Toimipisteitä ei suljeta
Pohjanmaan hyvinvointialueen hallitus käsitteli 17.11. vuoden 2026 talousarvion eli miten 861 miljoonaa euroa käytetään parhaiten Pohjanmaan asukkaiden terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistamiseksi. Budjetti käsitellään aluevaltuustossa 1.12.2025.

Talousarvioesitys on laadittu toteuttamaan hyvinvointialuestrategiaa ja sen mukaista palveluiden kehittämistä. Tavoitteena on jatkaa työtä kohti kevyempää palvelurakennetta, jossa apua voidaan entistä enemmän tarjota varhaisessa vaiheessa, sekä panostuksia ennaltaehkäisevään ja hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävään toimintaan. Hyvinvointialueella jatketaan vaikuttavan ja tehokkaan työskentelyn kehittämistä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi aiempaa sujuvampia palveluketjuja, päällekkäisyyksien poistamista ja digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämistä.
Esimerkkejä palveluiden kehittämisestä vuonna 2026
- Edelleen tavoitteena, että ei-kiireelliseen hoitoon pääsee perusterveydenhuollossa seitsemässä päivässä
- Edelleen kattava palveluverkko peruspalveluissa, yhä yhtenäisemmät käytännöt
- Digipalveluiden nopeampi kehittäminen
- Pohjoiselle alueelle perustetaan oma lastensuojeluyksikkö
- Pohjoisessa lasten ja nuorten mahdollisuudet lyhytaikaishoitoon paranevat
- Vaasan alueella aloitetaan yhteisten tilojen suunnittelu neuvolatoiminnalle ja lasten ja perhepalveluiden sosiaalipalveluissa
- Synnytysosastolle saadaan uudet tilat, remontointi käynnissä
- Laihian terveysasemalla yhä laajempi integroitu sosiaali- ja terveyskeskus
- Perhekeskus Oravaisissa (neuvola ja sosiaalitoimi entisessä vuodeosaston tiloissa)
- Perheneuvolatoiminta lisääntyy eteläisellä alueella
- Sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointien ja palveluohjauksen kehittäminen kaikilla ikäsektoreilla
- Kotiutumisen tuen tiimi tukee kotiutumista ilman viivästystä ja odottelua
- Osastojen profilointi ja kuntoutumisen tukeminen
- Valmiussuunnittelun kehittäminen
- TKI-toiminnan panostukset erityisesti sosiaalitieteiden ja hoitotieteiden osalta
- Tiedontuotannon ja tietojohtamisen vahvistuminen
- Selkeä panostus henkilöstöön, muun muassa säilytämme henkilöstöetuja, esimerkkinä Epassi
Kaikkiin säästöihin ei vielä konkreettista keinoa
Talousarvioesitys on suunniteltu siten, että sillä olisi mahdollisimman vähän vaikutusta lähipalveluihin ja palveluiden saatavuus pysyisi hyvällä tasolla. Palveluverkkoa ei karsita toimipisteitä sulkemalla. Sen sijaan esimerkiksi siivous- ja ruokapalveluiden taso yhdenmukaistetaan ja osin lasketaan koko alueella. Käytännössä esimerkiksi siivouskertoja on aiempaa harvemmin. Jokainen hyvinvointialueen yksikkö joutuu karsimaan kulujaan, koska indeksikorotuksia ei tehdä yksiköiden budjetteihin.
Vuoden 2026 talousarviota suunnitellaan 51 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Sen saavuttaminen edellyttää 57 miljoonan euron säästöä. Talousarvioesitys ei sisällä vielä valmista ratkaisua koko tavoiteltavaan säästösummaan, mutta se sisältää linjaukset siihen mistä kokonaisuuksista kustannusten lasku toteutetaan.
Näin säästöt kohdentuvat:
- 26 milj. ostopalvelut (asiakaspalvelut)
- 4,9 milj. ostopalvelut (muut)
- 5,6 milj. in-house-yhtiöiden kautta (ruoka- ja siivouspalvelut)
- 11,8 milj. Henkilöstökustannukset, rekrytointiluvat
- josta 4,3 milj. syksyllä 2025 käytyjen YT-neuvotteluiden kautta
- 8,5 milj. ei indeksikorotuksia (kohdistuu tasaisesti kaikkiin yksiköihin)
- 0,5 milj. palveluverkko (ilman henkilöstökustannuksia ja vuokria)
- 1,5 milj. tehostamistoimenpiteet
- 2 milj. materiaalit
- + 4,2 milj. eri lisäyksiä (kuljetukset, potilasvakuutusmaksut ym.)
13 miljoonan euron säästöt vuokrakustannuksista sisältyivät jo vuoden 2025 talousarvioon. Niitä on toteutettu sekä tiiviimmällä tilankäytöllä että osana kuntien kanssa käytäviä vuokraneuvotteluja. Vuokraneuvottelut liittyvät lakiin, jonka mukaan hyvinvointialue ei voi vuokrata toimitiloja suoraa kunnilta kuin poikkeustapauksissa. Osan kuntien kanssa neuvottelut ovat edelleen kesken, mutta osan kanssa on saatu neuvottelut päätökseen, vuokratasoja alennettua ja siten tilat hyvinvointialueen toiminnan jatkumiseksi varmistettua.
Palvelustrategia korostaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä
Aluehallitus käsitteli myös palvelustrategian, jossa linjataan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvan sosiaali- ja terveydenhuollon pitkän aikavälin tavoitteet. Palvelustrategia sisältää tavoitteet sille, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut toteutetaan ottaen huomioon hyvinvointialueen asukkaiden tarpeet, paikalliset olosuhteet, palvelujen saatavuus ja saavutettavuus sekä kustannusvaikuttavuus. Palvelustrategian tavoitteet ja toimenpiteet perustuvat Pohjanmaan asukkaiden hyvinvointia kuvaavaan Miten Pohjanmaa voi -raporttiin.
Palvelustrategian ytimessä on ajatus siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen tulee ajatella ja tehdä uudella tavalla: Väestörakenne muuttuu ja palvelutarve kasvaa, eriarvoisuus eri väestöryhmien välillä lisääntyy, valtionrahoitus asettaa tiukat rajat taloudelle sekä sairaanhoidon menetelmien että digitaalisuuden kehitys luovat uusia mahdollisuuksia toteuttaa palvelut.
Palvelustrategiassa korostetaan terveyttä ja hyvinvointia edistävän työn merkitystä. Vain osa tästä työstä on hyvinvointialueen omaa toimintaa ja suuri osa siitä tapahtuu esimerkiksi alueen kunnissa ja yhdistystoiminnassa. Hyvinvointialueen yhteistyö eri sidosryhmien kanssa jaettujen tavoitteiden eteen on erittäin tärkeää.
Sekä talousarvioesitys että palvelustrategia käsitellään aluevaltuustossa 1.12.2025.
Yhteyshenkilöt
Marina Kinnunenhyvinvointialueen johtaja
Puh:044 323 1808marina.kinnunen@ovph.fiAnne Salovaara-Keroaluehallituksen puheenjohtaja
Puh:044 060 2660Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Liitteet
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Chattjänsterna utökas – sex chattar öppna både i ÖVPH-appen och på webbplatsen5.12.2025 11:06:00 EET | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde tar i bruk två nya chattjänster den 8 december. Preventivrådgivningens chatt och mentalvårds- och beroendechatten betjänar alla invånare i hela välfärdsområdet.
Chat-palvelut laajenevat – kuusi chattia palvelee sekä ÖVPH-sovelluksessa että verkkosivuilla5.12.2025 11:01:00 EET | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueella avataan kaksi uutta chat-palvelua 8. joulukuuta. Ehkäisyneuvolan chat sekä mielenterveys- ja riippuvuuschat palvelevat koko alueen asukkaita.
Tillfälligt problem i bokningen av färdtjänst3.12.2025 13:05:00 EET | Pressmeddelande
En del av de klienter som använder färdtjänst kunde inte boka skjuts på måndag och tisdag. Orsaken är att Vaasan Ulataksi Oy bytt system. En del klienters uppgifter överfördes inte till det nya systemet. När problemet upptäcktes togs det gamla systemet i bruk vid sidan av det nya.
Kuljetuspalveluiden varaamisessa tilapäinen ongelma3.12.2025 13:05:00 EET | Tiedote
Osa kuljetuspalveluita käyttävistä asiakkaista ei voinut varata kyytiä maanantaina ja tiistaina. Syynä on Vaasan Ulataksin järjestelmän vaihtaminen. Osan asiakkaista tiedot ei siirtynyt uuteen järjestelmään. Kun ongelma havaittiin, otettiin rinnalle käyttöön vanha järjestelmä.
Utredningarna på sjätte våningen i H-huset i Vasa fortsätter3.12.2025 12:05:00 EET | Pressmeddelande
Man har ännu inte hittat någon förklaring till problemen med inomhusluften i H-huset. Avdelningen för cancer- och blodsjukdomar är fortfarande i tillfälliga utrymmen i S-huset. I utredningarna har man inte konstaterat att det skulle vara skadligt för hälsan att vistas i H-husets lokaler eller att verksamheten borde flyttas till andra lokaler.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme