S-Pankki Oyj

S-Pankin tutkimus: Suomalaisten mikrosäästösummat yllättivät asiantuntijankin – ”Jokainen euro kasvattaa talouden hallinnan tunnetta”

18.11.2025 08:00:00 EET | S-Pankki Oyj | Tiedote

Jaa

Lähes puolet suomalaisista voisi säästää päivittäin 5 euroa tai enemmän ilman, että edes huomaisivat sitä, selviää S-Pankin teettämästä kyselytutkimuksesta. Vuodessa se tarkoittaisi jopa yli 1 800 euron säästöpottia.

Vaivaton ja automaattinen säästäminen kiinnostaa suomalaisia, erityisesti alle 40-vuotiaita, ja he ovat valmiita säästämään ”itseltään salaa” yllättävänkin suuria summia. S-Pankin Suomalaisten mikrosäästäminen 2025 -tutkimuksen mukaan lähes joka toisella suomalaisella säästösumma, joka ei muuttaisi arjen taloutta, on viisi euroa päivässä eli kuukausitasolla noin 150 euroa. 

”Olen positiivisesti yllättynyt, että näinkin iso summa tuntuu sopivalta suurelle osalle meistä. Tyypillisesti mikrosäästämisessä on kyse paljon pienemmistä summista ja säästämisestä osana arjen menoja. Tärkeintä ei olekaan, kuinka paljon säästää, vaan se, että aloittaa ja säästää omista taloudellisista lähtökohdistaan. Jokainen euro kasvattaa talouden hallinnan tunnetta ja luo turvaa tulevaisuuden varalle”, toteaa S-Pankin kuluttaja-asiakkaista vastaava johtaja Sari Köykkä. 

Vaikka moni vastaaja suosii myös pienempiä päivittäisiä säästösummia, kyselyn alimmassa, alle 20 000 euron vuosituloluokassakin 30 prosenttia vastaajista kokee viiden euron tai sitä suuremman päivittäisen summan sopivaksi. 

Säästämisen aloittaminen helpompaa kuin renkaiden vaihto 

Suomalaiset kokevat säästämisen aloittamisen nykyään helpommaksi kuin esimerkiksi auton renkaiden vaihtamisen. Kolmannes suomalaisista, erityisesti nuoret aikuiset, myös pitää mikrosäästämistä tehokkaana keinona kerryttää säästöjään. Kuitenkin vain noin joka kuudes (16 %) tietää, mitä mikrosäästäminen on ja käyttää jotain mikrosäästämispalvelua. 

”Säästämisen pitää olla yhtä helppoa kuin kaupassa käynti. Mikrosäästämisessä ei tarvitse miettiä, mitä maailmassa tapahtuu ja onko hyvä aika aloittaa, sillä säästösummat voivat olla hyvinkin pieniä ja niitä voi muuttaa helposti mobiilipankissa. Erityisesti epävarmempina taloudellisina aikoina on entistä tärkeämpää varautua tulevaisuuteen”, Köykkä muistuttaa. 

Niistä, jotka eivät vielä käytä mikrosäästämispalveluita, vajaa kolmannes haluaisi kokeilla palvelua. Nuoret ja naiset olivat todennäköisempiä mikrosäästämispalvelun kokeilijoita. 

Suosituimmat säästökohteet seuraavan vuoden aikana olivat taloudellinen turva ja puskurirahasto (40 % vastaajista), rahasto- ja osakesäästäminen (25 %) ja lomamatka (23 %).  Vain pieni osa vastaajista, reilusti alle kymmenes ei aikonut säästää lainkaan.  

”Mikrosäästäminen ja muu säännöllinen säästäminen ovat mutkattomia tapoja rakentaa itselle rahakkaampaa arkea. Korkoa korolle ilmiön kautta on pienemmilläkin tuloilla mahdollista kasvattaa mukavan kokoista taloudellista puskuria elämän iloihin ja vastoinkäymisiin,” Köykkä muistuttaa. 

”Säästämällä rahastoon esimerkiksi tutkimustuloksissa esiin nousseen 150 euroa kuukaudessa, voi säästöpotti kymmenen vuoden päästä olla 25 803 euroa 7 %:n tuotto-odotuksella. Siinä on puhdasta tuottoa lähes 8 000 euroa,” Köykkä laskee.  

Säästäjä-palvelua käyttää jo yli 120 000 suomalaista 

S-Pankki toi vuonna 2018 markkinoille Suomen ensimmäisen mikrosäästämispalvelun Säästäjän, jonka avulla kuka tahansa voi aloittaa säästämisen. S-mobiilissa toimivalla palvelulla säästöjä kertyy huomaamatta, kun säästää voi itselle mieluisalla tavalla. Palvelun käyttäjä voi ohjata rahastoon jokaisesta debit-korttiostoksesta 0,5–5 euroa, kerryttämänsä S-ryhmän Bonuksen, haluamansa kuukausisumman tai käyttää kaikkia tapoja. 

”Säästäjällä on jo yli 120 000 käyttäjää, ja heistä 60 prosenttia kertoo sijoittavansa ensimmäistä kertaa. Se kertoo siitä, että mikrosäästäminen on madaltanut säästämisen kynnystä sekä sopii hyvin monenlaisiin elämäntilanteisiin ja muuttuu niiden mukana”, Köykkä toteaa. 

Lue lisää Suomalaisten mikrosäästäminen 2025 tutkimuksesta: Suomalaisten mikrosäästäminen 2025 (PDF, 586 kt)

Tietoa tutkimuksesta 

Suomalaisten mikrosäästäminen 2025 -tutkimuksen toteutti S-Pankin toimeksiannosta Kantar. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin 10.–15.10.2025 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui 1 025 suomalaista, jotka edustavat 18–79-vuotiasta väestöä iän, sukupuolen ja maantieteellisen sijainnin suhteen. Tutkimukseen osallistuneet edustavat eri ammattiasemia ja tuloluokkia.  

Säästäjä on S-Pankin digitaalinen säästämisen ja sijoittamisen palvelu, joka tarjoaa asiakkaan antamien vastausten perusteella S-Pankki Oyj:n säästämisen palveluita ja S-Pankki Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimia sijoitusrahastoja. Sijoittaessaan asiakkaan on hyvä muistaa, että sijoitustuotteiden historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Asiakkaan sijoitusrahastoihin sijoittamien varojen arvo voi nousta tai laskea ja sijoittaja ei välttämättä saa sijoittamiaan rahoja takaisin. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

S-Pankki

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

Euroopan keskuspankin korkokokouksen 30.4.2026 ennakko – vielä ei ole EKP:n koronnoston aika27.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Euroopan keskuspankin (EKP) seuraava korkopäätös saadaan vapunaattona. Lähi-idän konfliktin aiheuttama energiahintojen nousu on tuonut koronnostot vahvasti pöydälle. Korkojen nostaminen vaatisi kuitenkin sitä, että energiahintojen nousu alkaa välittyä laaja-alaisesti myös muihin hintoihin. Tästä ei toistaiseksi ole niin vakuuttavia merkkejä, että EKP päättäisi nostaa korkojaan jo tulevassa kokouksessaan. S-Pankki arvioi hintapaineiden voimistuvan lähikuukausina, ja odottaa siten EKP:ltä edelleen koronnostoa kesäkuun kokouksessa.

S-Bankens undersökning: Finländare upplever främst sin vardag som trygg – den egna ekonomin är den viktigaste trygghetsfaktorn23.4.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

S-Bankens senaste Vardagens trygghetsbarometer ger en bred bild av finländarnas känsla av trygghet i vardagen. Enkätundersökningen visar att ett ekonomiskt skydd framför allt utgör grunden för tryggheten. Ekonomisk och digital säkerhet är kärnan i bankens verksamhet och en del av trygghetsupplevelsen i vardagen. Vardagens trygghetsbarometer hjälper till att förstå finländarnas övergripande trygghetskänsla ur många synvinklar.

S-Pankin tutkimus: Suomalaiset kokevat arkensa pääosin turvalliseksi – oma talous tärkein turvatekijä23.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

S-Pankin tuore Arjen turvabarometri tarjoaa poikkeuksellisen kattavan näkymän suomalaisten arjen turvallisuuden tunteeseen. Kyselytutkimus osoittaa, että turvallisuuden perustana korostuu ennen kaikkea taloudellinen turva. Taloudellinen ja digitaalinen turvallisuus ovat pankin toiminnan ytimessä ja osa arjen turvallisuuden kokemusta. Arjen turvabarometri auttaa ymmärtämään suomalaisten kokonaisturvallisuuden tunnetta laajasti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye