Maailmalla yksi kuudesta bakteeri-infektiosta on vastustuskykyinen antibiooteille – Suomi on onnistunut antibioottiresistenssin torjunnassa
Antibioottiresistenssi on yksi suurimmista maailmanlaajuisista terveysuhkista. Se vaikeuttaa infektioiden hoitoa ja lisää kuolleisuutta. Suomessa tilanne on hyvä, mutta sen ylläpitäminen vaatii toimia ja tietoisuuden lisäämistä antibioottiresistenssin torjunnasta.
Antibioottiresistenssi tarkoittaa, että bakteeri kykenee vastustamaan antibioottia. Bakteerien lisäksi myös muilla mikrobeilla, eli viruksilla, sienillä ja alkueläimillä, esiintyy resistenssiä hoitoon käytettäville lääkeaineille. Tästä syystä nykyisin puhutaan usein mikrobilääkeresistenssistä.
Antibioottien ja muiden mikrobilääkkeiden liiallinen käyttö kiihdyttää lääkkeille vastustuskykyisten taudinaiheuttajien syntymistä ja leviämistä. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan antibioottiresistenssi on lisääntynyt yli 40 prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2023.
Maailmanlaajuisesti jo yksi kuudesta bakteeri-infektiosta on vastustuskykyinen tavanomaisille antibiooteille, mikä tekee hoidoista tehottomampia ja lisää komplikaatioiden riskiä. Arviolta jopa 4,7 miljoonaa kuolemaa liittyy vuosittain bakteeriperäiseen antibioottiresistenssiin, mikä tekee siitä yhden suurimmista globaaleista terveysuhkista.
Suomessa tilanne on kansainvälisesti vertailtuna hyvä
Suomessa mikrobilääkeresistenssiä esiintyy huomattavasti vähemmän kuin monissa muissa Euroopan maissa. Tuoreen seurantaraportin mukaan antibiooteille resistenttien bakteerien osuus on kuitenkin kasvanut hieman myös meillä.
Esimerkiksi eri infektioita aiheuttavien E. coli ja K. pneumoniae -bakteerien lisääntyvä resistenssi antibiootteja vastaan sekä erityisesti MRSA:n (metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus) aiheuttamien vakavien infektioiden yleistyminen ovat kansallisia huolenaiheita.
Nämä resistentit bakteerit ovat myös EU:n neuvoston mukaan sellaisia, joiden torjuntaan EU-maiden tulisi erityisesti panostaa. Lisäksi poikkeuksellisen helposti leviävät ja vakavaa tautia aiheuttavat hypervirulentit K. pneumoniae -kannat ovat uusi globaali uhka, johon tulisi varautua.
Suurin torjuntatyö tehdään terveydenhuollossa
Mikrobilääkeresistenssiä pyritään torjumaan WHO:n mallin mukaisilla kansallisilla toimintaohjelmilla. Vuoden 2023 loppuun mennessä sellaisen oli laatinut jo 178 maata, Suomi mukaan lukien.
”Resistenssin torjunta vaatii monialaista ja pitkäjänteistä yhteistyötä. Suurin työ tehdään sairaaloissa ja pitkäaikaishoitolaitoksissa. Erityisen tärkeää on, että resistentit bakteerit tunnistetaan ja niiden leviäminen estetään hoitolaitoksissa”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Jari Jalava.
Toimia antibioottiresistenssin torjumiseksi on tehty Suomessa jo 1990-luvun alusta lähtien, joten ei ole sattumaa, että tilanne on meillä maailman mittakaavassa hyvä.
”Hyvän tilanteen säilyttäminen edellyttää kuitenkin vahvaa sitoutumista torjuntatoimiin myös jatkossa”, Jalava sanoo.
Suomen toimintaohjelmaan kuuluu muun muassa terveydenhuollon henkilöstön koulutus resistenssin torjunnasta, mikrobilääkeresistenssin ja mikrobilääkkeiden käytön seurannan kehittäminen sekä lääkkeiden käytön ohjaus, infektioiden ehkäisy ja moniresistenttien bakteeriepidemioiden torjunta.
Päämääränä on säilyttää mikrobilääkkeiden teho ihmisten ja eläinten infektioiden hoidossa mahdollisimman hyvänä.
Myös eläinlääkintä on avainasemassa
Suomi on ollut edelläkävijä eläinten antibioottien käytön ohjauksessa. Eläimille tarkoitettujen antibioottien kokonaismyynti on ollut maltillista, mutta on silti lähes puolittunut 30 vuodessa.
Erityistä huomiota on kiinnitetty ihmisten lääkinnän kannalta kriittisen tärkeiden antibioottien käytön vähentämiseen eläimillä, jotta niiden teho säilyisi. Esimerkiksi kolmannen polven kefalosporiinien käyttö eläimillä Suomessa on aina ollut erittäin vähäistä, mutta väheni edelleen vuosien 2012–2017 aikana jopa 96 prosenttia.
Suomen esimerkki osoittaa, että eläinperäisten elintarvikkeiden tuotanto on mahdollista myös maltillisella mikrobilääkkeiden käytöllä. Tällä on suuri merkitys ihmisten terveydelle. Resistentit bakteerit voivat siirtyä eläimistä ihmisiin ja päinvastoin.
Mitä voin tehdä antibioottiresistenssin ehkäisemiseksi?
Antibioottiresistenssin leviäminen kannattaa huomioida erityisesti ulkomaan matkoilla, sillä matkailu lisää resistenttien bakteerien leviämistä maiden välillä.
Resistenssi lisääntyy nopeimmin trooppisella vyöhykkeellä. Tropiikin matkan jälkeen jopa 20–70 prosenttia matkailijoista kantaa bakteereja, joille on kehittynyt vastustuskyky keskeisille hoidossa käytettäville antibiooteille.
Matkailija voi kuitenkin omalla toiminnallaan turvata onnistunutta matkaa ja torjua resistenttien bakteerien leviämistä:
- Huolehdi tarvittavasta rokotussuojasta ajoissa ennen matkaa.
- Lähde matkalle terveenä.
- Huolehdi käsihygieniasta.
- Juo vain pullotettua vettä. Suosi kypsennettyä ruokaa. Kuori hedelmät ja vihannekset.
- Ihaile vieraita eläimiä etäältä, älä koske niihin tai ruoki niitä.
- Jos sairastut matkan aikana, mene lääkäriin. Älä osta antibiootteja ilman reseptiä.
- Jos sairastut matkan jälkeen, kerro matkastasi Suomen terveydenhuollossa.
Marraskuun 18. päivänä vietetään Euroopan antibioottipäivää, joka käynnistää samalla Maailman terveysjärjestö WHO:n mikrobilääkeresistenssin vastaisen teemaviikon. THL ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ovat mukana kampanjoimassa.
Lisätiedot
Antibioottiresistenssi (Fimea)
Luodaan kuva mikrolääkeresistenssistä (Jamrai)
Kuvituskampanja mikrobilääkeresistenssistä. Mukana myös suomalaisen Matti Pikkujämsän kuvitus.
Mikrobilääkeresistenssin torjunnan kansallinen toimintaohjelma: Strategia vuosille 2024–2028
Bakteerien mikrobilääkeresistenssi Suomessa: Finres 2024
Jari Jalava
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 6629
etunimi.sukunimi@thl.fi
Katariina Kivilahti-Mäntylä
eläinlääkäri
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
puh. 029 522 3354
etunimi.sukunimi@fimea.fi
Avainsanat
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 4/202615.1.2026 15:08:29 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 15.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 22.1. Lasten digisuositukset ovat nyt valmiit - luonnokseen tuli tiukennuksia. Mediatilaisuus järjestetään 22.1. klo 9-10 THL ja teams. Kutsu lähetetään medioille perjantaina 16.1.2026. Tilaisuudessa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen ja liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala, pääjohtaja Mika Salminen (THL) ja pääjohtaja Minna Kelhä (Opetushallitus) sekä digisuositusten asiantuntijat. Lisätiedot: sanna.wuorio (at)thl.fi, puh. 029
Perheiden hyvinvointi on yhteiskunnan voimavara – vanhemmuuden tukea vahvistetaan valtakunnallisesti15.1.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Opetushallitus (OPH) käynnistävät valtakunnallisen työn vanhemmuuden vahvistamiseksi. Voimaa vanhemmuudesta -hankkeessa tuodaan vanhempien näkökulma palveluiden kehittämiseen ja määritellään vanhemmuuden tuelle yhteiset kansalliset periaatteet.
Turvakotipaikat lisääntyvät merkittävästi – yhteensä 15 lisäpaikkaa eripuolille maata14.1.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt turvakotien rahoituspäätökset vuodelle 2026. Eduskunta päätti vuoden 2026 talousarviossa lisätä turvakotien rahoitusta. Kasvaneella rahoituksella pystytään varmistamaan nykyiset turvakotipaikat sekä lisäämään paikkoja useammalle alueelle. Paikkamäärä kasvaa yhteensä 15 paikalla. Lisäysten jälkeen Suomessa on yhteensä 243 turvakotipaikkaa. Suurimmat lisäykset Varsinais-Suomeen Turvakotipaikkojen lisäyksellä voidaan vastata alueellisiin tarpeisiin. Erityisesti tilanne paranee Varsinais-Suomessa, jossa on vähiten turvakotipaikkoja väestömäärään suhteutettuna, kun vertaillaan eri alueita, joilla sijaitsee turvakoti. Lisäpaikkojen myötä paikkamäärä nousee kymmenestä 18:aan. ”Varsinais-Suomen ainut turvakoti oli viime vuonna täynnä 179 päivänä. Tällöin turvakotipaikkaa tarjotaan jostain muualta, mutta pitkät välimatkat vaikeuttavat avun vastaanottamista. Lisäpaikkojen myötä yhä useampi tulee saamaan apua tilanteeseensa”, sanoo THL:n kehittämispäälli
THL viikolla 3/20268.1.2026 15:17:26 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 8.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet Ennakkotieto: Digisuositukset lapsille julkaistaan 22.1.2026. THL ja Opetushallitus julkaisevat tiedotteen 22.1. ja järjestävät lehdistölle julkaisutilaisuuden klo 9-10. Mediakutsu lähetetään erikseen. Lisätiedot: sanna.wuorio (at)thl.fi, puh. 029 524 6673 ke 14.1. Turvakotien paikkamäärät vuonna 2026. Lisätiedot: soile.koskela(at)thl.fi, puh. 029 524 7058 to 15.1. Perheiden hyvinvointi on yhteiskunnan voimavara - THL ja OPH vahvistavat yhteistyössä valtaku
THL viikolla 51/202511.12.2025 15:08:44 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 11.12. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset ma 15.12. THL julkaisee ensimmäiset tiedot tehohoidosta ja tehohoitopotilaista. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 Blogit ke 17.12. Miten yhä useampi nuori kokisi kuuluvansa? Konkreettisia ratkaisuja osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseen. Kirjoittajat: Sofia Hildén, erityisasiantuntija, Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio (ESR+), Opetushallitus, Venla Eirola, kehittämissuunnittelij
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme