Learning by doing – Kokkolan Rokkikoulu viettää 40-vuotisjuhlaa
18.11.2025 11:25:06 EET | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Rokkikoulun 40-vuotista taivalta juhlistetaan torstaina Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi Snellman-salissa järjestettävässä JuhlaFest -tapahtumassa. Illan aikana lavalla nähdään useita Rokkikoulun nykyisiä oppilaita ja heidän bändejään. Luvassa on myös iso yhteisnumero, joka kokoaa yhteen niin harrastuksen alussa olevia kuin jo konkareiksi kehittyneitä soittajia ja laulajia. Illan aikana jaetaan myös Nuori Kokkola -palkinto, ja loppuillan tunnelmasta vastaa lahjakas biisintekijä ANI. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Bändikämpistä, kesäleireistä ja musiikkipainotteisesta nuorisotyöstä alkanut nuorten musiikkikulttuurin ja osallisuuden rakentaminen kehittyi järjestelmällisemmäksi, kun Kokkolan Rokkikoulu aloitti toimintansa vuonna 1985 kaupungin nuorisopalveluiden alaisuudessa. Rokkikoulun konseptin luomisessa olivat vahvasti mukana tuolloinen nuorisotoimenjohtaja Anne Puusaari (ent. Brännström) sekä musiikin moniottelijat Alf ja Tuula Mylläri.
Rokkikoulun toiminta on alusta alkaen pohjautunut vahvasti learning by doing eli tekemällä oppisen ajatukseen. Koulun tavoitteena on koko sen 40-vuotisen toiminnan ajan tarjota nuorille edullista ja monipuolista musiikin opetusta sekä mahdollisuuden luovaan harrastukseen, sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja itsensä toteuttamiseen.
Rokkikoulu tarjoaa yksilöopetusta ja ohjattua bändityöskentelyä arki-iltaisin. Yksilöllinen ohjaus lähtee nuorten omista toiveista ja tarpeista. Kynnys aloittamiseen on matala: Rokkikouluun ei ole pääsykokeita, ja alussa voi kokeilla eri instrumentteja. Oppilaat valitsevat itse kappaleet, joita haluavat soittaa. Tällä hetkellä Rokkikoulussa työskentelee kahdeksan osa-aikaista musiikinohjaajaa, joiden johdolla oppilaat pääsevät kouluttautumaan suomen, ruotsin ja englannin kielillä.
Rokkikoulu on keskeinen nuorten musiikkikulttuurin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden rakentaja, jonka suojissa harrastaa nykyisin 120–130 nuorta. Kummiluokkatoiminnan kautta Rokkikoulu mahdollistaa musiikkiin tutustumisen sadoille kokkolalaisille lapsille ja nuorille.
Rokkikoululaiset järjestävät säännöllisesti omia konsertti-iltoja ja ovat toivottuja esiintyjiä myös muiden järjestämissä tilaisuuksissa. Kauden huipennuksena voidaan pitää koulujen päättäjäislauantaina Länsipuistossa järjestettävää Nollapiste-puistofestaria, jonka lavalle Rokkikoulun bändit nousevat esiintymään ammattimuusikoiden rinnalla.
Yhteyshenkilöt
Outi SantavuoriNuorisopalvelujen johtaja
Puh:044 7809 261outi.santavuori@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Bokslut 2025: Stadens och affärsverkets resultat vände till ett överskott30.3.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Resultatet för stadens och affärsverket Karleby Vattens räkenskapsperiod blev 4,3 miljoner euro före bokslutsdispositioner. Stadens och affärsverkets räkenskapsperiod visar ett överskott på 4,7 miljoner euro efter bokslutsdispositionerna. Resultatet förbättrades avsevärt från föregående år. Efter föregående räkenskapsperiod som visade ett underskott uppvisar stadens och affärsverkets resultat åter ett överskott. Verksamhetsbidraget utföll bättre än budgeterat och årsbidraget förbättrades efter de finansiella posterna.
Tilinpäätös 2025: Kaupungin ja liikelaitoksen tulos kääntyi ylijäämäiseksi30.3.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kaupungin ja liikelaitos Kokkolan Veden tilikauden tulokseksi ennen tilinpäätössiirtoja muodostui 4,3 miljoonaa euroa. Tilinpäätössiirtojen jälkeen kaupungin ja liikelaitoksen tilikauden ylijäämä oli 4,7 miljoonaa euroa. Tulos parani edellisestä vuodesta selvästi. Edellisen alijäämäisen tilikauden jälkeen kaupungin ja liikelaitoksen tulos päätyi jälleen ylijäämäiseksi, jossa toimintakate toteutui talousarviota odotettua paremmin ja vuosikate koheni rahoituserien jälkeen.
Karleby Vatten förbereder sig på att ta i bruk den nya vattenbehandlingsanläggningen i Patamäki10.3.2026 08:36:40 EET | Pressmeddelande
Invigningen av Karleby Vattens nya vattenbehandlingsanläggning ordnades den 6 mars i Patamäki. Anläggningen ersätter den befintliga anläggningen och förbättrar avsevärt driftsäkerheten och försörjningsberedskapen i Mellersta Österbotten.
Kokkolan Vesi valmistautuu ottamaan käyttöön Patamäen uuden vedenkäsittelylaitoksen10.3.2026 08:36:40 EET | Tiedote
Kokkolan Veden uuden vedenkäsittelylaitoksen vihkiäisiä vietettiin Patamäellä 6.maaliskuuta. Laitos korvaa nykyisen laitoksen, ja vahvistaa merkittävästi vesihuollon toiminta- ja huoltovarmuutta Keski-Pohjanmaalla.
Sysselsättningssedeln för unga kan nu sökas i Mellersta Österbotten – arbetsgivare kan få upp till 9 000 euro i stöd25.2.2026 11:50:29 EET | Pressmeddelande
Mellersta Österbottens sysselsättningsområde har från och med 1.2.2026 öppnat ansökan för sysselsättningssedeln för unga som är ett stöd avsett för arbetsgivare. Totalt 242 000 euro har reserverats för att stödja ungas sysselsättning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme