Diakonissalaitoksen nuorten päihdetyö kohtasi kadulla päihteillä oireilevan 10–14-vuotiaan kymmenen kertaa lokakuussa
19.11.2025 14:00:00 EET | Diakonissalaitos | Tiedote
Diakonissalaitoksen nuorten päihdetyö Katutaso kohtasi lokakuussa kadulla kymmenen kertaa päihteillä oireilevan 10–14-vuotiaan. Tutkija Ulla-Kaarina Petäjä korostaa ennaltaehkäisyn, varhaisen puuttumisen ja hoidon merkitystä lasten ja nuorten päihdeongelmien hoidossa. Yksikin kohtaaminen voi olla nuorelle ratkaiseva. Petäjä tutkii Diakonissalaitoksella nuorten päihdetyön vaikuttavuutta.

Diakonissalaitoksen nuorten päihdetyön etsivän ja jalkautuvan katutyön tekijät ovat lokakuussa kohdanneet kadulla 10–14-vuotiaan kymmenen kertaa. Kaiken kaikkiaan kohtaamisia ihmisten kanssa, joilla arvioitiin olevan haasteita päihteiden kanssa, oli 236.
”Näillä kohtaamillamme lapsilla on arvioitu olevan haasteita päihteiden käytön kanssa, tarve lastensuojelun tukitoimille tai psykososiaaliselle tuelle. Olemme jutelleet heidän kanssaan ja kysyneet heidän kuulumisiaan”, sanoo Diakonissalaitoksen tutkija Ulla-Kaarina Petäjä.
Lasten ja nuorten tilanteeseen tulisi puuttua kauan ennen kuin tarvitaan korvaushoitoa
Petäjä on huolissaan lasten ja nuorten lieventyneistä asenteista päihteitä kohtaan. ”Kouluterveyskyselyn perusteella tiedämme, että sähkötupakointi on kasvattanut alaikäisten keskuudessa suosiotaan. Samaan aikaan kannabis on yleisin kokeiltu huume nuorten keskuudessa ja nuorten asenteet sitä kohtaan ovat lieventyneet”, Petäjä jatkaa.
Helsingin yliopistollinen sairaala HUS kertoi marraskuun alussa aloittavansa alaikäisille suunnatun opioidikorvaushoidon. Ulla-Kaarina Petäjä pitää tietoa tervetulleena. Petäjän mielestä nuorten ja lasten tilanteeseen tulisi puuttua kuitenkin kauan ennen kuin edes tarvitaan korvaushoitoa.
”Tähän ei ole yksittäistä ratkaisua: ennaltaehkäisyn, varhaisen puuttumisen ja hoidon on toimittava saumattomasti yhteen. Palveluiden on oltava yhdenvertaisesti saatavilla ja saavutettavia kaikilla hyvinvointialueilla. Moniammatillinen työ on todella keskeistä: nuorisopsykiatrian, lastensuojelun ja koulun on toimittava yhdessä. Järjestöillä ja kolmannen sektorin toimijoilla on tärkeä rooli psykososiaalisen tuen tarjoamisessa. Ne tarjoavat myös usein arvokkaita yhteisöjä, jotka kannattelevat nuorta toipumisessa”, Petäjä kuvailee.
Kohtaaminen voi kääntää päihteitä käyttävän nuoren tilanteen kohti parempaa
Diakonissalaitoksen nuorten päihdetyössä on huomattu, että nuoret haluavat tulla kohdatuiksi ja kuulluiksi. Heille on tärkeää päästä kertomaan omaan arkeen kuuluvista asioista ja tarvittaessa tukeutumaan turvallisiin aikuisiin. Myös aiempi tutkimustieto tukee kohtaamisen merkitystä.
”Työntekijöiden ja nuorten kohtaaminen mahdollistaa nuoren tarpeista lähtöisin olevan tuen, toivon välittämisen ja muutoksen. Tutkimustiedon perusteella tällainen toiminta voi olla ratkaisevaa nuoren päihteitä käyttävän tilanteen kääntämisessä kohti parempaa. Lisäksi varhainen ja inhimillinen kohtaaminen voi estää nuoren ajautumisen syvemmälle syrjäytymisen kierteeseen, johon liittyy usein päihteiden käytön normalisoituminen, opintojen keskeytyminen ja rikollinen toiminta”, Petäjä sanoo.
Diakonissalaitoksen työntekijät kulkevat nuoren rinnalla ja tukevat tätä tämän kaikissa tarpeissa.
Diakonissalaitos tutkii nuorten päihdetyön vaikutuksia
Diakonissalaitos on elokuusta alkaen kohdannut alle 25-vuotiaita päihteiden käyttäjiä 663 kertaa Helsingissä ja Vantaalla. Teemme nuorten päihdetyön jalkautuvasta ja etsivästä katutyöstä tutkimusta, jonka tuloksia julkaisemme seuraavan kahden vuoden aikajänteellä.
Tutkimus tarkastelee, miten osallistuminen nuorten päihdetyön toimintaan vaikuttaa päihteitä käyttävien nuorten hyvinvointiin, terveyteen, osallisuuden kokemukseen sekä hoitomotivaatioon. Tulokset tarjoavat tietoa, jonka avulla voidaan kehittää nuorille suunnattuja päihdepalveluita ja vahvistaa niiden vaikuttavuutta Suomessa. Tutkimus jatkuu syyskuuhun 2027 saakka, ja sen edetessä julkaistaan raportteja ja muita materiaaleja tutkimuksen keskeisistä havainnoista.
Diakonissalaitos kerää joulun alla lahjoituksia nuorten päihdetyöhön Katutasoon ja Vamos-nuortenpalveluun. Lue lisää kampanjasta ja lahjoita: joulukerays.fi
Diakonissalaitoksen historia alaikäisten päihteidenkäyttäjien auttajana ulottuu 30:n vuoden taakse. Perustimme vuonna 1995 Suomen ensimmäisen alle 18-vuotiaille tarkoitetun päihdehoitopaikan Espooseen. Tänä päivänä konsernin päihdepalveluita tarjoaa Rinnekodit Oy.
Yhteyshenkilöt
Ulla-Kaarina PetäjäTutkija
Katutaso, nuorten päihdetyö
Laura LuotoViestinnän asiantuntija
Katutaso, nuorten päihdetyö
Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Maahanmuutto- ja turvapaikkaprosessiin suunniteltu valtava muutos unohtaa ihmisoikeudet ja uhkaa ylikuormittaa koko järjestelmän9.2.2026 19:11:23 EET | Tiedote
Kesällä 2026 voimaan astuva EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimus tuo muutoksia myös Suomen lainsäädäntöön. Sisäministeriön valmistelema lähes 600-sivuinen esitys tulee toteutuessaan heikentämään merkittävästi turvapaikanhakijoiden asemaa. Muutos on historiallisen laaja, ja ihmisoikeuksien sekä yhdenvertaisuuden näkökulmasta huolestuttava.
Arjen kohtaamiset vahvistavat yhteenkuuluvuutta: Diakonissalaitos ja kauppakeskus Mall of Tripla käynnistävät uudenlaisen tutkimusyhteistyön Pasilassa3.2.2026 09:59:56 EET | Tiedote
Diakonissalaitos ja kauppakeskus Mall of Tripla käynnistävät noin vuoden mittaisen tutkimus- ja kehittämisyhteistyön, jossa selvitetään, miten arjen kohtaamiset voivat lisätä yhteenkuuluvuutta ja turvallisuuden tunnetta vilkkaassa kaupunkitilassa. Yhteistyö yhdistää tutkimuksen, kokeilut ja taiteen uudella tavalla.
Diakonissalaitos jakaa tietoa huumeista, jotta useampi nuori saisi apua9.1.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Diakonissalaitos haluaa lisätä nuorten tietoisuutta erittäin vahvasta, nopeasti voimakasta riippuvuutta aiheuttavasta alfa-PVP:stä sekä sen kokeilun ja käytön riskeistä. Diakonissalaitoksen 15–24-vuotiaille nuorille suunnattu kampanja alfa-PVP-huumeesta näkyy laajasti kaikkialla Suomessa koko tammikuun ajan.
Ylijäämäruuan jakeluun keskittynyt Prikkakeskus vakinaistetaan – toiminta siirtyy Oulun kaupungille vuoden 2026 alussa10.12.2025 12:55:55 EET | Tiedote
Oulun kaupunginvaltuusto on päättänyt vakinaistaa ylijäämäruuan jakeluun keskittyvän Prikkakeskuksen toiminnan osaksi kaupungin palveluja vuoden 2026 alusta. Päätös on merkittävä askel hävikkiruoan hyödyntämisessä sekä osallisuuden ja työllisyyden edistämisessä.
Itsenäisyyspäivänä Diakonissalaitos muistuttaa vastakkainasettelun purkamisen tärkeydestä4.12.2025 12:01:41 EET | Tiedote
”Kadulla olevien nuorten tilanne surettaa”, sanoo Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle kutsuttu päihdehoidon kokemusasiantuntija Heidi Räisänen. Hänen kanssaan 108-vuotiasta itsenäistä Suomea linnassa juhlistavat Diakonissalaitoksen toimialajohtaja Maija Hyle ja johtaja Terhi Laine sekä Rinnekotien päihdepalvelujen toinen kokemusasiantuntija Johanna Petäjämäki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme