Kilpailuviranomainen hyväksynyt Swecon ja Fimpecin välisen yrityskaupan
19.11.2025 08:00:00 EET | Sweco Finland Oy | Tiedote
Sweco teki lokakuun alussa sopimuksen Fimpec Groupin ostamisesta. Suomen Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on 18.11.2025 hyväksynyt yrityskaupan toteutumisen.

Yrityskauppa kasvattaa Swecon organisaatiota noin 400 henkilöllä ja vahvistaa Swecon asemaa konsultoinnin, suunnittelun, projektinjohtamisen ja rakennuttamisen asiantuntijana erityisesti energia- ja teollisuussektorilla. Fimpecille yrityskauppa mahdollistaa keskeisten osaamisalueiden sekä liiketoiminnan edelleen kehittämisen ja kasvattamisen osana monialaista ja vakaata yhtiötä.
”On hienoa päästä toivottamaan Fimpecin asiantuntijat tervetulleeksi Swecolle. Yhdessä meillä on tarjota asiakkaillemme ensiluokkaista projekti- ja suunnitteluosaamista sekä kokonaisvaltaiset palvelut vaativimpienkin projektien läpivientiin”, Sweco Finlandin toimitusjohtaja Thomas Hietto sanoo.
Yrityskauppa toteutetaan joulukuun alussa, jolloin Fimpec-yhtiöt siirtyvät nykyisessä muodossaan Swecon omistukseen. Sopimukset ja projektit jatkuvat kuten ennenkin eikä yrityskauppa aiheuta toimenpiteitä asiakkaille. Fimpec-yhtiöiden yhdistyminen Swecon kanssa tapahtuu tämän hetken arvion mukaan kevään 2026 aikana.
Aiemmin julkaistu tiedote aiheesta: Sweco on tehnyt sopimuksen Fimpec Groupin ostamisesta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Thomas HiettoToimitusjohtajaSweco Finland
Puh:0400 474 093thomas.hietto@sweco.fiSanna HuopioViestintäjohtajaSweco Finland
Puh:050 302 8898sanna.huopio@sweco.fiKuvat
Sweco suunnittelee huomisen kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdistämme 23 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme osaamisen ja työskentelemme asiakkaidemme kanssa edistääksemme vihreää siirtymää, maksimoidaksemme digitalisaation mahdollisuudet ja vahvistaaksemme yhteiskunnan resilienssiä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli noin 2,7 Mrd euroa. Yhtiö on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy
Sweco toimii Ren-Gasin Tampereen e-metaanilaitoksen EPCM-kumppanina22.9.2026 11:06:28 EEST | Tiedote
Ren-Gas on valinnut Tampereen e-metaanilaitoksen keskeiset teknologiatoimittajat. Sweco johtaa Ren-Gasin kumppanina laitoksen suunnittelun, hankintojen ja rakentamisen kokonaisuutta sekä vastaa tuotantolaitoksen teknologioiden integroinnista.
Sweco siirtää 3D-suunnitelmat suoraan selaimeen4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Sweco on kehittänyt uudenlaisen selainpohjaisen visualisointipalvelun, joka monipuolistaa rakennus- ja ympäristösuunnitelmien esittelyä ilman raskaita ohjelmistoja.
Johanna Tavia Swecon henkilöstö-, kulttuuri- ja strategiajohtajaksi13.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi rooli tukee yhtiön strategian toteutumista henkilöstön ja yhtenäisen yrityskulttuurin kautta.
Johanna Tavia appointed Head of People, Culture and Strategy at Sweco13.8.2026 08:00:00 EEST | Press release
The new role supports the implementation of the company's strategy through employees and a unified corporate culture.
Sweco Finland Q2 2026: Hyvää kehitystä kasvussa ja toiminnan tehokkuudessa17.7.2026 14:18:50 EEST | Tiedote
Sweco julkaisi tänään osavuosikatsauksensa vuoden 2026 toiselta neljännekseltä. Sweco Finlandin liikevoitto oli viime vuotta paremmalla tasolla ja kasvu jatkui yritysostojen vauhdittamana. Myös markkinassa oli nähtävissä positiivisia merkkejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
