Helsingissä pelastettu jo yli 23 000 kiloa buffetruokaa ruoka-apuun
Helsingissä on kokeiltu vuosina 2024–2025 oppilaitosten lounailta ja ravintoloilta ylijääneen ruoan lahjoittamista ja jakamista sitä tarvitseville ruoka-aputoimijoiden kautta. Hävikkiterminaali Stadin safkan kautta on jaettu jo yli 23 000 kiloa tarjoiluhävikkiä ruoka-apuun.

Kokeiluissa lahjoittavina tahoina toimivat Helsingissä Sodexo, Soupster Family ja Palmia. Hävikkiruokaterminaali Stadin safka noutaa linjastosta ylijääneen ruoan ja kuljettaa sen eteenpäin kokeiluissa mukana oleville ruoka-aputoimijoille. Vastaavia kokeiluja on tehty myös Vantaalla ja Espoossa.
Ruoka-aputoimijat tarjoavat ruoan asiakkailleen paikan päällä nautittavana ateriana.
– Stadin safka on pystynyt jakamaan maaliskuusta 2024 lähtien ruoka-aputoimijoille eteenpäin jo yli 23 000 kiloa ravitsemispalvelujen lahjoittamaa tarjoiluhävikkiä, josta on tarjottu helsinkiläisille yli 57 000 ateriaa. Tarjoiluhävikki paikkaa kaupoista saatavan hävikin vähentymistä, sillä ruoka-avun tarve on kasvanut, kiittelee Stadin safkan ruoka-aputoiminnan päällikkö Anni Heinälä.
Uusi julkaisu esittelee toimintamalleja tarjoiluhävikin lahjoittamiseen
Kokeilut ovat jalkautuneet osaksi osapuolten normaalia toimintaa. Kokeilujen pohjalta tehty julkaisu esittelee kolme erilaista toimintamallia tarjoiluhävikin lahjoittamiseen.
– Julkaisussa kerrotaan ruoka-avusta, tarjoiluhävikin lahjoittamisesta elintarviketurvallisesti, hankkeen aikana pääkaupunkiseudulla tehdyistä kokeiluista ja niiden pohjalta laadituista tarjoiluhävikin lahjoittamisen toimintamalleista. Tänään järjestetään ensimmäinen koulutus uusille toimijoille, jotka ovat kiinnostuneita tarjoiluhävikin lahjoittamisesta ja vastaanottamisesta, summaa Food waste ecosystem -hankkeen projektipäällikkö Heta Hyvärinen Helsingin kaupungilta.
Kokeilut ovat olleet Helsingissä ja Vantaalla osa Food waste ecosystem – ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen -hanketta, jonka tavoitteena on ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen pääkaupunkiseudun ravitsemispalveluissa sekä pääkaupunkiseudun ruokahävikkiekosysteemin kehittäminen. Hanke päättyy maaliskuussa 2026, mutta tarjoiluhävikin lahjoittamiseen liittyviä koulutuksia järjestetään tämän jälkeenkin osana jatkohanketta.
Lisätietojen antajat:
Heta Hyvärinen
Projektipäällikkö, Helsingin kaupunki
p. 040 648 7727
heta.hyvarinen@hel.fi
Anni Heinälä
Ruoka-aputoiminnan päällikkö, Stadin safka
p. 040 756 8514 / 09 310 24670
anni.heinala@hel.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
EMBARGO 2.12.2025 klo 15.00: Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti: Kelpoisia varhaiskasvatuksen opettajia on keskimäärin enemmän parempiosaisilla alueilla2.12.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti pureutuu koulutuksen segregaatioon pääkaupunkiseudulla ja nostaa esiin kunnille kriittisiä kysymyksiä: varhaiskasvatuksen alueellisesta eriytymisestä, segregaation torjumisen keinoista sekä siitä miten dataa ja tietoa hyödynnetään kaupunkien päätöksenteossa. Raportin mukaan parempiosaisten alueiden päiväkodeissa työskentelee keskimäärin enemmän kelpoisia opettajia. Samankaltaisten alueiden sisäinen vaihtelu on kuitenkin suurta.
EMBARGO 2.12.2025 kl. 15.00 // KORRIGERING // Första rapporten från rådet för utvärdering av stadspolitiken: I genomsnitt finns det fler behöriga lärare inom småbarnspedagogiken i bättre ställda områden2.12.2025 14:38:43 EET | Pressmeddelande
KORRIGERING // Pressmeddelandet har korrigerats genomgående för terminologins del kl. 14.40. Bland annat har felaktig terminologi som "kvalificerade förskollärare" ersatts med den korrekta termen "behöriga lärare inom småbarnspedagogiken". Rådet för utvärdering av stadspolitiken granskar i sin första rapport den pedagogiska segregationen i huvudstadsregionen och ställer kritiska frågor till kommunerna: om regional differentiering inom småbarnspedagogiken, sätt att motverka segregation och hur data och information används i beslutsfattandet i de berörda städerna. Enligt rapporten har daghem i bättre ställda områden i genomsnitt fler behöriga lärare. Det finns dock stora variationer inom liknande områden.
Satamatunnelin kaavaratkaisu etenee valtuustoon1.12.2025 17:50:05 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 1. joulukuuta esittää valtuustolle satamatunnelin asemakaavan hyväksymistä. Kaavaratkaisu mahdollistaa satamaliikenteen käyttöön tulevan tunnelin rakentamisen Jätkäsaaren ja Länsiväylän välille.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin kaupungin talousarvion vuodelle 202626.11.2025 21:30:50 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto käsitteli 26. marraskuuta Helsingin kaupungin talousarviota 2026. Asialistalla oli myös muun muassa Mäkelänkadun jatkeen asemakaava ja asemakaavan muutos sekä M400-metrojunien hankesuunnitelma.
Sosioekonominen eriytyminen näkyy myös helsinkiläisten sosiaalisessa hyvinvoinnissa25.11.2025 11:57:42 EET | Tiedote
Helsinkiläisten aikuisten sosiaalinen hyvinvointi on vahvaa. Yksilöiden ja asuinalueiden sosioekonomisen aseman mukaan esiintyy kuitenkin selviä eroja esimerkiksi yksinäisyyden kokemisessa ja avun saamisessa. Sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää osana segregaation vastaisia toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


