Sähkötilastot: sähkökattilat, datakeskukset ja sähköautot kääntäneet sähkönkulutuksen kasvuun, Suomen tukkuhinta Euroopan halvin
19.11.2025 15:36:21 EET | Energiateollisuus ry | Tiedote
Sähkön kulutuksen kasvu on toteutunut samanaikaisesti, kun kuluttajien maksamat sähkölaskut ovat kolmanneksi edullisimpia ja tukkuhinta edullisin eurooppalaisessa vertailussa. Samalla sähköä on riittänyt myös vientiin. Teollisuuden kulutus on laskusuunnassa.
Sähkönkulutus on kääntynyt kasvuun viime vuoden pienen laskun jälkeen, ilmenee Energiateollisuus ry:n tuoreista kuukausitilastoista. Viimeisen kahdentoista kuukauden aikana sähköä on kulunut noin 84 terawattituntia, joka merkitsee noin terawattitunnin korotusta vuoden 2024 lukuihin. Maaliskuun alusta alkaen kasvua on ollut noin puolitoista terawattituntia. Sähkönkäyttö laski energiakriisin vaikutuksesta alimmillaan kahdeksaankymmeneen terawattituntiin vuonna 2023.
Teollisuuden kulutus on syksyllä hieman laskenut verrattuna viime vuoteen. Kulutuksen nousu johtuu muusta kuin teollisesta kulutuksesta. Suurin kulutuksen lisäys on tullut sähkökattiloista, jotka tuottivat viime vuonna nelisen prosenttia kaukolämmöstä. Niiden sähkönkulutuksen arvioidaan nousevan vuositasolla yli kahden terawattitunnin. Toinen osuutta kasvattanut sähkönkäyttäjä ovat datakeskukset, joiden kulutus jäänee niukasti sähkökattiloiden alapuolelle. Tarkkoja lukuja ei ole saatavissa. Energiateollisuuden arvion mukaan datakeskusten osuus Suomen sähkönkulutuksesta on noin kaksi prosenttia. Sähköautojen lataus on myös kasvanut, ja saattaa tämän vuoden aikana yltää terawattituntiin.
- Sähkökattilat ovat sähköjärjestelmän kannalta hyviä sähkönkäyttäjiä, koska niiden kulutus ajoittuu pelkästään halpoihin tunteihin eivätkä ne siis aiheuta tehopulan uhkaa, vaan tasaavat hintoja. Osin tämä koskee myös sähköautoja, mahdollisesti myös joitakin datakeskuksia, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä. – Sähkönkulutus on vihdoin kääntynyt kasvuun, joka on positiivinen signaali uusiutuvan energian investoinneille, ja se on myös kuluttajien etu.
Sähkön tuotannossa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Ydinvoiman osuus on noussut parilla prosenttiyksiköllä ja oli 41,5 % lokakuun tuotannosta. Nousu johtuu siitä, että tämänvuotisen huollot päättyivät aiemmin kuin viime vuonna. Vesivoimaa on vastaavasti tuotettu hieman vähemmän, osuus on laskenut viidestätoista prosentista kolmeentoista. Tuulivoiman osuus on vajaa kolmannes tuotannosta.
Lokakuussa olimme sähkön suhteen ylijäämäisiä. Vajaat kolme prosenttia tuotannosta meni vientiin. Myös viime vuoden lokakuussa Suomi oli nettoviejä.
Vuosien 2024 ja 2025 lokakuut ovat keskenään vertailukelpoisia, ilmatieteen laitoksen säätilastojen mukaan keskilämpötila oli lähes sama, esimerkiksi Hämeenlinnassa se oli vuoden 2024 lokakuussa 6,8 astetta ja tämän vuoden lokakuussa 6,5.
Sähköjärjestelmä on kestänyt kulutuksen lisäyksen hyvin. Suomalaisen sähkön tukkuhinta on ollut Euroopan halvinta kuluvan vuoden aikana, lukuun ottamatta Ruotsin ja Norjan pohjoisimpia harvaan asuttuja hinta-alueita. Kuluttajien maksama ostovoimaan suhteutettu sähkönhinta, joka sisältää myös myynnin ja sähkönsiirron kulut, oli Suomessa kolmanneksi halvin EU:n alueella vuoden 2025 alkupuoliskolla. Syksyn vertailukelpoisia lukuja ei vielä ole saatavilla.
- Järjestelmän suorituskyky osoittaa hyvin sen, että olemme valmiita vastaanottamaan sähköä kuluttavia investointeja ilman, että siitä koituu haittaa kuluttajille, Leskelä toteaa. – Päinvastoin, sähkömme on sekä puhtautensa että edullisuutensa puolesta aivan Euroopan terävintä kärkeä. Toivon, että tämä herättää kuluttajissa luottamusta, ja investoijissa uskallusta investoida lisää.
Yhteyshenkilöt
Jukka Leskelätoimitusjohtaja
Puh:+358 50 593 7233jukka.leskela@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Ydinenergialain uudistus on merkittävä Suomen energiatulevaisuudelle12.3.2026 14:09:39 EET | Tiedote
Hallituksen esitys uudesta ydinenergialaista on annettu tänään eduskunnalle. Ydinenergialain kokonaisuudistus on tervetullut ja etenee oikeaan suuntaan.
Tammikuussa sähköä käytettiin ennätyksellisen paljon17.2.2026 08:46:00 EET | Tiedote
Tammikuussa Suomi käytti sähköä enemmän kuin koskaan aikaisemmin: 9,6 terawattituntia. Kuukauden aikana rikottiin muitakin vanhoja ennätyksiä. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n tuoreesta sähkötilastosta.
Energiatilastot 2025: Kaukolämmön päästöt putosivat kolmanneksella, sähkö lähes fossiilitonta ja Euroopan edullisinta21.1.2026 11:00:09 EET | Tiedote
Sähkön ja lämmön vuositilastot osoittavat, että päästöt ovat edelleen vähentyneet ja sähkömarkkinat toimivat hyvin. Sähkön kulutus nousi edellisestä vuodesta, nousun kattoivat tuulivoima ja tuonti. Sähkön ja lämmön yhteistuotannolla on keskeinen rooli yhdentyvien energiamarkkinoiden tasaajana.
Suomalaiset kokevat energiajärjestelmän toimivaksi, vaikutusmahdollisuuksia ja vuoropuhelua kaivataan lisää21.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Suomalaiset kokevat energiajärjestelmän toimivaksi, mutta osallisuuden kokemusta ja vaikutusmahdollisuuksia energia-asioihin kaivataan lisää. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n E2 Tutkimuksella teettämästä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä energia-alan sosiaalisesta kestävyydestä.
Energian vuositilastojen 2025 julkistus ke 21.1. klo 9-10.30 (teams)16.1.2026 12:05:26 EET | Kutsu
Tervetuloa mukaan sähkön ja lämmön vuositilastojen 2025 julkistukseen keskiviikkona 21.1. klo 9-10.30. Tilastot ov:at ennakkotilastoja, viimeiset desimaalit vahvistuvat vasta myöhemmin tämän vuoden kuluessa. Käymme läpi tuotantoluvut, kulutuksen, polttoainejakauman ja päästöt. Lisäksi Jukka Leskelä analysoi alkuvuoden tilannetta, jossa sekä tuotanto- että kulutusennätykset rikkoutuivat useampaankin kertaan. Teollisuuden investoinnit ovat nyt hyvässä vauhdissa, käymme läpi puhtaaseen energiaan perustuvien investointien näkymiä (esim. sähkökattilat, akut, datakeskukset, vety) ja sähköautojen kasvavaa osuutta liikenteessä. Tilaisuudessa on varattu aikaa kysymyksille. Ilmoittautuminen: jukka.relander@energia.fi Voit myös osallistua suoraan tästä linkistä: Liity kokoukseen nyt Linkkiä saa jakaa organisaation sisällä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme