Palkat nousussa – nuorten pääsy työmarkkinoille vaikeutui
20.11.2025 09:00:00 EET | Eläketurvakeskus (ETK) | Tiedote
Palkansaajien mediaaniansio oli viime vuonna 3 208 euroa kuukaudessa, nousua edellisvuodesta oli 3,3 prosenttia. Hyvää ansiokehitystä kuitenkin varjostaa nuorten työmarkkinoille pääsyn vaikeutuminen. Uusien työeläkevakuutettujen määrä on laskenut kymmenen prosentin vuositahtia, kertoo Eläketurvakeskuksen (ETK) palkkatilasto.

– Työeläkevakuutettujen ansiotilastojen perusteella suomalaisten ansiot kehittyvät myönteisesti. Sekä keski- että mediaaniansiot nousivat viime vuonna yli 3 prosenttia, joten reaaliansiot nousivat pari prosenttia. Edellisvuonna mediaaniansioissa oli nousua yli 4 prosenttia, ETK:n tilastoasiantuntija Marjo Kaasila kertoo.
Vuonna 2024 palkansaajien kuukausiansioiden mediaani oli 3 208 euroa. YEL-yrittäjillä vakuutetun työtulon mediaani oli 1 494 euroa kuukaudessa ja MYEL-vakuutetuilla 1 987 euroa kuukaudessa.
Kahden vuoden aikana tehtyjen työtulotarkistusten myötä vahvistetut YEL-työtulot ovat nousseet selvästi. Vuonna 2024 kuukausityötulon mediaani YEL-vakuutetuilla nousi 15 prosenttia ja edellisvuonnakin 8 prosenttia.
Ikäryhmittäin tarkasteltuna kuukausiansiot ovat korkeimmillaan 45–49-vuotiailla palkansaajilla. Heillä mediaani oli 3 902 euroa kuukaudessa vuonna 2024.
– Sektoreittain tarkasteltuna keskimäärin korkein palkkataso on valtiolla ja matalin kunta-alalla ja hyvinvointialueilla, Kaasila tarkentaa.
Vuonna 2024 Suomessa kerrytti työeläkettä työansioiden ja työtulon perusteella lähes 3 miljoonaa henkilöä. Heistä 2,7 miljoonaa työskenteli palkansaajina ja 286 000 toimi YEL- tai MYEL-yrittäjinä.
Nuorten tilanne heikkenee edelleen
Suomalaisten hyvää ansiokehitystä kuitenkin varjostaa nuorten työmarkkinoiden vaikeutuminen. Vuonna 2024 työeläkejärjestelmän piiriin tuli noin 91 000 uutta henkilöä. Luku on kymmenesosan edellisvuotta pienempi.
Valtaosa työeläkejärjestelmän piiriin tulevista uusista henkilöistä on nuoria. Joukossa on mukana myös maahanmuuttajia. Vuonna 2024 reilut puolet uusista vakuutetuista oli alle 20-vuotiaita ja viidennes 20–29-vuotiaita.
Uusien vakuutettujen määrään vaikuttaa merkittävästi taloustilanne.
– Työmarkkinat ovat sakanneet pahasti ja käänne tuntuu vain lykkääntyvän. Uusien vakuutettujen määrä on laskenut kymmeneksen jo toista vuotta peräkkäin. Muutos on ollut nopeaa. Vielä vuonna 2022 uusia vakuutettuja tuli työeläkejärjestelmään yli 115 000, ETK:n kehityspäällikkö Jari Kannisto toteaa.
Tilastokeskuksen mukaan 17–29-vuotiaiden määrä oli 843 000 vuonna 2024. Työeläkevakuutettujen osuus ikäluokasta on hieman laskenut parin viime vuoden aikana.
Alle 30-vuotiaita vakuutettuja oli yhteensä 760 000, joista 61 prosenttia oli työssä vuoden 2024 lopussa. Myös tämä osuus on laskenut muutaman prosenttiyksikön kahdessa vuodessa.
Eläkettä työttömyysjaksoista yli puolelle miljoonalle suomalaiselle
Heikko työmarkkinatilanne näkyy myös työttömyydestä karttuvissa eläkeoikeuksissa.
Vuonna 2024 ansiosidonnaisia työttömyysturvaetuuksia maksettiin 574 400 henkilölle. Heidän määränsä kasvoi 5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Työeläkettä kertyy ansiopäivärahan perustella. Työttömyysjaksolta karttuneen eläkkeen saaminen edellyttää työntekoon perustuvaa eläkettä.
ETK:n tilastot huomioivat myös epäsäännölliset ansiot
ETK:n julkaisema tilasto perustuu työeläkevakuutettuihin ansioihin. Niihin lasketaan kaikki työeläkevakuutetut ansiotulot, myös vähäiset, epäsäännölliset ja osa-aikaiset. Työeläkevakuutettujen ansioiden perusteella määräytyvät suomalaisten työeläkkeet.
Suomessa Tilastokeskus julkaisee palkkarakennetilastoja, jotka käsittelevät ensisijaisesti kokoaikaisten palkansaajien työansioita. Koska vähäiset ansiot eivät sisälly palkkarakennetilastoihin, sen mukaiset ansiot ovat jonkin verran korkeammat kuin työeläkevakuutetut ansiot.
Aiheesta lisää:
Kehityspäällikkö Jari Kannisto, puh. 029 411 2232
Tilastosuunnittelija Marjo Kaasila, puh. 029 411 2139
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)
Pensionsåldern för dem som år födda 1965 har fastställts – den förväntade livslängden påverkar pensionsåldern för första gången6.11.2026 13:00:00 EET | Pressmeddelande
Är du född år 1965? Din lägsta pensionsålder är 65 år och din åldersgräns för partiell ålderspension är 62 år. Din årskull är den första vars pensionsålder bestäms utgående från den förväntade livslängden.
Vuonna 1965 syntyneen eläkeikä vahvistettu – elinajanodote vaikuttaa ensimmäistä kertaa eläkeikään6.11.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Oletko syntynyt vuonna 1965? Alin vanhuuseläkeikäsi on 65 vuotta ja osittaisen vanhuuseläkkeen alaikärajasi 62 vuotta. Ikäluokkasi on ensimmäinen, jonka eläkeikä määräytyy elinajanodotteen perusteella.
KUTSU: Työeläkeasiat puhuttavat – miltä eläkkeiden leikkausehdotukset ja niiden seurauksista kertovat laskelmat näyttävät? Mikä on tuorein tieto eläkkeiden rahoitusnäkymistä?3.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Vaalien lähestyessä julkisuudessa on virinnyt vilkasta eläkekeskustelua. On puhuttu luottamuksen heikentymisestä, ja on myös ehdotettu muutoksia tuleviin tai nykyisiin eläkkeisiin. Eläketurvakeskuksen uudet pitkän aikavälin laskelmat valmistuivat kesällä, ja ne antavat vahvan kuvan työeläkejärjestelmän tilasta.
Pensionsförvaltningen i Finland pålitligast i världen än en gång – i helhetsjämförelsen är Finland på nionde plats20.10.2026 07:01:00 EEST | Pressmeddelande
Finland fick igen de bästa poängen för pensionsförvaltningens tillförlitlighet i den internationella jämförelsen Marsh CFA Institute Global Pension Index. Finlands sammanlagda poäng ökade lite, men placeringen sjönk med ett pinnhål till nionde plats. De andra nordiska länderna klarade sig också bra i jämförelsen.
Suomen eläkehallinto jälleen maailman luotettavin – kokonaisvertailussa Suomi yhdeksäs20.10.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomi sai jälleen parhaat pisteet eläkejärjestelmän hallinnon luotettavuudesta kansainvälisessä Marsh CFA Institute Global Pension Index -vertailussa. Suomen kokonaispisteet nousivat hieman, mutta sijoitus laski yhdellä sijalla yhdeksänneksi. Myös muut Pohjoismaat pärjäsivät vertailussa hyvin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
