Liittymissopimustiedustelumenettely laajenee
Fingridin liittymissopimustiedustelumenettely laajenee teollisen kokoluokan kulutuskohteille ja sähkövarastoille koko Suomessa. Lisäksi menettely on tarkoitus ottaa käyttöön myös tuotantohankkeille vuoden 2026 alkupuolella.

Fingrid on ottanut asteittain käyttöön liittymissopimustiedustelumenettelyn. Sen tavoitteena on auttaa ylläpitämään ajantasaista tilannekuvaa sekä varmistaa, ettei kantaverkon siirtokykyä ylitetä ja että muiden verkkoyhtiöiden kautta tapahtuvista liitynnöistä sovitaan reiluilla ja yhteisillä periaatteilla. Aluksi menettely koski eteläisen Suomen suuria teollisia kulutuskohteita sekä sähkövarastoja.
Hyvien kokemusten johdosta ja käytännön yhdenmukaistamiseksi liittymissopimustiedustelumenettely laajenee teollisen kokoluokan* kulutuskohteille ja sähkövarastoille koko Suomessa. Vuoden 2026 alkupuolella menettely on tarkoitus ottaa käyttöön myös tuotantohankkeille.
Liittymissopimustiedustelussa Fingridiltä tulee pyytää hyväksyntä kulutusta tai sähkövarastoa koskevan liittymissopimuksen tekemiseksi tai olemassa olevan liittymissopimuksen tehon korottamiseksi myös muiden verkkoyhtiöiden kautta tapahtuvista liitynnöistä uuden menettelyn mukaisesti.
Liittymissopimustiedustelun voi tehdä, kun liitettävä hanke täyttää seuraavat kriteerit:
1. Liitettävällä hankkeella on lainvoimainen kaava ja lainvoimainen rakennus- tai rakentamislupa.
2. Mikäli hankkeen liityntä edellyttää vähintään 110 kV liittymisjohdon rakentamisen, liittymisjohdon lunastuslupahakemus tulee olla jätettynä viranomaiselle.
Fingridin vastaus on voimassa kaksi kuukautta, jonka aikana liittymissopimus on tehtävä tai tiedustelu mitätöityy.
Lisätietoja:
Petri Parviainen, yksikön päällikkö, kantaverkkopalvelut, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5282
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Tietoa aiheesta Fingridin sivuilla >
*ei koske alle 5 MW sähkövarastoja ja alle 10 MW kulutuskohteita, paitsi Jyväskylän, Tampereen ja Turun seudulla ei koske alle 1 MW sähkövarastoja ja alle 2 MW kulutuskohteita
Aiemmin tiedotettua aiheesta >
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Sähkönkulutus nousi Suomessa kaikkien aikojen ennätystasolle8.1.2026 13:32:22 EET | Tiedote
Suomeen saapunut kireä pakkasrintama on nostanut sähkönkulutuksen paitsi kuluvan talven, myös kaikkien aikojen ennätystasolle. Fingridin arvion mukaan korkeita kulutuslukemia tullaan näkemään loppuviikon ajan, mikäli pakkanen jatkuu edelleen kireänä. Sähkön riittävyyden odotetaan pysyvän hyvällä tasolla sähkön tuotantolaitosten ja siirtoyhteyksien toimiessa normaalisti.
Fingrid valittaa markkinaoikeuden päätöksestä liittyen valvontamenetelmiin23.12.2025 13:15:00 EET | Tiedote
Markkinaoikeus hylkäsi marraskuussa 2025 Fingridin valituksen Energiaviraston joulukuussa 2023 tekemästä päätöksestä, joka koskee kantaverkkotoiminnan tuoton määrittämistä koskevia valvontamenetelmiä vuosille 2024–2031. Fingrid on jättänyt valituksensa markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen 23.12.2025.
Reaaliaikainen mFRR-energian hinnan julkaisu on käynnistynyt17.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Fingrid on aloittanut mFRR-energian hinnan reaaliaikaisen julkaisun pilotin, jossa mFRR-energian hinta julkaistaan aktivointien lähetyshetkellä.
Fingrid selvittää pohjoismaisen mFRR- ja aFRR-kapasiteettimarkkina-alustan vikaa16.12.2025 09:48:30 EET | Tiedote
Pohjoismaisella mFRR- sekä aFRR-kapasiteettimarkkina-alustalla, Nordic Market Management System (NMMS), on havaittu satunnaisesti virheitä tarjouskäsittelyssä keskiviikosta 10.12. alkaen.
Kantaverkkoa vahvistetaan Itä-Suomessa – Fingrid uusii sähköasemat Lieksassa ja Nurmeksessa9.12.2025 12:40:08 EET | Tiedote
Fingrid vahvistaa kantaverkkoa Pohjois-Karjalassa uusimalla Lieksassa ja Nurmeksessa sijaitsevat sähköasemansa. Sähköasemien uusimisella ylläpidetään kantaverkon ennestään korkeaa toimitusvarmuutta ja parannetaan alueelle suunniteltujen investointien liitettävyyttä kantaverkkoon. Hankkeiden investointikustannukset ovat noin kymmenen miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme