Vuoden 2025 Nuori Kokkola palkinnot jaettiin Lapsen oikeuksien päivänä
20.11.2025 19:20:00 EET | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Kokkolan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on myöntänyt tänä vuonna kaksi Nuori Kokkola palkintoa. Palkinnon saivat Open Kokkola ry. sekä Kulttuurikorjaamo ry – Kulturgaraget rf.
Open Kokkolan palkintoperusteissa todetaan, että palkinto on tunnustus yhdistyksen tekemästä tärkeästä työstä tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen Kokkolan puolesta, missä myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla on turvallista olla ja elää juuri sellaisena kuin on. Tunnustuksella halutaan kannustaa yhdistystä järjestämään jatkossakin turvallisemman tilan periaatteita noudattavia tapahtumia, jotka lisäävät myös nuorten yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Kulttuurikorjaamo ry – Kulturgaraget rf palkittiin Kokkolan Nuori Kulttuuri Festivaalin 2025 tuottamisesta. Toukokuussa toteutettu festivaali oli monitaiteinen ja monikielinen kulttuuritapahtuma, jonka nuoret pääsivät toteuttamaan kulttuuriammattilaisten ohjauksessa. Tunnustuksella halutaan kiittää yhdistystä siitä, että se antoi nuorille tilaisuuden ilmaista itseään, kehittää kulttuurisia taitojaan ja tuoda oma luovuutensa näkyviin. Festivaali tarjosi nuorille erilaisia tapoja kokea kulttuuria ja yhteisöllisyyttä, oppia uutta sekä tulla nähdyksi.
Kokkolan kaupunki on vuodesta 2009 lähtien jakanut Nuori Kokkola palkinnon lapsen oikeuksien viikolla. Palkintoperusteissa on määritelty, että Nuori Kokkola palkinto myönnetään kokkolalaiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on ansioituneesti edistänyt kokkolalaisten nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja aktiivisuutta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pyysi ennakkoon ehdotuksia palkinnonsaajista Kokkolan nuorisovaltuustolta. Nuori Kokkola palkinto koostuu kunniakirjasta ja rahapalkinnosta, jonka suuruuden kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta määrää vuosittain palkinnon jaosta päättäessään.
Nuori Kokkola palkinnot jaettiin Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi järjestetyn Juhla Fest -tapahtuman yhteydessä Musiikkikeskus Snellmanilla. Juhla Fest -tapahtumassa juhlistettiin myös Kokkolan Rokkikoulun 40-vuotista taivalta. Lapsen oikeuksien päivän ja sen yhteydessä vietettävän Lapsen oikeuksien teemaviikko tavoitteena on lisätä Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista. Vuoden 2025 Lapsen oikeuksien viikon teema on oikeus kuulua.
Yhteyshenkilöt
Outi SantavuoriNuorisopalvelujen johtaja
Puh:044 7809 261outi.santavuori@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Karleby Vatten förbereder sig på att ta i bruk den nya vattenbehandlingsanläggningen i Patamäki10.3.2026 08:36:40 EET | Pressmeddelande
Invigningen av Karleby Vattens nya vattenbehandlingsanläggning ordnades den 6 mars i Patamäki. Anläggningen ersätter den befintliga anläggningen och förbättrar avsevärt driftsäkerheten och försörjningsberedskapen i Mellersta Österbotten.
Kokkolan Vesi valmistautuu ottamaan käyttöön Patamäen uuden vedenkäsittelylaitoksen10.3.2026 08:36:40 EET | Tiedote
Kokkolan Veden uuden vedenkäsittelylaitoksen vihkiäisiä vietettiin Patamäellä 6.maaliskuuta. Laitos korvaa nykyisen laitoksen, ja vahvistaa merkittävästi vesihuollon toiminta- ja huoltovarmuutta Keski-Pohjanmaalla.
Sysselsättningssedeln för unga kan nu sökas i Mellersta Österbotten – arbetsgivare kan få upp till 9 000 euro i stöd25.2.2026 11:50:29 EET | Pressmeddelande
Mellersta Österbottens sysselsättningsområde har från och med 1.2.2026 öppnat ansökan för sysselsättningssedeln för unga som är ett stöd avsett för arbetsgivare. Totalt 242 000 euro har reserverats för att stödja ungas sysselsättning.
Nuorten työllistymisseteli avautui haettavaksi Keski-Pohjanmaalla – tukea työnantajalle jopa 9 000 euroa25.2.2026 11:50:29 EET | Tiedote
Keski-Pohjanmaan työllisyysalue on avannut työnantajille suunnatun nuorten työllistymissetelin haun 1.2.2026 alkaen. Nuorten työllistämisen tukemiseen on varattu yhteensä 242 000 euroa.
Utställningsutrymmet Konststallet öppnas vid Ungdomscentret Vinge23.2.2026 12:45:52 EET | Pressmeddelande
Karleby stads ungdomstjänster öppnar ett nytt utställningsutrymme vid Ungdomscentret Vinge. ”Konststallet” är ett utrymme där unga med låg tröskel kan ställa ut sin konst: målningar, fotografier och andra alster. Idén till utrymmet kommer från Karleby stads ungdomsfullmäktige.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme