Etla: Teknologiateollisuuden osaajapulan seurauksena Suomen bkt voi supistua jopa 2,2 prosenttia
25.11.2025 09:00:00 EET | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote
Jos teknologiateollisuuden arvioimaan lisätyövoimatarpeeseen ei pystytä vastaamaan tulevina vuosina, Suomen bkt supistuu prosentin ja vienti 1,8 prosenttia. Jos osaajatarpeen lisäyksen ohella myöskään lähivuosien eläköitymistä ei saada korvattua, uhkaa Suomen bkt laskea jopa yli kaksi prosenttia ja vienti yli neljä prosenttia. Luvut ilmenevät tänään julkistetuista Etlan laskelmista. Työvoiman saatavuus – erityisesti korkeasti koulutetun työvoiman – on ratkaisevan tärkeää teknologiateollisuuden toimialojen kasvun ja koko Suomen talouden elinvoimaisuuden turvaamiseksi tulevina vuosina.

Teknologiateollisuuden toimialat muodostavat merkittävän osan Suomen taloudesta. Ala työllistää noin 12 prosenttia työllisistä eli runsaat 340 000 ihmistä ja sen osuus Suomen arvonlisäyksestä on noin 15 prosenttia. Suomen kokonaisviennistä puolet on teknologiateollisuuden harteilla. Kasvava ala tarvitseekin tulevaisuudessa uusia osaajia sekä kasvun saavuttamiseksi että eläköitymisen korvaamiseksi.
Teknologiateollisuus on itse arvioinut alan tulevien neljän vuoden kasvun osaajatarpeeksi 27 500 uutta työntekijää. Jos sitä ei saada katettua, uhkaa Suomen bkt supistua 1,1 prosenttia ja vienti 1,8 prosenttia. Luvut ilmenevät tuoreesta Etla Erikoisartikkelista “Teknologiateollisuuden osaajatarpeen taloudellisten vaikutusten arviointi” (Etla Erikoisartikkeli 16), jonka on laatinut Etlan ennusteryhmä. Arvio perustuu Etlan laskelmiin, Tilastokeskuksen tilastoihin sekä yritysten omiin tuoreisiin arvioihin työvoimatarpeesta ja sen rakenteesta. Selvityksen on tilannut Teknologiateollisuus ry.
Nyt lasketut vaikutukset Suomen talouteen ovat vieläkin suuremmat, jos mukaan otetaan teknologiateollisuudesta eläköityvät. Jos toimialan tarvitseman osaajatarpeen lisäksi myöskään eläköitymistä ei saada korvattua, Suomen bkt laskisi jopa 2,2 prosenttia ja kokonaisvienti 4,2 prosenttia.
Teknologiateollisuuden osaajatarpeen paikkaaminen ja työvoiman saatavuus ovat lähivuosina ratkaisevassa roolissa myös koko Suomen talouden elinvoimaisuuden turvaamisessa, muistuttaa Etlan ennustepäällikkö VTT Päivi Puonti.
─ Yksittäisten yritysten lisäksi on tärkeä ymmärtää, mitä vaikutuksia työvoiman saatavuudella on koko kansantaloudelle. Olemme arvioineet, kuinka paljon Suomen bkt ja vienti laskisivat, jos teknologiateollisuuden arvioimaan työvoimatarpeeseen pystyttäisiin vastaamaan vain osittain tai ei lainkaan seuraavan neljän vuoden aikana. Vaikutukset olisivat merkittävät, ja erityisen kovaa vaikutukset osuisivat Suomen vientiin, Puonti sanoo.
Korkeasti koulutetut tulevien vuosien kasvun veturina
Korkeasti koulutetun työvoiman osuus on kasvanut kaikilla teknologiateollisuuden päätoimialoilla (tietotekniikka, suunnittelu ja konsultointi, metallien jalostus, kone- ja metallituoteteollisuus sekä elektroniikka- ja sähköteollisuus), ja koulutettujen osuuden ennakoidaan jatkavan kasvuaan myös tulevina vuosina.
Vuonna 2023 korkeasti koulutettujen osuus alan työvoimasta oli jo noin 50 prosenttia. Kasvu hieman maltillistuu tulevien vuosien kuluessa, mutta on edelleen keskeisessä osassa. Tulevina vuosina myös matalasti koulutettujen työntekijöiden määrä kasvaa koko alalla, mutta korkeasti koulutettujen osuus kasvaa huomattavasti enemmän, mikä korostaa osaajapulan ratkaisemisen merkitystä koko alan kasvulle.
─ Matalasti koulutetun työvoiman rooli ei tietenkään lähivuosina teknologiateollisuudessa katoa, vaan säilyy tärkeänä etenkin tuotannon ja prosessien jatkuvuuden kannalta. Teknologiateollisuuden osaamistarve kuitenkin muuttuu kaikilla aloilla yhä koulutusintensiivisemmäksi, toteaa vanhempi tutkija KTT Sakari Lähdemäki.
Kaitila, Ville - Lähdemäki, Sakari - Puonti, Päivi: Teknologiateollisuuden osaajatarpeen taloudellisten vaikutusten arviointi (Etla Erikoisartikkeli 16)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sakari LähdemäkiVanhempi tutkija, ETLA
Puh:040 746 2991sakari.lahdemaki@etla.fiVille KaitilaVanhempi tutkija, ETLA
Puh:050-410 1012ville.kaitila@etla.fiPäivi PuontiEnnustepäällikkö, ETLA
Puh:050 534 3536paivi.puonti@etla.fiKuvat



Linkit
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Konepajoille ja rakennusalalle kustannuspaineita – EU:n hiilirajamekanismin laajennus epäsuoriin päästöihin ei kuitenkaan romuta Suomen teollisuuden kilpailukykyä10.6.2026 09:01:00 EEST | Tiedote
EU:n hiilirajamekanismin (CBAM) mahdollinen laajentaminen myös epäsuoriin päästöihin ei aiheuta Suomen tuontiin merkittäviä muutoksia. CBAM-laajennus vähentäisi jonkin verran tuontia päästökaupan ulkopuolisista maista. Tuonti reagoi laajennukseen voimakkaimmin alumiinisektorilla, kun taas raudan ja teräksen kohdalla vaikutukset ovat maltillisempia. Kustannuspaineet kohdistuvat Suomessa erityisesti rauta- ja terässektoriin sekä näitä hyödyntäviin toimialoihin, kuten rakennus- ja konepajateollisuuteen.
Etla: Geopoliittiset jännitteet ja suurvaltojen kilpailu kaventavat kansainvälistä innovaatioyhteistyötä9.6.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Suurvaltojen välinen teknologinen kilpailu ja maailmantalouden pirstoutuminen ovat merkittävästi vähentäneet kansainvälistä yhteistyötä keksinnöissä ja innovaatioissa, ilmenee Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuoreesta tutkimuksesta. Geopoliittisen fragmentaation voimistuminen on vähentänyt blokkirajat ylittävää keksijäyhteistyötä, heikentänyt keksijätiimien monimuotoisuutta ja kaventanut kansainvälisiä tiedonvaihdon kanavia. Tämän johdosta Euroopan asema keskeisillä teknologia-aloilla on vaarassa heikentyä.
Suomi menettää kansainvälistä vientiasemaansa – Etla peräänkuuluttaa tuoteinnovaatioita ja kaupan esteiden purkua26.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talouskasvun vauhdittaminen vaatii politiikkatoimia, jotka tukevat tuoteinnovaatioita sekä yritysten pääsyä kansainvälisille markkinoille. Konkreettisia politiikkatoimia suositellaan kaksivuotisen, Business Finlandin rahoittaman tutkimushankkeen päättävässä loppumuistiossa. Kansainvälisen kaupan turbulenssit vaikuttavat suoraan suomalaisten teollisuusyritysten innovointihalukkuuteen, siksi innovointia tulisi tukea myös laskusuhdanteissa. Heikko tuoterakenne ja suorituskyky nakertavat jo Suomen markkinaosuutta maailmankaupassa.
Muistutuskutsu medialle: Mistä syntyy uusi kasvu? Tervetuloa Etlan seminaariin 26.5. klo 9.3025.5.2026 10:48:12 EEST | Kutsu
Miten suomalaiset toimialat ovat pystyneet sopeutumaan maailmankaupassa tapahtuviin muutoksiin muihin EU-maihin verrattuna? Miten ulkomaankaupassa ja ympäristösääntelyssä tapahtuvat muutokset vaikuttavat kotimaisten yritysten innovaatioihin? Mikä on kustannustehokkain tapa vähentää päästöjä Suomen teollisuudessa?
Kutsu medialle: Mistä syntyy uusi kasvu? Tervetuloa Etlan seminaariin 26.5. klo 9.3020.5.2026 10:05:00 EEST | Kutsu
Miten suomalaiset toimialat ovat pystyneet sopeutumaan maailmankaupassa tapahtuviin muutoksiin muihin EU-maihin verrattuna? Miten ulkomaankaupassa ja ympäristösääntelyssä tapahtuvat muutokset vaikuttavat kotimaisten yritysten innovaatioihin? Mikä on kustannustehokkain tapa vähentää päästöjä Suomen teollisuudessa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme