Lasten ääni kuului vahvasti Lohjalla Lapsen oikeuksien viikolla
Lapsen oikeuksien viikon aikana Lohjan kaupunki järjesti kaksi merkittävää tapahtumaa, jotka korostivat lasten oikeutta osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi omassa ympäristössään.

Lapset mukaan töihin -päivä kaupungintalolla
Perjantaina kaupungintalo Monkola täyttyi iloisesta puheensorinasta, kun lapsiryhmät Lohjan kouluista ja työntekijöiden lapset pääsivät tutustumaan kaupungintalon toimintaan ja harjoittelemaan päätöksentekoa omassa lapsiparlamentissaan. Kaupungin työntekijät kierrättivät lapsia kaupungintalon eri kerroksissa, esittelivät työtiloja ja kertoivat monipuolisista ammateista, joita kaupungilla on.
Lapsiparlamentissa käsiteltäviä aiheita olivat muun muassa kasvisruoan lisääminen kouluruokailussa, tiedetuntien lisäys lukujärjestykseen, ulkoiluaikojen pidentäminen sekä pinaattilettujen lisääminen kouluruokalistalle entisestään. Lapset pääsivät äänestämään aiheista samaan tapaan kuin kaupungin päättäjät.
Viranhaltijat keräsivät lisäksi lasten näkemyksiä koulujen pihoista. Suurin osa lapsista oli tyytyväisiä tarjolla oleviin välineisiin, mutta toiveissa nousivat esiin myös esimerkiksi maatrampoliinit ja uudet keinut.
Varttivaltuuston kyselytunti kokosi päättäjät ja lapset yhteen
Lohjan varttivaltuuston kokouksen yhteydessä torstaina 20.11.2025 järjestettiin kyselytunti kaupungin päättäjille ja johtaville viranhaltijoille osana Lapsen oikeuksien viikkoa. Tilaisuudessa 5.–6.-luokkalaisten valitsemat edustajat pääsivät esittämään heitä askarruttavia kysymyksiä ja kertomaan näkemyksiään omasta elämästään Lohjalla.
”Lapsiystävällisessä kunnassa jokainen lapsi tuntee olevansa turvassa, saa äänensä kuuluviin ja huomioidaan päätöksenteossa”, muistutti kaupunginjohtaja Petra Ståhl alkusanoissaan.
Kyselytunnilla lapset nostivat esiin erityisesti leikkipaikkojen, koulujen pihat ja erilaisien tekemisen mahdollisuuksien kehittämisen omilla asuinalueillaan. Lapset kysyivät aktiivisesti myös päättäjien näkemyksiä Lohjasta. Vastauksissa korostuivat turvallisuus ja lasten huomioon ottaminen.
Lapsen oikeuksien viikon tavoite on saada lasten ääni kuuluviin
Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 17.–23.11.2025. Tänä vuonna viikon teema on ”Saan kuulua, saat kuulua”.
Lohjan kaupungin Lapsen oikeuksien viikon päätapahtuma järjestetään 22.11.2025 klo 10–15. Laurentius-talolla. Tapahtuma on pääsymaksuton ja kaikille avoin.
Lohjan kaupunki on saanut UNICEFin Lapisystävällinen kunta -tunnustuksen.
Avainsanat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Kokoperheen näyttämöllinen konsertti Lintu Sininen13.1.2026 12:58:48 EET | Tiedote
Lohjan kaupunginorkesteri esittää koko perheen näyttämöllisen konsertin "Lintu Sininen" Laurentius-salissa 22.1.2026. Esitys yhdistää musiikin, näyttämötaiteen ja visuaaliset elementit, ja näyttelijä Tiina Naumanen esittää kaikki 11 hahmoa. Sävellys Jonne Valtoselta, liput 10,50 €. Konsertti kestää 50 minuuttia.
Puhaltajat Puu-Anttilaan5.1.2026 14:53:49 EET | Tiedote
Sibelius-Akatemian professori Harri Mäki liittyy Lohjan kaupunginorkesterin puhaltajiin Puu-Anttilassa 15.1.2026 klo 19 järjestettävässä konsertissa. Ohjelmassa ranskalaisia sävellyksiä, kuten Saint-Saëns, d'Indy ja Gounod. Lippuja saatavilla NetTicketistä. Konsertti kestää noin 45 minuuttia, ei väliaikaa. Kahvittelumahdollisuus ennen esitystä.
Vuosi 2026 tuo työllisyyspalveluihin muutoksia2.1.2026 10:21:09 EET | Tiedote
Työllisyyspalveluiden aukioloajat muuttuvat Lohjalla ja työnhakijan palveluprosessia sekä työnvälitystä uudistetaan. Tämän lisäksi työllisyyspalveluiden viranomaisposti tulee siirtymään alkuvuonna 2026 digitaaliseksi, kun suomi.fi-viestit otetaan käyttöön.
Lohjan kaupunginorkesteri avaa kevätkauden loppuunmyydyllä Strauss -konsertilla30.12.2025 13:12:11 EET | Tiedote
Lohjan kaupunginorkesteri avaa kevätkauden loppuunmyydyllä Strauss-konsertilla 3. tammikuuta. Solisteina kuullaan muun muassa Carmen Traut ja Aubrey Lodewyk. Kevätkauden ohjelmaan sisältyy sinfonia- ja kamarisarjoja, joihin myydään sarjalippuja. Lisätiedot ja liput: lohjankaupunginorkesteri.fi ja NetTicket.fi.
Muutoksia kaupungineläinlääkäreiden palveluihin29.12.2025 13:04:05 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa tulee voimaan uusi eläinlääkintähuoltolaki. Laki tuo muutoksia kaupungineläinlääkäreiden vastaanottojen asiakkaille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

