Kiinalaisen etämyynnin kasvu haastaa viranomaisia – kuluttajan vastuu korostuu Black Fridayna
24.11.2025 08:40:00 EET | Pirkanmaan ELY-keskus | Tiedote
Kuluttajien Kiinasta tilaamien pienten lähetysten määrä kasvaa reilusti yli 50 prosenttia tänä vuonna. Black Fridayn ostoshuuman alla Tulli ja Pirkanmaan ELY-keskus muistuttavat, että etämyynnin kasvu tuo mukanaan haasteita tuoteturvallisuudelle, tuottajavastuulle ja kuluttajansuojalle.

Suomeen saapui viime vuonna 28 miljoonaa alle 150 euron arvoista verkkokauppalähetystä, joista valtaosa oli Kiinasta. Tulli arvioi, että tänä vuonna määrä kasvaa 40–50 miljoonaan lähetykseen. Suosittuja tuoteryhmiä ovat esimerkiksi tekstiilit, muovituotteet ja elektroniikka, ja tilausten keskimääräinen arvo jää keskimäärin vain kuuteen euroon.
Kiinasta tuotujen halpaverkkokauppojen tavaroiden laatua tai turvallisuutta ei Tulli tai muut viranomaiset pysty takaamaan. Nettitilaaja on vastuussa maahantuonnista ja tulliselvityksistä ja näin ollen myös vastuu tuotteen turvallisuudesta siirtyy heille.
-Edulliset hinnat voivat houkutella nettitilaajia. On kuitenkin hyvä huomioida, että tuoteturvallisuutta ei voida taata, eikä viranomaisilla ole mahdollisuutta tarkastaa jokaista pakettia. Kuluttaja toimii itse maahantuojana ja kantaa vastuun tilaamansa tuotteen turvallisuudesta ja säädösten noudattamisesta, muistuttaa Jonna Savander, tuoteturvallisuuspäällikkö Tullista.
Kuka maksaa jätteiden kustannukset?
Jätehuollon tuottajavastuuta Suomessa valtakunnallisesti valvova Pirkanmaan ELY-keskus nostaa esiin myös tuotteista aiheutuvan jätemäärän kasvun.
-Kuluttajille mitä tahansa pakattua tuotetta myyvät ulkomaiset verkkokauppiaat ovat vastuussa pakkauksen jätehuollosta Suomessa. Usein pakkauksessa on lisäksi esimerkiksi sähkölaitteita tai akkuja sisältäviä tuotteita, joista myyjä on myös tuottajavastuussa, toteaa etäkauppaa valvova ylitarkastaja Tiina Vermaete ELY-keskuksesta.
Tuottajavastuu on lakisääteinen velvollisuus EU:ssa, mutta monet ulkomaiset etämyyjät eivät joko tunne sääntelyä tai välttelevät velvollisuuksiaan tahallaan. Valtaosa ulkomaisista verkkokauppiaista ei ole vielä hoitanut tuottajavastuutaan Suomessa. Tällöin tuottajavastuunsa jo hoitavat yritykset maksavat niidenkin jätehuollon.
Kansainvälistä yhteistyötä valvonnassa
Etämyyjien tietoisuutta lisätäkseen ELY-keskus tekee valvonta- ja viestintäyhteistyötä muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa sekä yhteistyötä Suomen Pekingin-suurlähetystön kanssa. Tavoitteena on parantaa tiedonkulkua ja varmistaa, että tuottajavastuu toteutuu myös rajat ylittävässä verkkokaupassa.
-Etämyynti ei ole harmaa alue, vaan myyjiä koskee selkeä lakisääteinen velvollisuus – on tärkeää lisäksi muistaa, että myös kotimaiset verkkokaupat, jotka myyvät ulkomaisille kuluttajille, ovat usein vastuussa tuottajavastuuvelvoitteista kyseisessä maassa, sanoo Vermaete.
Valitse vastuullisia verkkokauppoja
Helpoin tapa kuluttajalle varmistua tuotteiden turvallisuudesta on suosia vastuullisia verkkokauppoja, jotka noudattavat EU:n sääntelyä.
ELY-keskus järjestää joulukuussa webinaarin suomalaisille etämyyjille, jossa käydään läpi miten suomalainen etämyyjä voi hoitaa tuottajavastuunsa ulkomailla. Tarkemmat tiedot sekä ilmoittautumislinkki löytyvät ELY-keskuksen verkkosivuilta. Myös ulkomaisille etämyyjille on tiedossa webinaari, jonka järjestää Suomen luotsaama Pohjoismaiden ja Baltian maiden tuottajavastuuviranomaisten verkosto.
Lue lisää
• Tuottajavastuu.fi
• Viisi vinkkiä vastuullisiin valintoihin, kun tilaat verkosta (tuottajavastuu.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
Tiina Vermaete, tiina.vermaete(a)ely-keskus.fi, puh. 0295 036 271
Tulli:
Jonna Savander, viestinta(a)tulli.fi, puh. 029 552 7150
Kuvat

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakennuttamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aloite maisemanhoitoalueesta Nokian Siuroon on herättänyt paljon keskustelua29.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Maisemanhoitoalueet vaalivat arvokkaita maisemia ja mahdollistavat maiseman suunnitelmallisen hoidon maisemakokonaisuuksien säilyttämiseksi. Nokian Siuron alueelle tehty maisemanhoitoaluealoite siirtyy Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn vuodenvaihteen jälkeen.
Pirkanmaan ELY-keskuksen toiminta päättyy – uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus ottaa vastuun vuoden alussa29.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät uudelle Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle. Se vastaa laajasti muun muassa elinkeinojen, osaamisen, maahanmuuton ja kotoutumisen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen, liikenteen ja tienpidon sekä luonnon monimuotoisuuden tehtävistä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme