Eternal Erection palaa tien päälle – The Return Of The Funk -kiertue starttaa helmikuussa 2026
1.12.2025 12:04:20 EET | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Loppuunmyydyn paluukeikkansa Funky Elephant Festivalin pääesiintyjänä 1. marraskuuta soittanut Eternal Erection palaa tositoimiin alkuvuodesta 2026. Yhtye lähtee helmikuussa käynnistyvälle The Return Of The Funk -kiertueelle, joka kuljettaa funkin ilosanomaa yhdeksälle paikkakunnalle ympäri Suomen. Kiertue enteilee bändin uutta, keväällä 2026 ilmestyvää albumia, jonka seuraava single kuullaan tammikuun lopulla.

Eternal Erection tunnetaan hurmoksellisista live-esityksistään, jotka saavat vaativammankin yleisön tanssilattialle. Yhtye on kiertänyt useissa maissa, lämmitellyt mm. George Clintonin P-Funk All Starsia sekä julkaissut kuusi albumia, joukon singlejä ja videoita. Viimeisin levy It’s Easy ilmestyi vuonna 2014. Lokakuussa julkaistu uusi single Not So Pretty (Emperor’s New Clothes) antaa herkullisen maistiaisen tulevalta albumilta, jonka tuottaa Mamba Assefa.
– Maailmassa on riittävästi harmaata ja turhaa kiirettä. Tulevaisuus huolettaa, ja vallitseva tilanne ahdistaa ja pelottaa monia. Haluamme siksi tuoda iloa, toivoa ja positiivista sanomaa – niitä kaivataan kenties enemmän kuin koskaan. Eternal Erection saa jäyhimmänkin bailaamaan, ja musiikkimme kuulemma parantaa jopa seksielämää, sanoo Rick Lover, muusikko-näyttelijä Sam Huberin alter ego.
– Eternal Erection on aina ollut timanttinen livebändi, ja sen energian tallentaminen levylle on valtava haaste. Nyt käännämme jokaisen kiven ja laitamme kaiken kokemuksemme ja osaamisemme peliin, jotta saamme sielumme pullotettua. Keikkailu levynteon aikana pitää homman tuoreena, ja uusia biisejä ajetaan sisään joka keikalla, kertoo kitaristi Ray Slick eli Joakim Guthwert.
Eternal Erectionin paluun ensimmäinen single Not So Pretty (Emperor’s New Clothes) on tuhdilla groovella ja koukuttavilla melodialinjoilla rullaava kantaaottava crossover-popkappale. Bändin missio on aina ollut ilon ja toivon tuominen ihmisille svengaavan musiikin ja näyttävän show’n kautta, mutta sen rinnalle on noussut tarve toimia aktiivisena vastavoimana ajassamme nousussa oleville pimeille voimille.
– Demokratia, sananvapaus, ihmisoikeudet, ilmastotoimet, ja oikeusvaltio ovat hyökkäyksen kohteena. Taiteen tehtävä on nostaa epäkohtia esille ja herätellä ihmisiä. Haluamme myös puolustaa kulttuuria, jonka arvoa ei maassamme aina ymmärretä, Ray Slick toteaa.
Eternal Erection: The Return Of The Funk -kiertueen päivämäärät ja paikkakunnat:
13.2.2026 Apollo, Turku
14.2.2026 On the Rocks, Helsinki
20.2.2026 TTT-Klubi, Tampere
21.2.2026 Poppari, Jyväskylä
27.2.2026 Suisto, Hämeenlinna
28.2.2026 Torvi, Lahti
6.3.2026 Sawohouse, Kuopio
7.3.2026 Osmos Cosmos Bar, Imatra
10.4.2026 Pensselitehdas, Porvoo
Eternal Erection -kokoonpano:
Laulu & kosketinsoittimet: RICK LOVER
Kitara: RAY SLICK
Basso: CHANELL
Rummut: JACK RUSSEL
Perkussiot: THE HOOK
Trumpetti: T-ROY
Saksofoni: FURILLO
Eternal Erection -keikat: Ilja Amnell/Alt Agency
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:0405967973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat


Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen kepeän iskelmällinen popsingle Vanha suola pulppuaa alitajunnan tummista vesistä13.3.2026 10:30:02 EET | Tiedote
Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen tänään 13. maaliskuuta julkaistava uusi single Vanha suola soljuu 1950-luvun iskelmän tunnelmissa, modernilla pop-otteella raikastettuna. Tytti Metsän puhdas ääni soi iloa ja vie ajatonta melodiaa vaivattomasti rumpali Janne Haaviston ja basistin ja pedal steel -kitaristin tontteja hoitavan Miikka Paatelaisen soiton komppaamana. Kepeyden alla kuplii kuitenkin jotakin painavaa. Vanha suola on Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen kolmas single 3.4.2026 ilmestyvältä Yhteistä rytmii -levyltä.
Raakasaga jatkaa omalla tinkimättömällä tiellään – julkaisee vuonna 2026 uutta musiikkia kuukausittain6.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Raakasaga käynnistää maaliskuussa 2026 kuukausittaisen singlejulkaisusarjan. Hetken hiljaiselon jälkeen poikkeuksellisena live-esiintyjänä sekä sielukkaana laulajana ja räppärinä tunnettu artisti julkaisee uutta musiikkia koko vuoden ajan täysin omilla ehdoillaan. Singlejulkaisusarjan ensimmäinen osa Paha Maine ilmestyy 6. maaliskuuta.
Tero-Petri & Korvaamattomat tanssii paholaisen kanssa – uusi single Himo tanssittaa mua on viettelevä aikuisten satu5.3.2026 12:12:12 EET | Tiedote
Tero-Petri & Korvaamattomat julkaisee 6.3. singlen Himo tanssittaa mua. Tänä vuonna ilmestyvän albumin toinen single syventää yhtyeen uudistunutta ilmaisua: romuluisempi ja teatterimaisempi soundi rakentuu entistä vahvemmin Tero-Petri Suovasen laulun ja tarinankerronnan varaan. Kappaleen yllä leijuu ruoste ja sahanpuru. Se kutsuu tanssimaan pimeille kujille viettien riivaamana. Biisiin tehty ilahduttavan ja pelottavan omintakeinen video on ensinäytössä ja kappale ennakkokuuntelussa jo tänään Soundi-lehden sivuilla.
Inginmaan uusi albumi Yhdeksän elämää on läpileikkaus tulkitsijan menneisyyteen ja ovi tulevaan26.2.2026 09:40:53 EET | Tiedote
Anna Inginmaan odotettu uusi albumi Yhdeksän elämää ilmestyy huomenna perjantaina 27. helmikuuta. Muusikko Maritta Kuulan sanoittaman voimakappaleen Ring Ring video on tänään ensinäytössä Soundi-lehden sivuilla. Levyltä on julkaistu kolme singleä: voodoo-iskelmä Lemmenmalja, irti päästämisen hetkestä kertova Älä soita ja kirjailija Rosa Liksomin sanoittama Kuolleen naisen kengät, kaikki ajattomia popkappaleita, joiden tekijänä ja tulkitsijana Inginmaa on omimmillaan. Yhdeksän elämää ei ole Inginmaalle vain projekti muiden joukossa, vaan pitkään kytenyt unelma, uudistuminen ja vapautuminen.
Lisäys Helsinki Lit 2026 -ohjelmaan: brittiläinen historioitsija Antony Beevor kohtaa Sirpa Kähkösen19.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Helsinki Lit täydentää vuoden 2026 ohjelmistoaan vielä yhdellä kansainvälisellä kirjailijanimellä: perjantaina 22. toukokuuta Kulttuuritalolle mukaan tulee Antony Beevor, joka on yksi Ison-Britannian palkituimmista tietokirjailijoista. Beevoria haastattelee Finlandia-palkittu kirjailija Sirpa Kähkönen. Helsinki Litin päiväkohtaiset ja kahden päivän liput ovat myynnissä Lippu.fi:ssä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme