Vihreiden Tynkkynen: Vaisun ilmastokokouksen jälkeen Suomen pitää ryhdistäytyä kansainvälisessä ilmastotyössä
23.11.2025 11:10:00 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen pitää yöllä päättyneen YK:n ilmastokokouksen antia valitettavan vaatimattomana. Hän peräänkuuluttaa Suomelta aloitteellisuutta, jotta kansainvälisessä ilmastotyössä voidaan edetä ripeämmin.

YK:n ilmastokokous päättyi Brasilian Belémissä viime yönä Suomen aikaa. Kokouksen anti jäi jälleen odotetun laihaksi.
– Jännitteisessä maailmanpolitiikan tilanteessa voi pitää pienenä saavutuksena jo sitä, että kokous pääsi edes jonkinlaiseen lopputulokseen. Kansainvälistä yhteistyötä ja sopimuspohjaista järjestystä haastetaan yhä ankarammin, ja moni viimeaikainen kokous on päättynyt tuloksettomana, 21:een YK:n ilmastokokoukseen itse osallistunut Tynkkynen kommentoi.
Belémissä mm. hyväksyttiin ilmaston kuumenemiseen sopeutumisen mittarit, päätettiin uudesta reilun siirtymän mekanismista ja linjattiin sopeutumisrahoituksen kolminkertaistamisesta. Virallisten neuvottelujen liepeillä maat edistivät myös aloitteita fossiilienergiasta irtaantumiseksi ja metsäkadon pysäyttämiseksi.
– Viralliset valtioiden väliset neuvottelut etenivät Belémissä vaatimattomasti jarrumaiden vastustuksen takia. Silloin muun maailman pitää edetä samanmielisten liittoutumilla. Niissä Suomella voisi olla nykyistä selvästi aloitteellisempi rooli, kansainvälisistä ilmastoaloitteista selvityksen aikanaan kirjoittanut Tynkkynen arvioi.
Tynkkynen antaa heikon arvosanan hallituksen suoritukselle kansainvälisen ilmastotyön edistämisessä. Hän peräänkuuluttaa hallitukselta nyt ryhtiliikettä, jossa se alkaa toimia myös ilmastokriisin edellyttämällä vakavuudella ja kiireellisyydellä.
– Brasiliassa julkistettiin rahasto trooppisten maiden metsäkadon pysäyttämiseksi ja vietiin eteenpäin aloitetta fossiilienergiasta irtaantumiseksi. Mitä tekee Suomi, jotta näissä ja muissa kansainvälisissä ilmastoponnisteluissa voitaisiin onnistua? Jättileikkaukset kehitysyhteistyöstä eivät tässä auta, Tynkkynen painottaa.
Kun edistys on vaatimatonta kansainvälisellä tasolla, kansallisen ilmastotyön rooli korostuu. Siinäkin Tynkkynen antaa hallitukselle pyyhkeitä.
– Hallitusohjelmassa päästövelan lyhentämisohjelma luvattiin viime vuoden loppuun, mutta sitä ei ole näkynyt eikä kuulunut. Viime aikoina hallitus on ansioitunut lähinnä askartelemalla alueidenkäyttölakia, joka hyydyttäisi miljardien tuulivoimainvestoinnit. Tuoreimpana hallitus päätti mennä korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti estääkseen kansalaisia saamasta tietoa ilmastopolitiikan päätöksenteosta, Tynkkynen moittii.
Yhteyshenkilöt
Oras TynkkynenVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 1584oras.tynkkynen@eduskunta.fiSaana SarmelaViestintäsuunnittelija
Puh:0503559327saana.sarmela@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tiina Elo: Datakeskustyömaiden työoloihin on puututtava25.9.2026 10:03:43 EEST | Tiedote
Julkisuuteen on tullut tietoja Googlen Haminan datakeskuksen työmaalla olevista epäkohdista. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo vaatii datakeskustyömaille tarkempaa valvontaa ja uutta lainsäädäntöä, jolla saadaan työhön liittyvä hyväksikäyttö loppumaan.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta: Pääministerin kutsuttava puheenjohtajat koolle, jos riskiarviot asehankinnoista ovat muuttuneet23.9.2026 15:42:10 EEST | Tiedote
Puolustusministeri Antti Häkkänen on perustellut eduskunnan täysistunnossa vierailuaan Israeliin sillä, että ilman sitä Suomen ilmapuolustushankinnat olisivat voineet vaarantua. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii pääministeri Petteri Orpoa kutsumaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajat koolle ja kertomaan heille luottamuksellisesti, onko hankintaan liittyvä riskiarvio muuttunut.
Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: pitäisikö budjettikirjan kannessa olla lastensuojelunuoren kuva?22.9.2026 11:33:01 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Hallituksen ja vihreiden välillä vallitsee perustavanlaatuinen arvoero, kuvasi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Ryhmäpuheenvuorossa hän arvosteli ankarasti hallituksen talouspolitiikan linjaa – ja kysyi inhimillisyyden perään.
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme