Hämeen ELY-keskus

Työttömyys pysyi Hämeessä maltillisella tasolla lokakuussa

Jaa

Hämeessä oli lokakuun lopussa 21 667 työtöntä työnhakijaa. Työttömänä oli 2 169 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyys on kuitenkin pysynyt Hämeessä maltillisella tasolla syksyn aikana. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen lokakuun työllisyyskatsauksesta.

Kuvituskuva.
Kuvituskuva. Kanta-Hämeen kuvapankki.

Lokakuun lopussa työttömien työnhakijoiden suurin ryhmä oli 60–64-vuotiaat (3 640 henkilöä), heidän osuutensa kaikista työttömistä oli 17 prosenttia. Nuoria alle 25-vuotiaita oli työttömänä työnhakijana 2 453 henkilöä. Työttömyys kasvoi vuodentakaisesta kaikissa ikäryhmissä; suhteellisesti eniten alle 20-vuotiailla (+31 %) sekä 20–24-vuotiailla ja yli 64-vuotiailla (+18 %). Määrällisesti eniten kasvua oli 60–64-vuotiaiden (+ 360 henkilöä) ja 20–24- vuotiaiden (+277 henkilöä) ikäryhmissä.

Ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita oli lokakuussa 2 196, mikä on 129 henkilöä enemmän (+6 %) kuin vuotta aiemmin. Ulkomaalaisista työttömistä 39 prosenttia (850 henkilöä) oli Kanta-Hämeessä ja 61 prosenttia (1 346 henkilöä) Päijät-Hämeessä. Koko Hämeessä ulkomaalaisten työttömien osuus ulkomaalaisesta työvoimasta oli 27,9 prosenttia. Kansalaisuuden mukaan eniten oli työttömänä ukrainalaisia (456 henkilöä), virolaisia (244 henkilöä), venäläisiä (203 henkilöä), irakilaisia (157 henkilöä) ja syyrialaisia (142 henkilöä).

Aktivointipalvelujen käyttö vähentynyt

Hämeessä aktivointiasteeseen luettavissa työllistymistä edistävissä palveluissa oli lokakuun lopussa 1 759 asiakasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Aktivointiaste oli lokakuussa 21,5 prosenttia, vähennystä vuodentakaisesta 6,8 prosenttia. Palvelujen tarjonnan vähentyminen on selvästi vaikuttanut työttömien määrän kokonaiskasvuun. Palveluissa lokakuussa olleista 661 henkilöä oli nuoria alle 25-vuotiaita, määrä on 185 henkilöä vähemmän (vähennystä 22 prosenttia) kuin edellisvuonna. Yli 50-vuotiaita oli palveluissa lokakuussa 1 396, vähennystä edellisestä vuodesta 672 henkilöä (-32 %). Käytetyin palvelu oli edelleen työllistäminen.  

Hämeen kokonaistyöttömyys kasvanut edellisvuodesta

Hämeessä oli lokakuun lopussa 21 667 työtöntä työnhakijaa. Luku on 2 169 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin (lisäystä 11 prosenttia).  Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli lokakuun lopussa 12,6 prosenttia. Luku on neljänneksi korkein koko maassa ja korkeampi kuin koko maan keskiarvo 11,6 prosenttia. Kanta-Hämeen työttömyysaste oli 10,5 prosenttia ja Päijät-Hämeen 14,4 prosenttia.

Tarkempaa tietoa alueen työllisyyskehityksestä löydät viimeisimmästä työllisyyskatsauksesta. Maakunta-, seutukunta-, kunta- ja työllisyysaluekohtaista tietoa löydät työllisyyskatsauksen tilastoliitteestä.

Lokakuun lopussa julkaistussa Alueelliset kehitysnäkymät-katsauksessa (sttinfo.fi) on arvioitu laajemmin Kanta- ja Päijät-Hämeen alueiden tilannetta ja näkymiä.

Marraskuun työllisyyskatsaus julkaistaan tiistaina 23.12.2025.

Katsauksen laati suunnittelija Sari Teimola.
Sähköpostisosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anne TapailaTyöllisyysaluejohtajaPäijät-Häme

Puh:044 780 1118

Mira SillanpääTyöllisyysjohtajaTyö-Häme

Puh:050 569 4638

Pekka VoutilainenTyöllisyysjohtajaEtelä-Häme

Puh:040 592 9069

Kuvat

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.
Kanta-Hämeen kuvapankki.
Lataa

Liitteet

Linkit

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Kuvituskuva.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Aluehallinto uudistuu – Hämeen ELY-keskuksen toiminta päättyy30.12.2025 13:41:27 EET | Tiedote

Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026 osana valtion aluehallinnon uudistusta. Nykyiset 15 ELY-keskusta korvataan kymmenellä uudella elinvoimakeskuksella. Hämeen alueella muutos on merkittävä: Kanta-Häme yhdistyy Pirkanmaan kanssa muodostaen Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen, kun taas Päijät-Häme liittyy Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kanssa Kaakkois-Suomen elinvoimakeskukseen. Hämeen ELY-keskuksen tehtävät jakautuvat jatkossa valtakunnalliselle Lupa- ja valvontavirastolle sekä kahdelle uudelle elinvoimakeskukselle.

Työttömyyden kasvu vuositasolla hidastunut Hämeessä23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Hämeen ELY-keskusalueen kuntien työllisyyspalveluissa oli marraskuun lopussa 21 990 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 063 henkilöä enemmän (+10 %) kuin vuotta aikaisemmin ja 323 henkilöä enemmän kuin edelliskuussa. Työttömistä työnhakijoista oli kokoaikaisesti lomautettuna 1 431 henkilöä. Lomautettujen määrä on vähentynyt vuodentakaisesta 487 henkilöllä (-25 %). Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen marraskuun työllisyyskatsauksesta.

Uusia EU:n maaseuturahoitusta saavia hankkeita valittu Kanta- ja Päijät-Hämeeseen – ELY-ajan viimeiset rahoituspäätökset 13 hankkeelle19.12.2025 14:55:59 EET | Tiedote

ELY-keskus on valinnut rahoitettavaksi 13 uutta hanketta Hämeen maaseudun kehittämiseksi. Rahoitusta suunnataan esimerkiksi laajakaistahankkeisiin, pyörämatkailun kehittämiseen, suureen viljelijöiden biokaasuhankkeeseen ja ympäristötekoihin. Ensi vuonna ELY-keskusten sijaan maaseutua kehittävät elinvoimakeskukset yhdessä paikallisten Leader-ryhmien kanssa.

Hämeen ELY-keskuksen rahoitusvuosi oli toimintaympäristöltään haastava, mutta tulevaisuuteen uskova16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Hämeen ELY-keskuksen viimeinen rahoitusvuosi kuvastaa hyvin sekä vallitsevaa geopoliittista epävarmuutta, että talouden haastavaa tilaa. Rahoitukset eri instrumentteja vertaillen vähenivät edellisvuosiin verrattuna. Vuoden 2025 rahoituskatsaus on Hämeen ELY-keskuksen viimeinen, ja jatkossa elinvoimakeskukset julkaisevat tietoa myöntämistään rahoituksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye