Vapaaehtoisen pelastuspalvelun uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Seppo Kolehmainen
24.11.2025 15:36:11 EET | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Seppo Kolehmainen. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2026, kun nykyisen puheenjohtajan Hannu Harrin puheenjohtajuuskausi päättyy.

Kolehmainen toimi poliisiylijohtajana vuoden 2024 syyskuuhun asti, kunnes jäi eläkkeelle. Sitä ennen hän on työskennellyt Poliisihallituksen valvonta- ja hälytystoimintayksikön poliisijohtajana ja Poliisiammattikorkeakoulun rehtorina.
– Aloitan puheenjohtajana hyvillä mielin ja innostuneena. Olen myös otettu siitä, että minulle avautui mahdollisuus toimia Vapepan puheenjohtajana. Poliisiylijohtajana huomasin monta kertaa, että Vapepan apu poliisille oli korvaamatonta. Vapepasta puhuttaessa kyse on siis merkittävästä auttamisen voimavarasta, Kolehmainen sanoo.
Keskustoimikunnan puheenjohtajana toimii Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yhdysjärjestönä toimivan Suomen Punaisen Ristin kahdeksi vuodeksi kerrallaan nimeämä henkilö (Vapepan johtosääntö).
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Hungerdagsinsamlingens totala resultat är 1,5 miljoner euro5.2.2026 05:30:00 EET | Pressmeddelande
År 2025 gav Finlands Röda Kors Hungerdagsinsamling ungefär samma summa för hjälparbete som året innan. Med bidragen som samlats till katastroffonden får människor som drabbats av en kris eller katastrof hjälp såväl i världen som i Finland.
Nälkäpäivä-keräyksen kokonaistulos on 1,5 miljoonaa euroa5.2.2026 05:30:00 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin vuoden 2025 Nälkäpäivä-keräys tuotti auttamistyöhön lähes saman summan kuin edellisenä vuonna. Katastrofirahastoon kerättyjen lahjoitusten avulla autetaan kriisin tai katastrofin keskelle joutuneita niin maailmalla kuin Suomessakin.
Suomen Punaiselta Ristiltä apua iskujen keskellä eläville Ukrainassa3.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa Ukrainan Punaisen Ristin auttamistyöhön erityisesti Kiovan alueella. Lisääntyneet iskut, pitkät sähkökatkot ja kovat pakkaset vaikeuttavat ihmisten selviytymistä pitkittyneen konfliktin keskellä.
Heiko Laubach nimitetty Punaisen Ristin Kontti-ketjun johtajaksi20.1.2026 06:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin hallitus on nimittänyt Heiko Laubachin valtakunnallisen Kontti-ketjun johtajaksi. Hän aloitti tehtävässään 12.1.2026.
Till årets frivilliga räddare valdes Satakunta räddningshundgrupp17.12.2025 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Frivilliga räddningstjänsten (Vapepa) valde till årets frivilliga räddare 2025 Satakunta räddningshundgrupp, som består av gruppledare Katja Naskali, hundförare Hanna Vuorinen, hjälpförare Marko Kuusikoski och Vapepaledare Mikko Linnainsaari
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme