Rakennusten omistajilla jo kiire huolehtia palovaroitinasiat kuntoon
25.11.2025 08:10:00 EET | Kiinteistöliitto | Tiedote
Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla on jo kiire huolehtia palovaroittimia koskevat asiat kuntoon, sillä viime vuoden alussa muuttuneen pelastuslain siirtymäaika päättyy tämän vuoden lopussa eli runsaan kuukauden kuluttua. Sen jälkeen rakennuksen omistaja vastaa siitä, että kaikissa asunnoissa on toimivat palovaroittimet.
Muutoksen myötä aiemmin asukkaiden vastuulla olleet paristokäyttöiset palovaroittimet ovat rakennuksen omistajan vastuulla, mutta asukas huolehtii jatkossakin palovaroittimen testaamisesta.
”Asukkaan vastuulla on ilmoittaa viipymättä taloyhtiölle palovaroittimen vikaantumisesta. Onkin suositeltavaa, että asukas testaa palovaroittimet säännöllisesti esimerkiksi kerran kuukaudessa. Testaamalla asukas voi havaita palovaroittimen vikaantumisen ja varmistaa, että hänen asuntonsa palovaroittimet ovat toimintakuntoisia”, sanoo Kiinteistöliiton johtava lakiasiantuntija Virpi Hienonen.
Rakennuksen omistajan on lisäksi tärkeää huolehtia palovaroitinten kunnossapidosta eli siitä, että paristot ja itse varoittimet vaihdetaan asianmukaisin väliajoin. Hankintaan ja kunnossapitoon liittyvät toimet on dokumentoitava niin, että rakennuksen omistaja voi tarvittaessa osoittaa toimineensa lain edellyttämällä tavalla.
Paloturvallisuusviikolla huomio lieden paloturvalliseen käyttöön
Suomalaisissa kodeissa syttyy päivittäin keskimäärin kahdeksan tulipaloa, joista liesipaloja on lähes joka toinen. Valtakunnallinen Paloturvallisuusviikko muistuttaa tänä vuonna lieden paloturvallisesta käytöstä. Liesipalojen yleisimpiä syttymissyitä ovat ylimääräinen tavara liedellä, valvomaton ruoanlaitto ja rasvapalot. Erityisesti ylimääräisen tavaran säilytys liedellä tai sen läheisyydessä muodostaa merkittävän paloturvallisuusriskin.
Liesipalojen ehkäisemisessä oleellista on muistaa seuraavat asiat:
- Pidä liesi ja sen ympäristö tyhjänä tavarasta.
- Kun kokkaat, keskity kokkaamiseen.
- Älä jätä liettä valvomatta.
Yhteyshenkilöt
Virpi Hienonenjohtava lakiasiantuntija
Puh:09 1667 6361virpi.hienonen@kiinteistoliitto.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Suurin osa taloyhtiöistä liian kuumia kesäisin – nyt on hyvä hetki varautua ensi kesän helteisiin17.2.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Koneelliset viilennysratkaisut eivät ole arkipäivää suurimmassa osassa taloyhtiöitä. Kiinteistöliiton kyselyssä 65 prosenttia vastaajista kertoi, ettei taloyhtiössä ole lainkaan koneellista viilennysratkaisua. Jos taloyhtiössä on jokin koneellinen viilennystapa, se on tyypillisesti asuntokohtainen ilmalämpöpumppu. Niitä on kyselyyn vastanneiden taloyhtiöistä noin joka kolmannessa vähintään yhdessä asunnossa. Ilmalämpöpumput ovat yleisempiä rivi- kuin kerrostaloissa.
Yhtiökokouksessa kannattaa päättää taloyhtiön linja usein kysyttyihin asioihin10.2.2026 08:08:00 EET | Tiedote
Yhtiökokouksessa kannattaa kerralla päättää taloyhtiön linja usein eteen tuleviin kysymyksiin. Osakkaiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta on järkevää, että taloyhtiössä tehdään asioista yhteisiä linjauksia sen sijaan, että hallitus harkitsisi niitä aina tapaus kerrallaan. Yhteisesti linjattavia asioita voivat olla esimerkiksi parkkipaikkoihin tai sähköautojen latauspisteisiin liittyvät toimintatavat tai vaikkapa ilmalämpöpumpun asennuttamiseen liittyvät luvat.
Parvekkeen lumityöt kuuluvat asukkaan vastuulle3.2.2026 09:40:00 EET | Tiedote
Kerrostaloasukaskin voi joutua lumitöihin, jos avonaiselle parvekkeelle sataa kunnolla lunta. Joissakin tapauksissa taloyhtiön voi olla järkevää huolehtia lumien poistamisesta myös parvekkeilta.
Taloyhtiöiden hoitokustannuksiin lievää nousua13.1.2026 08:10:00 EET | Tiedote
Taloyhtiöiden hoitokustannukset nousevat tänä vuonna lievästi. Kiinteistöliitto julkaisee taloyhtiöiden talouden suunnittelun tueksi kaksi kertaa vuodessa Talousarvio-ohjeen, jonka uusimmassa päivityksessä ennakoimme kaupunkien kaukolämpötaloihin karkeasti arvioiden 2 – 2,5 prosentin kasvupainetta hoitokuluihin. Paikkakunta- ja taloyhtiökohtaiset erot ovat suuria.
Turvallisuus tärkeintä vuodenvaihteen ilotulituksissa30.12.2025 09:05:00 EET | Tiedote
Vuodenvaihteen ilotulituksissa, kuten muussakin uudenvuoden juhlinnassa, kannattaa huomioida naapurit, lemmikit ja yleinen turvallisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme