Vihreiden Tiina Elo: Suden kiintiömetsästystä ei tule aloittaa
25.11.2025 13:20:19 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden Tiina Elo kritisoi hallituksen lakiesitystä suden metsästyksen aloittamiseksi. Elon mukaan Suomen susikanta ei kestä metsästystä ja hallituksen päätös osoittaa piittaamattomuutta tutkitusta tiedosta ja uhanalaisten lajien suojelemisesta.

Eduskunnassa keskustellaan tänään hallituksen esityksestä suden kannanhoidollisen metsästyksen sallimiseksi.
– Kannanhoidollinen metsästys on tässä tapauksessa harhaanjohtava termi, koska metsästäminen vaarantaa Suomen susikannan selviämisen pidemmällä aikavälillä, Elo varoittaa.
– Asiantuntija-arvioiden mukaan suotuisan suojelun minimitaso olisi noin 500 sutta. Hallitus on kuitenkin perustanut päätöksensä metsästyksen aloittamisesta noin puolet pienempään lukuun. Hallituksen päätös osoittaa piittaamattomuutta tutkitusta tiedosta ja uhanalaisten lajien suojelemisesta, Elo huomauttaa.
Hallituksen johdolla käytävä keskustelu suden ympärillä on Elon mukaan kaksinaamaista.
– Yhtäältä väitetään, että suden suotuisa suojelutaso ei vaarannu rauhoituksen purkamisella ja metsästyksen käynnistämisellä, ja toisaalta nimenomaan halutaan vähentää susien määrää ja tämä on sanottu ääneen, Elo ihmettelee.
– Hallitus on lähtenyt jo hallitusohjelmassaan liikkeelle siitä, että susia pitää saada metsästää, ja on nyt tarkoitushakuisesti määritellyt suden suotuisan suojelutason niin matalaksi, että se mahdollistaisi metsästyksen, Elo sanoo.
Elo muistuttaa, että jo nykyisellään on mahdollista poistaa häiriötä tai haittaa aiheuttavia yksilöitä ja tätä on helpotettu.
– Kiintiöihin perustuvan metsästyksen sallimiselle ei ole mitään kestäviä perusteita. Päin vastoin se voi johtaa susilaumojen hajoamiseen ja pikemminkin lisätä susivahinkoja ja häiriökäyttäytymistä, Elo muistuttaa.
Elo on huolissaan myös siitä, että Suomen luonnonsuojeluliiton selvityksen mukaan noin joka neljäs tänä vuonna myönnetty suden metsästyksen vahinkoperäinen poikkeuslupa on myönnetty ilman hakemuksen lainmukaisia perusteita.
– Jos susien kiintiömetsästys käynnistetään vaikka susikanta ei sitä kestä ja toisaalta poikkeuslupia myönnetään ilman asianmukaisia perusteita, koko metsästyslupajärjestelmältä katoaa uskottavuus, Elo kritisoi.
Vastuullinen petopolitiikkaa perustuu tutkittuun tietoon sekä siihen, että asiantuntijoita kuunnellaan laajasti ja tasapuolisesti.
– Nyt näin ei ole tehty, vaan pelkästään metsästystä ajavat tahot ovat olleet mukana ja luonnon monimuotoisuuden asiantuntijat on pidetty poissa lainsäädäntösuosituksia tehneestä suurpetotyöryhmästä. Tämä osoittaa, että laki on haluttu runnoa läpi ilman soraääniä, Elo päättää.
Yhteyshenkilöt
Tiina EloVihreiden kansanedustaja
Puh:045 261 7447tiina.elo@eduskunta.fiIida TaniPoliittinen avustaja, viestinnän suunnittelija (Vihreä eduskuntaryhmä)
Puh:+358 50 520 1210iida.tani@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Inka Hopsu: Ammattikorkeakouluja ostetaan, mutta kuka on ohjaksissa?26.4.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Yliopistot ovat usealla paikkakunnalla hankkineet omistukseensa ammattikorkeakouluja. Vihreiden Inka Hopsu kysyy, onko tiede- ja kulttuuriministerillä näkemystä ammattikorkeakoulujen suunnasta.
Vihreiden Huff: Hallitus ajoi kymmeniä tuhansia lapsia köyhyyteen ja kouluissa se näkyy nälkänä25.4.2026 12:24:38 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja ja Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarina toimiva Shawn Huff puhui tänään Vihreiden puoluevaltuustossa Helsingissä hallituksen leikkausten näkymisestä helsinkiläisissä kouluissa. Huff on tehnyt apulaispormestarina toistakymmentä kouluvierailua eri puolilla Helsinkiä. Hänen havaintonsa ovat yksiselitteisiä: Orpon hallituksen leikkaukset ovat lisänneet lasten eriarvoisuutta, kasvattaneet luokkakokoja ja ajaneet perheitä köyhyyteen tavalla, joka näkyy suoraan kouluarjessa.
Vihreiden Tynkkynen puoluevaltuustossa: maailmanpolitiikassa sotku syvenee ja soppa sakenee25.4.2026 11:13:26 EEST | Tiedote
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen ruoti viimeaikaisia maailman tapahtumia Iranin sodasta energiakriisiin ja Unkarin vaaleihin. Hän muistutti, että ydinaseet eivät ole mitä tahansa aseita, koska ydinsota muodostaa ihmiskunnalle eksistentiaalisen uhkan.
Sofia Virta: Joillekin oppositiopuolueille riittäisi että sininen vaihtuu punaiseen – meille se ei riitä25.4.2026 10:48:40 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta paalutti puoluevaltuustopuheessaan, että Vihreille ei riitä pelkkä uusi hallitus. Virran mukaan Vihreät ajaa suunnanmuutosta, joka on mahdollinen vuoden päästä käytävissä vaaleissa. Virta lähetti terveisiä oppositiokollegoilleen.
Inka Hopsu: Opiskelijat eivät tarvitse lisää opintotuen kannustavuutta – syventääkö hallitus opiskelijoiden ahdinkoa entisestään?24.4.2026 16:26:29 EEST | Tiedote
Hallitus on ohjelmassaan luvannut toteuttaa opintotuen kokonaisuudistuksen, joka myös turvaisi opiskelijoiden toimeentuloa. Hallituskauden aikana opiskelijoiden asemaa on kuitenkin heikennetty ja opiskelijoiden toimeentulovaikeudet korostuvat etenkin kesäisin. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu kysyy, typistyikö opintotuen kokonaisuudistus kehysriihessä pelkäksi opiskelijoiden “kannustamiseksi”.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme