VAS Andersson: Suomi joutui myös EU:n sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle
Tänään varmistui, että Suomi on joutumassa Euroopan unionin liiallisen alijäämän menettelyyn, eli niin sanotulle talouden tarkkailuluokalle. Tämän lisäksi komissio on asettanut Suomen myös yhteiskunnallisen kehityksen tarkkailuluokalle kasvavan eriarvoisuuden riskin johdosta.

Kyse on komission arvioinnista EU-jäsenmaiden työllisyys- ja sosiaalikehityksen edistymisestä sekä jäsenmaiden asettamien tavoitteiden täyttymisestä. Siihen sisältyy myös ensimmäisen vaiheen analyysi jäsenmaiden pisteytyksestä suhteessa Social Convergence Frameworkin tavoitteisiin.
Tänä vuonna raportin mukaan yhdeksässä jäsenmaassa on olemassa riski sosiaalisen eriarvoisuuden kasvulle. Nämä yhdeksän jäsenmaata ovat Bulgaria, Kreikka, Espanja, Italia, Liettua, Latvia, Luxemburg, Romania – sekä Suomi. Näistä yhdeksästä jäsenmaasta tullaan tekemään perinpohjaisempi analyysi keväällä 2026.
Komission raportin liitteistä käy ilmi, että Suomi on vajonnut EU:n keskiarvon alle niin nuorisotyöttömyyden, kokonaistyöllisyyden, työttömyysprosentin kuin 18–24 vuotiaiden koulutuksen kesken jättävien nuorten osuudessa.
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson pitää tilannetta erittäin surullisena, mutta samalla hän toteaa sen osoittavan Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen politiikan vaikutukset Suomeen ja suomalaisiin ihmisiin.
– Hallitus on kasvattanut suomalaisten eriarvoisuutta muun muassa rajuilla sosiaaliturvan leikkauksilla, työntekijöiden asemaan kohdistuvilla heikennyksillä sekä ennen kaikkea romuttamalla ihmisten luottamuksen, joka näkyy niin taloudessa kuin työllisyydessä, Andersson sanoo.
Andersson korostaa myös, miten talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen tarkkailuluokalle joutuminen kietoutuvat yhteen.
– Liiallisen alijäämän menettelyyn joutuminen vie varmasti päähuomion julkisuudessa, mutta tämä raportti ansaitsee yhtäläisen näkyvyyden ja painoarvon. Se kertoo karua kieltä siitä, että suomalainen yhteiskunta on eriarvoistumassa ja sosiaaliset ongelmat pahentumassa. Suunnanmuutoksen tarve on akuutti, Andersson päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Li AnderssonEuroparlamentaarikko
Puh:+358 40 508 8697li.andersson@ep.europa.euliandersson.fiAleksi KarppinenViestinnän erityisavustaja
MEP Li Anderssonin kabinetti
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa
VAS Mepit: Suomi susien metsästyksestä EU:n rikkomusmenettelyyn?15.1.2026 20:50:25 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo jättivät yhdessä Sirpa Pietikäisen, Maria Ohisalon ja Ville Niinistön kanssa komissiolle kirjallisen kysymyksen Suomen tuoreesta metsästyslain muutoksesta, jolla sallitaan suden, karhun, ilveksen ja saukon metsästys yleisillä kiintiöillä ilman valituskelpoista viranomaispäätöstä.
Vasemmisto laatinut eurooppalaisen kansalaisaloitteen EU-Israel-assosiaatiosopimuksen jäädyttämiseksi14.1.2026 13:11:05 EET | Tiedote
Euroopan vasemmistoliitto ELA julkisti eilen 13. tammikuuta Brysselissä pidetyssä tilaisuudessa eurooppalaisen kansalaisaloitteen Euroopan unionin ja Israelin välisen vapaakauppasopimuksen keskeyttämiseksi. Vasemmistoliitto on ELA:n suomalainen jäsen.
VAS Andersson: EU-komission uudet esitykset vaarantavat luonnonsuojelun, kansanterveyden ja oikeusvaltioperiaatteen10.12.2025 18:07:41 EET | Tiedote
Euroopan komission tänään julkaisemat ympäristösääntelyä ja sähköverkkoja koskevat paketit merkitsevät huolestuttavaa askelta kohti heikompaa ympäristölainsäädäntöä. Ehdotukset vaarantavat ympäristön ja ihmisten terveyden kilpailukyvyn nimissä, vaikka tutkijat ja järjestöt ovat varoittaneet seurauksista kuukausien ajan.
VAS Andersson: Suomen sudenhoito ei täytä EU-lainsäädännön vaatimuksia9.12.2025 15:10:38 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson on jättänyt komissiolle kirjallisen kysymyksen Suomen susikannan suojelusta, liittyen hallituksen suunnittelemiin metsästyslain muutoksiin. Anderssonin mukaan Suomen suunnitelmat ovat vakavassa ristiriidassa EU:n luonnonsuojelulainsäädännön kanssa.
VAS Andersson: Orpo haluaa profiloida Suomea EU-luontopolitiikan vastustajana8.12.2025 13:41:26 EET | Tiedote
Tuoreiden tietojen mukaan Suomi on pääministeri Petteri Orpon johdolla valmistellut kirjeluonnoksen, jolla se pyrkii avaamaan ja heikentämään EU:n ennallistamisasetusta. Orpo on pyrkinyt saamaan EU-ympäristökomissaari Jessica Roswallille osoitetulle kirjeelle muiden EU-jäsenmaiden tuen, mutta toistaiseksi vain Ruotsi on mukana kirjeessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
