Kevään 2026 harrastestipendit haettavissa 1.12. alkaen - Sinebrychoffin ja Keravan kaupungin tuki keravalaisille nuorille lähenee jo miljoonaa euroa
26.11.2025 09:54:15 EET | Oy Sinebrychoff Ab | Tiedote
Jokaisella tulisi olla mahdollisuus harrastaa. Keravalla on tehty pitkään yritysyhteistyötä, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsee harrastamaan perheen tuloista riippumatta.

Keravalaisille lapsille ja nuorille jaettava harrastestipendi on tarkoitettu ohjattuun harrastetoimintaan esimerkiksi urheiluseurassa, järjestössä, kansalaisopistossa tai taideoppilaitoksessa. Vastaavaa kaupungin ja yrityksen kanssa yhdessä tehtävää yhteistyömallia ei tiettävästi ole vielä käytössä muualla Suomessa.
”Harrastamisessa on selviä eroja perheen tulotason mukaan ja vähävaraiset lapset harrastavat muita harvemmin. Erityisesti nyt taloudellisesti epävarmoina aikoina joudutaan monissa perheissä miettimään, mistä menoja karsitaan. Meille on tärkeää, että voimme tukea perheitä harrastamisen saralla”, sanoo nuorisopalvelujohtaja Jari Päkkilä Keravan kaupungilta.
Tuki on jo miljoonaluokkaa
Keravan kaupunki maksaa syksyn stipendit ja Sinebrychoff vastaa kevätkauden stipendien maksusta. Stipendejä jaetaan vuodessa yhteensä noin 60 000 eurolla. Ensimmäisen kerran yhteiset stipendit tulivat hakuun 2009 ja ne jaettiin 2010. Vuosien varrella stipendejä on jaettu siis jo yli 30 kertaa, yhteensä lähes miljoonalla eurolla.
”Hyvä harrastus ja sen myötä löydetyt kaverit ja elämykset ovat kaikille tärkeitä. Haluamme, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus löytää oma juttunsa ja päästä kehittämään itseään mielekkään harrastuksen parissa. Onnistumisen kokemukset antavat itseluottamusta elämään monin tavoin”, kertoo kumppanuuksista vastaava markkinointijohtaja Joonas Säkkinen Sinebrychoffilta.
Haku alkaa joulukuussa
Kevään 2026 harrastestipendien hakuaika on 1.12.2025–5.1.2026. Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 15.00. Harrastestipendiä voi hakea 7–17-vuotias keravalainen nuori, joka on syntynyt välillä 1.1.2009-31.12.2019. Valintaperusteita ovat muun muassa lapsen ja perheen taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset olosuhteet.
Stipendiä haetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella: Siirry lomakkeeseen tästä linkistä.
Linkki kopioitavana:
https://keravasinebrychoff.suomiviestit.fi/suomi.fi/lomake/608beffb475a6c4aeb30b4c0
Hakemuslinkki avautuu 1.12. Hakemukset käsitellään tammikuun 2026 aikana.
Lisätietoja
- Keravan kaupunki: nuorisopalvelujohtaja Jari Päkkilä, puh. 040 318 4175, jari.pakkila@kerava.fi
Yhteyshenkilöt
Timo MikkolaviestintäpäällikköSinebrychoff
Puh:+358408307176timo.mikkola@sff.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite. Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.
sinebrychoff.fi — Sinebrychoff - Facebook & Instagram: Sinebrychoff1819 - kohtuullisesti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oy Sinebrychoff Ab
Kevään kirpeyttä ja kesän raikkautta Sinebrychoffin uutuusjuomissa16.2.2026 09:30:34 EET | Tiedote
Keväällä ja kesällä maistuvat kirpeät, marjaisat ja raikkaat maut, joita löytyy uutuusjuomista varmasti kaikkien makuun. Kaikki uutuudet ovat saatavilla viimeistään 9.3.2026 kautta maan. Tarkemmat tiedot löytyvät linkeistä tuotekategorioiden yhteydessä ja Sinebrychoffin verkkosivujen uutissivulta https://www.sinebrychoff.fi/newsroom/
Sinebrychoff ja Keravan kaupunki jakoivat harrastestipendejä 30 000 eurolla keravalaisille lapsille ja nuorille30.1.2026 10:03:39 EET | Tiedote
Sinebrychoff ja Keravan kaupunki myöntävät kaksi kertaa vuodessa harrastestipendejä, joilla tuetaan keravalaisten lasten ja nuorten harrastamista ja hyvinvointia. Kevään harrastestipendejä jaettiin 105 nuorelle yhteensä 30 000 eurolla.
Crisp Radlerit alkoholittomien oluiden kasvun veturina 2025 - kasvu jatkuu7.1.2026 09:31:06 EET | Tiedote
Alkoholittomien oluiden suosion kasvulle ei näy loppua, koko kategoria kasvoi viime vuonna Suomessa noin 9 %. Suomen suosituin alkoholiton olutperhe Crisp toimii kasvun veturina, ja erityisesti tammikuussa 2025 uudistuneet Crisp Radlerit lisäsivät juomakategorian nousukiitoa.
Crisp Radler Ananas 0,0 % - hedelmäinen ja raikas alkoholiton radler18.12.2025 12:46:45 EET | Tiedote
Crisp Radler Ananas 0,0 % on raikas ja hedelmäinen alkoholiton olut. Uutuus on täydellinen yhdistelmä ananaksen raikkautta ja lagerolutta. Ananas on kuluttajien suosima uutuusmaku.*
Sinebrychoff solmii pitkäaikaisen sähkönostosopimuksen Encavisin kanssa20.11.2025 09:02:40 EET | Tiedote
Sinebrychoff alkaa ostaa uusiutuvaa sähköä saksalaiselta tuuli- ja aurinkopuisto-operaattori Encavisilta tammikuusta 2026 alkaen 10 vuoden PPA-sopimuksella (Power Purchase Agreement) Paltusmäen maatuulivoimalasta Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme