Turvaconin omistajiksi kokeneiden teknologiayrittäjien ryhmä – ”toimialan merkitys kasvaa”
Turvatekniikkaratkaisujen suunnitteluun ja asentamiseen erikoistunut Turvacon sai uusia omistajia lokakuun lopussa, kun Jordan Group myi enemmistöosuutensa yhtiöstä.

Turvacon on pääkaupunkiseudulla toimiva turvatekniikkayhtiö, jonka asiakkaita ovat erityisesti toimitilakiinteistöjen omistajat yrityksissä ja julkisella sektorilla. Turvaconin liikevaihto yltää 31.12.2025 päättyvällä tilikaudella noin 1,0 miljoonaan euroon. Yritys työllistää viisi turvatekniikan ammattilaista.
Lokakuun lopussa tehdyllä kaupalla uusina omistajina yhtiöön tulevat Ilkka Jalonen, Mikko Hunnakko sekä Lars Furuholm perheineen. Heillä on vahvaa kokemusta omistajina sekä turvatekniikka-alalla että mobiili- ja ICT-teknologioissa. Turvaconin henkilöstöstä osakkaisiin kuuluvat toimitusjohtaja Mikko Sihvo, projektipäällikkö Mikko Honkanen sekä järjestelmäasiantuntija Juha Kuivalainen.
– Meitä kiinnosti kasvava toimiala ja hyvin hoidettu yhtiö. Turvatekniikan merkitys kasvaa, kun kiinteistöt muuttuvat älykkäämmiksi. Kiinteistönomistajat haluavat parantaa rakennusten käytettävyyttä ja turvallisuutta sekä kasvattaa niiden arvoa, summaa kokeneena ICT-alan yrittäjänä tunnettu Turvaconin hallituksen puheenjohtaja Lars Furuholm.
– Turvaconilla on hyvä sopimuskanta, joka sisältää sekä pitkäaikaisia asiakkuuksia että projekti- ja huoltotyötä. Oman ydintiimimme apuna työskentelee kokeneita asentajia kumppaniyrityksistä. Tarjoamme sekä kapasiteettia että joustavuutta asiakkaillemme. Jordan Groupin johdolla toimintaa on vedetty mallikkaasti, ja vuoden lopussa päättyvä tilikausi on voitollinen, Furuholm kertoo.
– Olemme tyytyväisiä, että ostajina on ryhmä yhtiön visioon ja toimialaan sitoutuneita yrittäjiä, jotka jatkavat työtämme, kertoo Jordan Groupin toimitusjohtaja Markus Jordan.
Lisätietoja:
Lars Furuholm, hallituksen puheenjohtaja, Turvacon Oy, 0400 409000
Yhteyshenkilöt
Lars Furuholmhallituksen puheenjohtaja, talouspäällikkö
Puh:0400 409000lars.furuholm@turvacon.fiKuvat



Turvacon tarjoaa kaikki prosessit ja toimenpiteet turvallisuusjärjestelmien suunnitteluun, asennukseen, ylläpitoon ja päivityksiin. Kattavat turvaratkaisut räätälöidään yrityksen tai kiinteistön turvallisuustarpeisiin. Tyypillisiä turvaurakoinnin palveluita ovat kameravalvontajärjestelmien, kulunvalvontajärjestelmien, rikosilmoitinjärjestelmien sekä muiden turvajärjestelmien asennus ja ylläpito sekä henkilöstön kouluttaminen järjestelmien käyttöön.
Turvacon työllistää viisi ammattilaista sekä valtakunnallisen kumppaniverkoston. Yhtiön liikevaihto tilikaudella 2025 yltää noin 1,0 miljoonaan euroon. Lue lisää: https://turvacon.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turvacon Oy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme