Workplace Awards 2025: Tunnetoimijuus, uudet palvelumallit ja kiertotalousystävällinen toimistouudistus nousivat vuoden työympäristötekojen kärkeen
27.11.2025 16:00:00 EET | Rakli | Tiedote
Raklin Workplace Awards 2025 -kilpailun voittajiksi on valittu Suomen Asiakastieto, Kela ja Vincit. Tämän vuoden teot osoittavat, miten työympäristöjen kehittäminen ei ole enää vain tilaratkaisuja, vaan strateginen osa organisaation kulttuuria, johtamista ja palvelujen uudistamista.

”Tämän vuoden kilpailussa korostui, että työympäristöjen muutoksessa parhaimmillaan työntekijät, johto ja suunnittelijat rakentavat yhdessä uutta tapaa tehdä työtä. Voittajateoissa on oivallettu, ettei työympäristö ole vain puitteiden parantamista, vaan organisaation suuntaa muuttava mahdollisuus. Moni ratkaisu on sellainen, jonka toivomme tuomaristossa leviävän laajemminkin”, sanoo tuomariston puheenjohtaja Peggie Rothe Leesmanilta.
Suomen Asiakastieto muutti johtamista kulttuurivallankumouksella
Organisaatiokulttuuri ja johtaminen -kategoriassa Suomen Asiakastieto erottui kulttuuri- ja johtamismuutoksellaan, joka kytkeytyi toimitilauudistukseen.
Muutos käynnistettiin esihenkilöistä ja ulotettiin kaikkiin tiimeihin. Johtajuutta ja kulttuuria kehitettiin ihmisten erilaisuuden, tunnetoimijuuden sekä hyvinvoinnin näkökulmista. Kantavana ajatuksena muutoksessa on ollut ajatus psykologiseen turvallisuuteen positiivisesti vaikuttavien tekijöiden yhdistämisestä fyysisen työtilan suunnitteluun.
Työn vaikutuksia seurataan mittarein. Tuomaristo arvostikin erityisesti selkeiden mittareiden luontia ja myös niiden osoittamaa selvää onnistumista hankkeessa. Kokonaisuus toi yritykselle ykköspaikan tässä kategoriassa.
Kela rakensi Porissa palvelujen yhteistyötä mullistavan mallin
Kelan, Satakunnan hyvinvointialueen ja Porin kaupungin yhteinen palvelupiste ja työympäristö palkittiin esimerkkinä uudesta tavasta järjestää julkisia palveluja kilpailun Fyysinen työympäristö -kategoriassa.
Hankkeessa luotiin palvelumuotoilun avulla näille kolmelle julkiselle organisaatiolle yhteinen palvelukonsepti. Yhteisessä palvelupisteessä asiakas saakin nyt tarvitsemansa sosiaaliohjauksen, työllisyyden hoidon ja sosiaaliturvan palvelut samasta paikasta ja samalla kertaa.
Yhteinen tilaratkaisu helpottaa asiakkaan arkea ja tiivistää ammattilaisten yhteistyötä tavalla, jota tuomaristo piti maakunnallisesti merkittävänä ja laajasti hyödynnettävänä.
Kunniamaininnan kategoriassa sai Masino Group ja Rune & Berg Design sekä Sustera ja Bolder Development Oy. Masinon Rune & Berg Designin avulla uudistettu toimitila näyttää, miten teollisuudenkin alalla voidaan onnistuneesti panostaa työympäristöön. Sustera puolestaan yhdisti hajallaan olleet yksiköt yhdeksi työyhteisöksi, joka purkaa siiloja ja tukee hybridityötä. Bolder vastasi hankkeessa uusien työtapojen jalkauttamisesta uuden työympäristökonseptin muodossa sekä kokonaisvaltaisesta suunnittelusta ja projektijohdosta.
Vincit teki kiertotaloudesta arjen valinnan
Vastuullisuus-kategorian voittajaksi nousi Vincitin Tampereen toimistouudistus. Kiertotalous on huomioitu tilan muutostöissä sekä kalusteiden hankinnassa. Lisäksi tilat tukevat vähähiilistä liikkumista, sillä ne sijaitsevat bussi- ja ratikkaliikenteen ytimessä. Toimitilat on suunniteltu yhdessä henkilöstön kanssa ja niitä hyödynnetään aktiivisesti myös toimistoaikojen ulkopuolella.
Kunniamaininnan vastuullisuuskategoriassa sai Castellum, joka toteutti Lindström Talon uudistuksessa materiaalien kiertotalousratkaisut poikkeuksellisen innovatiivisesti ja vähähiilisesti. Purettaville materiaaleille etsittiin uusia käyttötarkoituksia ja hankinnoissa suosittiin vähähiilisiä, kierrätettäviä materiaaleja.
FAKTA: Workplace Awards -kilpailu
- Kilpailun järjestää vuosittain Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry.
- Tavoitteena on tunnistaa ja jakaa parhaita toteutuksia työympäristöjen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä.
- Kilpailu järjestettiin nyt seitsemännen kerran ja siihen osallistui tällä kertaa 24 tekoa. Kilpailu tunnettiin aiemmin nimellä Vuoden työympäristöteko.
- Kilpailun tuomaristossa olivat tänä vuonna Peggie Rothe Leesmanilta, Sami Laine Yliopiston apteekista, Ari Saarinen Elisalta, Matti Vartiainen Aalto-yliopistosta ja Mikaela Öberg Varmasta.
Lisätietoja:
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry
Mikko Östring, Johtaja, toimitilat, 050 301 8933, mikko.ostring@rakli.fi,
Suomen Asiakastieto
Sari Ek-Petroff, Henkilöstöjohtaja, 040 760 6626, sari.ek-petroff@asiakastieto.fi
Bolder Development Oy
Anna Bevz, Toimitusjohtaja, Perustaja, Arkkitehti SAFA, 040 542 0994, anna.bevz@bolderoy.fi
Castellum
Elmeri Nordenswan, Sustainability Manager, 045 880 1121, elmeri.nordenswan@castellum.fi
Annmari Kallioinen, Asset Manager, 050 380 8223, annmari.kallioinen@castellum.fi
Rune & Berg Design
Riina Ruska, sisustusarkkitehti SIO, 040 532 0127, riina.ruska@rbdesign.fi
Vincit
Krista Forsström, Workplace Development Lead, 040 841 0468, krista.forsstrom@vincit.com
Kela
Hannele Puutio, viestinnän asiantuntija, työympäristöyksikkö, 050 445 8421, hannele.puutio@kela.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko ÖstringJohtaja, toimitilat
Puh:0503018933mikko.ostring@rakli.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakli
Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö lievässä kasvussa1.7.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun keskeisillä toimistoalueilla oli kesäkuun 2026 lopussa tyhjää toimistotilaa noin 800 000 neliömetriä. Keskimääräinen vajaakäyttöaste oli 18,3 prosenttia. Vajaakäyttö väheni eniten Sörnäisissä ja nousi Hakaniemessä. Grade A -toimistojen keskimääräinen vajaakäyttöaste on noin 9,3 prosenttia.
Asuntojen hinnat jäämässä miinukselle tänä vuonna17.6.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Suomen talouskasvu on piristynyt ja kuluvan vuoden talousnäkymät ovat hieman odotettua paremmat. Kuluttajien asunnonostoaikeet ovat historiallisen matalalla ja asuntojen hinnat jäävät miinukselle kuluvana vuonna. Suurimmissa kaupungeissa omistus- ja vuokra-asunnoista on edelleen liikatarjontaa. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrissa on lähes nollakasvua. Kasvukolmion kaupunkien alueelliset asuntomarkkinat kehittyvät eri tavoin.
Tiedostava työmaa laajenee koko KIRA-alan yhteiseksi vastuullisuusmalliksi15.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Hoasin kehittämä Tiedostava työmaa -konsepti ottaa seuraavan askeleen, kun sen hallinnointi siirtyy KIRAHubille. Tavoitteena on laajentaa konseptin käyttöä ja vahvistaa sen vaikuttavuutta kiinteistö- ja rakentamisalalla.
Asemakaavojen läpimenoaika noin 19 kuukautta – uusi seurantamalli paljastaa asemakaavoituksen ja lupien kestot4.6.2026 09:40:00 EEST | Tiedote
Suomen suurimpien kaupunkien asemakaavojen läpimenoaika on keskimäärin noin 19 kuukautta. Rakentamislupien käsittely etenee taas keskimäärin noin 1,8 kuukaudessa. Juuri julkaistu, vuosien 2021-2025 aineistoon perustava seurantamalli tuo ensimmäistä kertaa vertailukelpoista tietoa asemakaavoituksen ja rakentamislupien kestoista useissa kaupungeissa. Seurantamallissa ovat mukana Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Pori, Rovaniemi, Turku, Vaasa ja Vantaa.
Kutsu mediatilaisuuteen: Missä kaupungeissa kaavat ja rakentamisluvat etenevät nopeimmin?25.5.2026 09:43:11 EEST | Tiedote
Suomeen on kehitetty uusi seurantamalli, joka tarjoaa ensimmäistä kertaa kokonaiskuvan asemakaavojen ja rakentamislupien läpimenoajoista eri kaupungeissa. Mallin tulokset avaavat uuden näkymän yhteen rakentamisen ja kaupunkikehityksen keskeisimmistä kysymyksistä: miten sujuvasti kaupungit pystyvät mahdollistamaan uutta rakentamista, asumista ja investointeja? Seurantamallissa mukana ovat Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Pori, Rovaniemi, Turku, Vaasa ja Vantaa. Seuranta kattaa vuosina 2021–2025 hyväksytyt tai voimaantulleet asemakaavat sekä rakentamisluvat. Julkaistavat tulokset näyttävät, kuinka pitkään asemakaavoitus- ja rakentamislupaprosessit kestävät, miten kaupungit eroavat toisistaan ja mistä erot johtuvat. Meillä on ilo kutsua teidät seurantamallin julkistustilaisuuteen torstaina 4.6. kello 9–9.40 Raklin toimistolle (Annankatu 24, Helsinki). Aamupalaa on tarjolla klo 8.30 alkaen. Tilaisuudessa Raklin johtaja Kimmo Kurunmäki esittelee seurantamallin tuloksia. Kaavoitusjoh
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





