Puolison kuolinsyyllä yhteys leskien kuolleisuuteen – avoliitossa ero korostuu
1.12.2025 06:32:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet merkittäviä eroja avo- ja avioliitosta leskeksi jääneiden kuolleisuudessa puolison kuolinsyyn perusteella. Kumppanin tapaturmainen kuolema lisää leskien kuolleisuusriskiä enemmän kuin sairausperäinen menetys. Etenkin avoliitossa eläneiden kuolleisuus kasvaa selvästi puolison menetyksen jälkeen.

Avoliitossa eläneet kohtaavat muita enemmän taloudellista epävarmuutta ja heikompaa oikeudellista turvaa kumppanin kuoltua. ”Tämä voi selittää, miksi heidän kuolleisuusriskinsä on suurempi erityisesti odottamattoman menetyksen jälkeen”, dosentti Marko Korhonen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta kertoo.
Havainto siitä, että tapaturmainen kuolinsyy lisää kuolleisuutta enemmän avoliitosta leskeksi jääneillä kuin avioliitosta leskeksi jääneillä, on uusi. "Se korostaa tarvetta tarkastella sosioekonomisen aseman ja heikentyneen oikeudellisen suojan roolia kuolleisuuteen vaikuttavina mekanismeina", Korhonen sanoo.
Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen tutkimus, joka tarkastelee näin laajasti kumppanin kuolinsyyn merkitystä vertailemalla avo- ja avioliitossa eläneiden leskien kuolleisuutta.
Tulokset osoittavat myös, että uuden parisuhteen muodostaminen vähentää kuolleisuutta verrattuna yksinelämiseen. Uusi parisuhde, erityisesti avioliitto, on yhteydessä selvästi pienempään kuolleisuuteen sekä naisilla että miehillä.
Tutkimus perustuu koko Suomen väestön kattavaan pitkittäisaineistoon, jossa oli mukana kaikkiaan 318 351 sekä avo- että avioliitossa elänyttä 40–65-vuotiasta. Heitä seurattiin vuosina 1995–2020. Kuolleisuutta tarkasteltiin 20 vuotta kumppanin kuoleman jälkeen, ja verrokkina oli samanikäinen ja muilta ominaisuuksiltaan mahdollisimman samankaltainen henkilö, jonka kumppani eli tuona ajanjaksona.
Tutkimus tuottaa uutta tietoa siitä, millaisessa kuolleisuusriskissä avio- ja avoliitosta leskeytyneet ovat, kun heidän kumppaninsa on menehtynyt tapaturmaisesti tai luonnollisen kuoleman kautta. Tulokset tarjoavat tärkeää taustaa hyvinvointi- ja terveyspalveluiden suunnitteluun.
”Tutkimuksen havaintoja voidaan hyödyntää siten, että leskeksi jääneille tarkoitetut tukitoimet räätälöidään riippuen puolison kuolinsyystä ja parisuhteen luonteesta, jotta tuki voidaan kohdentaa suurimmassa vaarassa oleville”, Korhonen sanoo.
Avoliitoissa eläneet lesket tarvitsevat erityistä tukea, koska heillä on usein heikompi sosioekonominen asema ja vähemmän oikeudellisia turvaelementtejä kuin aviopuolisoilla. Tapaturmaisen menetyksen kokeneet hyötyisivät varhaisesta psyykkisestä ja sosiaalisesta tuesta. Mielenterveyspalvelut, eläkejärjestelmät ja leskenetuudet voitaisiin tutkimuksen perusteella kohdentaa aiempaa paremmin riskiryhmiin.
Tutkimus on julkaistu The Journals of Gerontology -tiedejulkaisussa: Marko Korhonen, DEc, Janne Lehto, MSc (Econ), Ina Rissanen, MD, PhD: Widowhood mortality among married and cohabiting partners: a nationwide study in Finland
DOI: 10.1093/geronb/gbaf164
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkijatohtori, dosentti Marko Korhonen, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, p. 044 5281270, marko.korhonen@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 040 7650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on yli 18 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusi tutkimus lupaa keinoja ennenaikaisten synnytysten ehkäisyyn3.9.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat vahvistaneet laajassa geneettisessä aineistossa yhteyden alfa-1-antitrypsiinin ja ennenaikaisten synnytysten välillä. Alfa-1-antitrypsiini hillitsee tulehdusta ja suojaa kudoksia vaurioilta. Yli 200 000 äidin geneettisiä tietoja kattaneessa analyysissä tietty alfa-1-antitrypsiinin geenimuoto liittyi lyhyempään raskauteen.
Uusien professorien juhlaluennot 10.9. klo 17 Oulun keskustakirjastolla ja Ylen Avoimessa Areenassa2.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
Uudet professorit johdattelevat kuulijoita ajankohtaisten tutkimusteemojensa ääreen kaikille avoimilla juhlaluennoilla. Perinteiset juhlaluennot järjestetään nyt Oulun keskustakirjastolla ja niitä voi seurata myös Ylen Avoimessa Areenassa.
Suomenopettajat: Maahanmuuttajia tarvitaan suomenkieliseen korkeakoulutukseen1.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Keskustelu suomen kielen vaikeudesta kaventaa ymmärrystä maahanmuuttajien mahdollisuuksista työllistyä suomenkieliseen työelämään, sanovat suomen kielen yliopisto-opettajat Tanja Seppälä ja Liisa Väisänen Oulun yliopistosta.
Vesikasvikeräin kerää haitallista vesiruttoa tonneja tunnissa hyötykäyttöön ja biomassaksi31.8.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistolla suunniteltu ja rakennettu vesikasvikeräin mahdollistaa hankalan vieraslajin tehokkaan keräämisen ja hyödyntämisen biomassana. Samalla ympäristönhoito voidaan yhdistää liiketoimintaan.
Oululainen tutkimus on mukana Suomen paviljongin näyttelyssä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 202729.8.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö on Archinfon kumppani maailman arvostetuimmassa arkkitehtuuritapahtumassa. Kumppanuus julkistetaan osana Oulussa järjestettävää Alvar Aalto -viikkoa elokuun viimeisenä lauantaina, jota on jo parinsadan vuoden ajan vietetty Suomessa kesän päätösjuhla venetsialaisina. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme