Aikakausmedia ry

20 vuotta täyttävässä Editkilpailussa palkitaan Suomen parhaat aikakausmediat – ilmoittautuminen on nyt käynnissä!

Jaa

Uudistuneessa Editkilpailussa palkitaan aikakausmedioita ja niiden tekijöitä kahdettakymmenettä kertaa. Juhlavuoden kisassa on 12 sarjaa.

Aikakausmedian järjestämä Editkilpailu on uudistunut. Nyt kisa on pyhitetty vain aikakausmedioille ja niiden tekijöille. Aiemmin kilpailussa mukana olleet aikakauslehtimainokset palkitaan jatkossa omassa Vuoden printtimainos -kilpailussaan. Kilpailujen eriyttämisen myötä sekä journalismin että mainonnan taitajat saavat enemmän tilaa loistaa. 

Nyt käytävä Editkilpailu on jo kahdeskymmenes. Juhlavuoden kilpailussa on mukana 12 sarjaa, joista yksi on kokonaan uusi. Useiden sarjojen palkitsemiskriteereitä on täsmennetty, minkä lisäksi Vuoden aikakausmediatoimittaja -sarjaan osallistumista on helpotettu poistamalla lehtikohtainen rajoitus. Aiempina vuosina sarjaan sai ilmoittaa kaksi toimittajaa samasta lehdestä. 

– Halusimme helpottaa erityisesti useaan lehteen kirjoittavien toimittajien osallistumista. On tärkeää, että saamme mukaan kaikki alan parhaat kirjoittajat riippumatta siitä, ovatko he työsuhteisia vai freelancereita, kertoo Editkilpailusta vastaava Aikakausmedian markkinointipäällikkö Outi Itävuo

Sama muutos on tehty aiemmin valokuvaajasarjaan.

Erikois-Edit-sarjassa palkitaan nuori kyky

Vuosittain eri teemoja nostavassa Erikois-Edit-sarjassa palkitaan tänä vuonna alle 35-vuotias journalisti, visualisti tai muu aikakausmedioissa tai aikakausmedioille työskentelevä nuori kyky, jonka ammatillinen osaaminen on esimerkillistä ja innostavaa.

Kokonaan uusi sarja on Vuoden digikonsepti, jossa palkitaan vaikuttava sarjallinen toteutus digissä: podcast, videosarja tai jatkuva somekonsepti. Sarjat voivat olla julkaistu millä tahansa digitaalisella alustalla. Sarja korvaa aiemman Vuoden video tai audio aikakausmediassa -sarjan. 

Kilpailuun voivat osallistua Aikakausmedian jäsenten kustantamat tai julkaisemat aikakausmediat (yleisömediat, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat) sekä niiden tekijät. Kilpailu on avoin myös näille medioille työskenteleville freelancereille.  Erikois-Editin saajaa voi ehdottaa kuka tahansa.  

Sarjojen voittajat valitsevat journalismin, visuaalisuuden ja medialiiketoiminnan ammattilaisista koostuvat tuomaristot. Palkinnot jaetaan Wanhassa Satamassa järjestettävässä Editgaalassa 7. toukokuuta 2026. 

Kilpailuun ilmoittautuminen on nyt käynnissä ja se päättyy tiistaina 13. tammikuuta kello 16.00.

Editkilpailun sarjat 2025

  1. Vuoden yleisömedia
  2. Vuoden ammatti- ja järjestömedia
  3. Vuoden asiakasmedia
  4. Erikois-Edit
  5. Vuoden aikakausmediatoimittaja
  6. Vuoden valokuvaaja aikakausmediassa
  7. Vuoden aikakausmediajuttu
  8. Vuoden lifestylejuttu
  9. Vuoden uudistus aikakausmediassa
  10. Vuoden digikonsepti
  11. Vuoden ulkoasu
  12. Vuoden aikakauslehtikansi

Lue lisää sarjoista ja ilmoittaudu kilpailuun tästä

Editkilpailun 2025 aikataulu

Marraskuu 2025 | Kilpailun säännöt ja sarjat julkaistaan.
Joulukuu 2025 | Ilmoittautuminen kilpailuun alkaa 1. joulukuuta
Tammikuu 2026 | Ilmoittautuminen päättyy tiistaina 13. tammikuuta kello 16.00.
Helmi–maaliskuu 2026 | Tuomaristot valitsevat voittajat.
Huhtikuu 2026 | Shortlistat julkistetaan ja gaalaliput tulevat myyntiin.
Toukokuu 2026 | Edit-palkinnot jaetaan ja voittajat julkistetaan Editgaalassa torstaina 7.5. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Aikakausmedia

Aikakausmedia ry valvoo aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden etuja. Se kehittää ja tarjoaa työkaluja, joilla ala pystyy vastaamaan muuttuvan mediakentän kilpailuun. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on 230, ja ne julkaisevat yhteensä 450 painettua ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa. Jäsenistössä ovat edustettuina yleisö-, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aikakausmedia ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye