Säätiöt perustavat uuden yhtiön: tukea lapsi- ja nuorisotyöhön sekä kulttuuriin vaikuttavuusrahoittamisen keinoin
Toimintansa aloittava Ratkaisurahasto Effekt tukee ja rahoittaa yhteiskunnallisia hankkeita, joilla on mitattavia ja pitkäkestoisia vaikutuksia. Alkuvaiheessa painopiste on lapsissa ja nuorissa sekä kulttuuri- ja sivistystoiminnassa.

Brita Maria Renlundin muistosäätiö (BMR-säätiö), Alfred Kordelinin säätiö ja StartMore Social Impact Hub Oy ovat perustaneet uuden, voittoa tavoittelemattoman yhtiön, jonka tavoitteena on löytää ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin. Ratkaisurahasto Effekt Oy on aloittanut toimintansa 1. joulukuuta 2025.
”Tavoitteena on, että projektit ja aloitteet, jotka saavat tukea ja rahoitusta Ratkaisurahastolta, kasvavat sekä kooltaan että vaikuttavuudeltaan ja edistävät näin yhteiskunnallista hyvinvointia”, yhtiön toimitusjohtaja Ari Evwaraye kertoo.
Yhtiön toiminnalla on kolme ensisijaista kohderyhmää:
1) Aloitteet ja hankkeet, joilla on kasvupotentiaalia ja jotka haluavat olla mukana rakentamassa parempaa yhteiskuntaa. Ratkaisurahasto tarjoaa rahoitusta – esimerkiksi edullisia lainoja – verkostoja ja asiantuntijuutta liikeidean tai toiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen.
Rahoitusta voivat saada esimerkiksi yhteiskunnalliset yritykset, tutkimusryhmät, taide- ja kulttuuriorganisaatiot sekä erilaiset voittoa tavoittelemattomat yhteisöt. Jokaiselle hankkeelle määritellään konkreettinen, mitattava vaikuttavuustavoite ja rahoitus kohdennetaan sen saavuttamiseen.
2) Yhteiskunnalliset toimijat, kuten kunnat, kaupungit tai hyvinvointialueet. Ratkaisurahasto voi toimia välittäjänä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä. Julkinen sektori voi Ratkaisurahaston kautta löytää toimijan, joka pystyy tarjoamaan ratkaisun yhteiskunnalliseen haasteeseen uudella ja tehokkaalla tavalla.
Rahoitusta voidaan antaa esimerkiksi toimintaan, joka edistää nuorten mielenterveyttä. Julkinen toimija maksaa hankkeesta sen mukaan, kuinka hyvin hanke saavuttaa sille asetetut tavoitteet. Ratkaisurahasto kantaa toiminnan taloudellisen riskin.
3) Muut rahoittajat, mukaan lukien säätiöt ja rahastot. Ratkaisurahaston kautta rahoittajat voivat edistää myönteistä ja mitattavaa yhteiskunnallista muutosta uudenlaisella tavalla. Rahoitettavista hankkeista syntyvä tulo voidaan sijoittaa uuteen toimintaan tai se voi palautua takaisin alkuperäiselle rahoittajalle.

Täydennystä perinteisiin tukimuotoihin
Ratkaisurahasto kumpuaa perustajasäätiöiden halusta löytää uudenlaisia tapoja tukea hyvinvointia, kulttuuria, sivistystä ja taidetta. Säätiöissä on havaittu apurahoituksen ja markkinaehtoisen rahoituksen välimaastossa katvealue, jota ei aiemmin ole pystytty tukemaan.
”Haluamme tukea toimintaa, joka luo paremman tulevaisuuden lapsille ja nuorille. Ratkaisurahaston kautta voimme vahvistaa hankkeita, joilla on kasvupotentiaalia ja joissa rahoituslogiikka voi poiketa perinteisistä avustuksista”, kertoo BMR-säätiön toimitusjohtaja Birgitta Forsström.
”Meille sivistys ja taide ovat yhteiskunnan peruspilareita, ja siksi haluamme panostaa kestävän rahoitusmallin rakentamiseen yhdessä julkisten sekä yksityisten toimijoiden kanssa. Kutsumme myös muut rahoittajat mukaan yhteistyöhön”, Alfred Kordelinin säätiön toimitusjohtaja Erik Båsk toteaa.
BMR-säätiö ja Alfred Kordelinin säätiö ovat taanneet yhtiön perustamiseen ja kehittämiseen yhdessä 2 miljoonan euron kokonaisrahoituksen. Molemmat säätiöt korostavat, että ratkaisurahasto ei korvaa säätiöiden nykyisiä tukimuotoja. BMR-säätiö ja Alfred Kordelinin säätiö jakavat apurahoina vuosittain yhteensä 20 miljoonaa euroa.
Ratkaisurahasto pähkinänkuoressa:
- Toiminta alkaa: 1. joulukuuta 2025
- Perustajat: Brita Maria Renlundin muistosäätiö, Alfred Kordelinin säätiö, StartMore Social Impact Hub
- Tarkoitus: tarjoaa tukea ja rahoitusta hankkeille, jotka edistävät yhteistä hyvää ja luovat mitattavia, pitkäaikaisia vaikutuksia.
- Painopiste alkuvaiheessa: Lasten ja nuorten hyvinvointi, kulttuuri, taide ja kansanvalistus
- Rahoitus: 2 miljoonan euron alkuvaiheen rahoitus perustajasäätiöiltä. Uusia rahoittajia toivotaan mukaan.
- Periaate: Ei tavoittele voittoa. Mahdollinen tulo sijoitetaan takaisin toimintaan tai voi palautua takaisin alkuperäiselle rahoittajalle.
- Verkkosivut: https://effekt.fund
*****
Kutsu medialle: Julkistustilaisuus 3.12.2025
Ratkaisurahasto Effekt Oy julkistetaan Amos Rex -museossa keskiviikkona 3.12. klo 9.00-10.00. Tervetuloa. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä: tilaisuus verkossa.
Tilaisuuteen liittyvissä kysymyksissä yhteyshenkilönä toimii BMR-säätiön viestintävastaava Lina Laurent: lina.laurent@bmr.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari Evwaraye
toimitusjohtaja, Ratkaisurahasto Effekt Oy
+358 44 532 7035, ari@effekt.fund
Birgitta Forsström
toimitusjohtaja, Brita Maria Renlundin muistosäätiö
+358 44 762 3900, birgitta.forsstrom@bmr.fi
Erik Båsk
toimitusjohtaja, Alfred Kordelinin säätiö
+358 40 825 8071, erik.bask@kordelin.fi
Kuvat
Linkit
Alfred Kordelinin säätiö edistää sivistyksen läpimurtoja. Säätiö tukee suomalaista tiedettä, taidetta ja kansanvalistusta vuosittain yli kuudella miljoonalla eurolla. Liikemies, maanviljelysneuvos Alfred Kordelinin testamentin pohjalta vuonna 1918 perustettu säätiö on yksi Suomen vanhimmista apurahasäätiöistä. Säätiön visio moniääninen, osaava ja kansainvälinen Suomi tähtää yhteiskuntaan, jossa tieteellisellä osaamisella, elinikäisellä oppimisella sekä moniäänisellä taiteella ja kulttuurilla on vahva jalansija.
Brita Maria Renlundin muistosäätiö (BMR-säätiö) on yleishyödyllinen säätiö, joka perustettiin 1918. Säätiön tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia luomalla toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Brita Maria Renlundin muistosäätiö myöntää avustuksia lasten ja nuorten parissa työskenteleville järjestöille ja organisaatioille, joiden toiminta ehkäisee mm. lapsiköyhyyttä ja syrjäytymistä. Vuonna 2024 säätiö myönsi 12,9 miljoonaa euroa avustuksina, säätiön varallisuus on 516 miljoonaa euroa.
StartMore Social Impact HUB Oy on voittoa tavoittelematon valmennusyritys, joka perustettiin vuonna 2023. Yhtiökumppanit Stephanie Sinclair-Lappi, Ari Evwaraye ja Stefan Haglund ovat työskennelleet useita vuosia aktiivisesti yhteiskunnallisten yrittäjien ja aloitteiden parissa. Inkubaattoriohjelman kautta he ovat tukeneet useita organisaatioita tulosmallien, vaikuttavuusindikaattorien ja liiketoimintamallien kehittämisessä. Työnsä kautta he ovat rakentaneet pohjoismaisen verkoston yhteiskunnallisille innovaatiolle ja vaikuttavuusperusteiselle sijoittamiselle.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alfred Kordelinin säätiö
3,5 miljoonaa euroa taiteeseen, tieteeseen ja kansanvalistukseen Alfred Kordelinin säätiöltä17.11.2025 09:28:03 EET | Tiedote
Alfred Kordelinin säätiö on jakanut 3,5 miljoonaa euroa taiteen, tieteen ja kansanvalistuksen edistämiseen, apuraha myönnettiin 69 hakijalle. Säätiön myöntämät henkilökohtaiset apurahat ovat suuruudeltaan 45 000 euroa ja hankkeille myönnettävä rahoitus 50 000–100 000 euroa. Hakemusmäärä kasvoi edellisvuoteen verrattuna merkittävästi.
Alfred Kordelinin palkinnot Tuomas Sandholmille, Outi Tarkiaiselle ja Timo Miettiselle6.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
50 000 euron arvoinen Alfred Kordelinin palkinto on Suomen merkittävimpiä vuosittain myönnettäviä tunnustuksia. Palkinnot myönnetään yhteiskunnallisesti vaikuttavasta ja ajankohtaisesta toiminnasta tieteen, taiteen ja kansanvalistuksen hyväksi.
Alfred Kordelins stiftelse och republikens presidents kansli inleder samarbete med WAM Åbo stads konstmuseum2.10.2025 07:55:00 EEST | Pressmeddelande
Alfred Kordelins stiftelse och republikens presidents kansli har sedan 2011 ordnat somriga skulpturutställningar i trädgården på Gullranda. Från och med nästa sommar ordnas utställningarna i samarbete med WAM Åbo stads konstmuseum.
Kordelinin säätiö ja tasavallan presidentin kanslia yhteistyöhön WAM Turun kaupungin taidemuseon kanssa2.10.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Alfred Kordelinin säätiö ja tasavallan presidentin kanslia ovat järjestäneet kesäisiä veistosnäyttelyitä Kultarannan puutarhassa vuodesta 2011. Ensi kesästä näyttelyt toteutetaan yhteistyössä WAM Turun kaupungin taidemuseon kanssa.
Kordelin Foundation and Office of the President of the Republic of Finland to partner with WAM Turku City Art Museum2.10.2025 07:55:00 EEST | Press release
Since 2011, the Alfred Kordelin Foundation and the Office of the President of the Republic of Finland have organised summer sculpture exhibitions in the Kultaranta garden. Beginning next summer, the exhibitions will be presented in cooperation with WAM Turku City Art Museum.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



