Uusi EU:n biotalousstrategia edistää vihreää kasvua, kilpailukykyä ja resilienssiä Euroopassa
Komissio hyväksyi tänään EU:n biotalouden kilpailukykyä ja kestävyyttä koskevan uuden strategisen kehyksen, jonka tavoitteena on puhdas, kilpailukykyinen sekä sopeutumis- ja palautumiskykyinen Euroopan talous. EU etenee kohti kiertotaloutta ja vähähiilistä taloutta ja pyrkii vähentämään riippuvuutta fossiilisten polttoaineiden tuonnista. Tämä onnistuu hyödyntämällä maalta ja mereltä saatavia uusiutuvia luonnonvaroja ja kehittämällä vaihtoehtoja kriittisille raaka-aineille.
Biotalouden avulla Eurooppa voi vahvistaa selviytymiskykyään, korvata fossiilisia materiaaleja ja tuotteita, luoda uusia työpaikkoja ja näyttää esimerkkiä puhtaaseen teollisuuteen siirtymisessä. Uudella biotalousstrategialla EU kannustaa kehittämään kestäviä biopohjaisia ratkaisuja, joita voi hyödyntää käytännössä esimerkiksi maa- ja metsätaloudessa, kalastuksessa, vesiviljelyssä, biomassan käsittelyssä, biovalmistuksessa ja bioteknologiassa.
EU:n biotalouden arvo vuonna 2023 oli 2,7 biljoonaa euroa, ja ala työllistää 17,1 miljoonaa ihmistä (noin 8 prosenttia EU:n työpaikoista). Biotalouden merkitys työpaikoille ja talouskasvulle Euroopassa on siis jo merkittävä. Jokainen biotalouden työpaikka luo epäsuorasti kolme muuta työpaikkaa EU:ssa. Esimerkkejä biotalouden tuotteista ovat levistä valmistetut biopohjaiset kemikaalit, joita käytetään lääkkeissä, hygieniatuotteissa ja teollisuudessa. Biomuovien käyttö pakkauksissa ja autonosissa kasvaa koko ajan. Myös biopohjaisten rakennustuotteiden, tekstiilikuitujen ja lannoitteiden kysyntä on kasvussa. Alalla on kuitenkin vielä valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia.
EU:n biotalousstrategialla pyritään hyödyntämään tämä potentiaali panostamalla innovointiin ja investointeihin, luomalla biopohjaisten materiaalien ja teknologioiden edelläkävijämarkkinat, varmistamalla biomassan kestävä hankinta ja hyödyntämällä maailmanlaajuisia mahdollisuuksia.
Biopohjaiset innovaatiot käytäntöön
Jotta Eurooppa voi olla bioteknologian edelläkävijä, sen on kasvatettava innovoinnin ja investointien mittakaavaa ja saatava muunnettua tutkimus käytännön tuotteiksi. Biopohjaisten innovaatioiden skaalaamiseen tarvitaan sekä julkisia että yksityisiä investointeja.
Komissio pyrkii luomaan yhtenäisen ja yksinkertaisen sääntelykehyksen, jolla kannustetaan kestäviin kiertotalouden liiketoimintamalleihin.
Komissio varmistaa myös, että EU:n rahoitusta kohdennetaan biopohjaisiin teknologioihin nyt ja tulevaisuudessa. Komissio ehdottaa biotalouden investointeja käsittelevän ryhmän (Bioeconomy Investment Deployment Group) kokoamista, jonka avulla saadaan lisättyä yksityisiä investointeja ja luotua rahoituskelpoisten hankkeiden jatkumo.
Biopohjaisten materiaalien ja teknologioiden edelläkävijämarkkinat
Jotta investointeja saadaan lisättyä ja innovaatioita skaalattua, komissio on yksilöinyt biopohjaisten materiaalien ja teknologioiden kannalta innovatiiviset markkinat. Komissio kasvattaa kysyntää tuotteiden biopohjaiselle sisällölle esimerkiksi asettamalla tälle tavoitteita soveltuvassa lainsäädännössä.
Biomassan kestävän käytön varmistaminen
On tärkeää parantaa kilpailukykyä tässä hetkessä, mutta samalla myös rakentaa tulevaisuuden selviytymiskykyä. Eurooppa on suurelta osin omavarainen biomassan suhteen, mutta meidän on varmistettava, että näin on tulevaisuudessakin.
Sen vuoksi EU:n biotalousstrategiassa korostetaan vastuullista biomassan hankintaa. Ratkaisu tähän on kiertotalouden edistäminen sekä maatalousjätteen, sivutuotteiden ja orgaanisen jätteen kaltaisen sekundääribiomassan arvon lisääminen. Komissio aikoo esittää asiaan liittyviä kannustimia maanviljelijöille ja metsäalan toimijoille.
Maailmanlaajuiset mahdollisuudet
Biotalousstrategian avulla EU auttaa Euroopan teollisuutta pääsemään maailmanlaajuisille markkinoille turvaamalla kumppanuuksia, jotka vähentävät haavoittuvuutta. Resurssivarmuus parantaa EU:n kilpailukykyä ja resilienssiä.
Yhteyshenkilöt
Ismo UlvilaTiedotuspäällikkö
Puh:050 541 1122ismo.ulvila@ec.europa.euNina HottiTiedottaja
Puh:050 384 7857nina.hotti@ec.europa.euLinkit
Euroopan komission Suomen-edustusto
Euroopan komission Suomen-edustuston tehtävänä on:
- Tiedottaa Euroopan unionin toiminnasta ja sen vaikutuksista Suomessa.
- Tarjota suomalaisille tiedotusvälineille ja suoraan kansalaisille tietoa EU:n toimista ja päätöksistä
toimia EU-komission edustajana Suomessa.
- Raportoida komissiolle tärkeistä poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kehityskuluista Suomessa.
Euroopan komission Suomen-edustuston kotisivu: https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan komission Suomen-edustusto
Komissio vahvistaa Euroopan taloudellista turvallisuutta uudella strategisella toimintamallilla3.12.2025 16:16:09 EET | Tiedote
Euroopan komissio ja EU:n ulkoasiainedustaja esittivät tänään yhteisen tiedonannon taloudellisen turvallisuuden vahvistamisesta. Tiedonannossa luetellaan konkreettisia toimia, joilla EU:ta voidaan vahvistaa ja sen resilienssiä kasvattaa maailmantilanteessa, jossa unioniin kohdistuu yhä vakavampia ulkoisia taloudellisia uhkia. Samalla on kuitenkin tärkeää pysyä avoimena sekä panostaa kansainväliseen kauppaan ja investointeihin.
Komissio esittelee kaksi mahdollista ratkaisua Ukrainan rahoitustarpeiden kattamiseksi vuosina 2026–20273.12.2025 15:47:03 EET | Tiedote
Komissio on tänään ehdottanut Ukrainan rahoitustarpeiden kattamiseksi vuosina 2026–2027 kahta ratkaisua, joilla voidaan vahvistaa Ukrainan taloudellista selviytymiskykyä Venäjän hyökkäyssodan aikana. Mahdollisina ratkaisuina ovat EU:n lainanotto tai sotakorvauslaina, jotka perustuvat viiteen säädösehdotukseen.
Europeiska planeringsterminens höstpaket innehåller prioriteringar för att stärka EU:s konkurrenskraft25.11.2025 16:54:45 EET | Pressmeddelande
EU-kommissionen har i dag antagit den europeiska planeringsterminens höstpaket för år 2026. I paketet beskrivs EU:s ekonomiska och sysselsättningspolitiska prioriteringar för att stärka konkurrenskraften. Med tanke på den alltmer utmanande geopolitiska miljön uppmanar kommissionen medlemsländerna att på ett samordnat sätt och i enlighet med konkurrenskraftskompassen öka produktivitets- och innovationsnivån, liksom investeringarna.
Talouspolitiikan EU-ohjausjakson syyspaketissa esitetään painopisteet EU:n kilpailukyvyn parantamiseksi25.11.2025 16:54:45 EET | Tiedote
Euroopan komissio on tänään esittänyt talouspolitiikan EU-ohjausjakson syyspaketin vuodelle 2026. Paketissa linjataan EU:n talous- ja työllisyyspolitiikan painopisteet kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Koska geopoliittinen ympäristö on edelleen haastava, komissio kehottaa jäsenmaita lisäämään tuottavuutta, innovointia ja investointeja koordinoidusti kilpailukykykompassin mukaisesti.
Komissio yksinkertaistaa kestävien rahoitustuotteiden avoimuussääntöjä20.11.2025 15:06:42 EET | Tiedote
Euroopan komissio on tänään ehdottanut kestävää rahoitusta koskevien tietojen raportointiasetukseen muutoksia, joilla yksinkertaistetaan ja tehostetaan kestävien rahoitustuotteiden avoimuussääntöjä. Muutoksilla pyritään keventämään vaatimuksia, parantamaan käytettävyyttä yritysten kannalta ja auttamaan sijoittajia tekemään paremmin tietoon perustuvia päätöksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme