Hannu Jokinen nimitetty Enerimin toimitusjohtajaksi
27.11.2025 12:38:29 EET | Enerim Oy | Tiedote
Enerim Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty tekniikan tohtori Hannu Jokinen (57), joka aloittaa tehtävässään alkuvuodesta 2026.

Enerimin nykyinen toimitusjohtaja Pentti Unkuri (64) on aiemmin kertonut hallitukselle aikomuksestaan jäädä eläkkeelle. Yhtiö on tämän jälkeen toteuttanut perusteellisen haun uuden toimitusjohtajan löytämiseksi.
“Haluan kiittää Penttiä hänen ammattitaitoisesta ja määrätietoisesta johtajuudestaan Enerimillä. Hänen kaudellaan Enerimistä on tullut puhtaasti ohjelmisto- ja SaaS-yhtiö, joka on vahvistanut asemaansa energia-alan johtavana asiakastietojärjestelmien toimittajana”, Enerimin hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen toteaa. “Hannun vahvan ohjelmisto- ja SaaS-taustan sekä laajan energia-alan kokemuksen ansiosta hän sopii erinomaisesti johtamaan Enerimin kansainvälisen kasvun vaihetta. Hänen ensisijainen tehtävänsä on kasvun vauhdittaminen Suomen markkinoiden ulkopuolella, samalla kun Enerimin johtava asema Suomessa säilytetään”, Korhonen kertoo.
Hannu Jokisella on laaja kokemus ohjelmistoratkaisujen parissa työskentelystä, ja hän on toiminut liiketoiminnan johtotehtävissä muun muassa Nokialla sekä Tellabsilla / Coriantilla. Hän siirtyy Enerimille Hansen Technologiesilta, jossa hän johti Energy & Utilities -liiketoimintaa EMEA-alueella Senior Vice President -roolissa. Hän tuo mukanaan syvällistä energia-alan asiantuntemusta ja vahvan kaupallisen osaamisen. Lisäksi hänellä on kyky motivoida koko organisaatio tiiviiseen yhteistyöhön asiakkaiden kanssa ja toimittaa johtavia ratkaisuja. Jokisella on tohtorin tutkinto sähkötekniikasta Teknillisestä Korkeakoulusta (nykyisin Aalto-yliopisto).
“Aloitus Enerimillä on valtava mahdollisuus,” toteaa Hannu Jokinen. “Odotan innolla, että voin hyödyntää Enerimin vahvaa ohjelmistoratkaisujen perustaa ja kasvattaa liiketoimintaamme kansainvälisesti, samalla kun säilytämme tiiviin ja yhteistyöhön perustuvan asiakaskulttuurin, joka tekee Enerimistä ainutlaatuisen.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pertti Korhonen
Hallituksen puheenjohtaja
+358 400 890 175
Kuvat
Linkit
Enerim – Älykkäät SaaS-ratkaisut energiamarkkinoille
Enerim on energia-alan johtava järjestelmätoimittaja. Yhtiön pilvipohjaiset SaaS-ratkaisut automatisoivat energiamarkkinoiden prosesseja ja tukevat asiakkaita liiketoiminnan tehostamisessa ja uudistamisessa. Yli 50 energiayhtiötä luottaa Enerimin järjestelmiin päivittäisessä toiminnassaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Enerim Oy
AI blir en kärnförmåga i energibranschen – inte bara ett tekniskt stöd13.8.2026 09:46:38 EEST | Artikel
Inom energibranschen råder det ingen brist på data: elnät, produktion och förbrukning genererar ständigt enorma datamängder. Vilken roll får AI i hanteringen och nyttjandet av all denna data, Enerims CTO Joonas Kolmonen?
Tekoäly on digitalisaation jatkumo, ei irrallinen trendi13.8.2026 09:46:38 EEST | Artikkeli
Energia-alalla jos missä dataa riittää: esimerkiksi sähköverkot, tuotanto ja kulutus tuottavat jatkuvasti valtavia määriä tietoa. Kuinka isoa roolia tekoäly on ottamassa kaiken tämän datan käsittelyssä ja hyödyntämisessä, Enerimin teknologiajohtaja Joonas Kolmonen?
Enerim gör energibolagens effektivitet mätbar5.8.2026 12:24:50 EEST | Artikel
Energibolag står inför ökade krav på effektivitet, automatisering och kostnadskontroll. Samtidigt finns ett betydande utvecklingspotential i hur mätdata används och hur operativa processer följs upp. Enerim vill bidra till att göra effektivitet mätbar – och därmed möjlig att styra.
Enerim tekee energiayhtiöiden tehokkuudesta mitattavaa5.8.2026 12:12:50 EEST | Artikkeli
Energiayhtiöissä etsitään nyt keinoja tehostaa toimintaa, lisätä automaatiota ja keventää asiakaspalvelun kuormaa. Samalla mittaustiedon hyödyntämisessä ja tiedonhallinnassa nähdään merkittävää kehityspotentiaalia.
Boo Energi väljer Enerims kundinformationssystem – stärker automatisering och kundupplevelse10.3.2026 10:09:32 EET | Pressmeddelande
Boo Energi och Enerim har tecknat avtal om leverans av EnerimCIS, ett modernt och tjänstebaserat kundinformationssystem som stödjer både elhandel och elnätsverksamhet. Den nya plattformen möjliggör mer effektiva, automatiserade processer och skapar förutsättningar för ännu starkare kundengagemang.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
