Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Vakuutusyhtiö Pohjantähti lahjoittaa 75 000 euroa perheiden taloudellista turvallisuutta tukeville yhdistyksille – haku käynnissä

Jaa

Pohjantähti valitsee tammikuun aikana lahjoituskohteiksi viisi yhdistystä tai yhteisöä, jotka tukevat perheiden taloudellisen turvallisuuden toteutumista. Jokaiselle valitulle yhdistykselle lahjoitetaan 15 000 euroa.

Lapset rattikelkan kanssa talvisessa maisemassa.
Lipatova Maryna /Shutterstock

Vakuutusyhtiö Pohjantähti jatkaa yhdistyksille suunnattua lahjoituskampanjaa jo kuudetta vuotta. Tällä kertaa kampanjan tavoitteena on tukea yhdistyksiä ja yhteisöjä, jotka edistävät perheiden taloudellista turvallisuutta. Aiemmin Pohjantähti on kohdentanut lahjoituksia esimerkiksi lasten ja nuorten eriarvoistumisen ehkäisemiseen sekä luontokasvatuksen ja luonnossa liikkumisen edistämiseen.

"Viime vuosina on tehty useita säästö- ja leikkauspäätöksiä, jotka ovat vaikeuttaneet monien lapsiperheiden arkea. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on raportoinut lapsiperheköyhyyden kasvusta, ja yhä useampi perhe elää pienillä tuloilla. Tilanne on aidosti huolestuttava”, Pohjantähden vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Jenni Niiranen sanoo ja jatkaa:

”Tässä tilanteessa yritysten lahjoituksilla on monille yhdistyksille aiempaa suurempi merkitys. Siksi meille tärkeäksi muodostunut vuosittainen lahjoituskampanja tuntuu tänä vuonna erityisen arvokkaalta. Kohtaamiset yhdistysten päättäjien, vapaaehtoisten ja tukea saavien kanssa ovat olleet mieleenpainuvia.”

Pohjantähti valitsee tammikuun aikana lahjoituskohteiksi viisi yhdistystä tai yhteisöä, jotka tukevat perheiden taloudellisen turvallisuuden toteutumista. Jokaiselle valitulle yhdistykselle lahjoitetaan 15 000 euroa.

Yhdistyksen tai yhteisön voi ilmoittaa mukaan 30.12.2025 mennessä Pohjantähden verkkosivuilla. Lahjoituksen saajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti, ja tieto valinnoista julkaistaan Pohjantähden verkkosivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lapset rattikelkan kanssa talvisessa maisemassa.
Lipatova Maryna /Shutterstock
Lataa

Linkit

Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Pohjantähti on ihmisen kokoinen vakuutusyhtiö, joka palvelee asiakkaitaan henkilökohtaisella otteella verkossa, puhelimessa sekä lähes 30 konttorilla Helsingistä Rovaniemelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye