Uuden Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Juha Sammallahti
27.11.2025 13:43:26 EET | Pirkanmaan ELY-keskus | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt diplomi-insinööri Juha Sammallahden Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi vuosiksi 2026–2030. Keskus aloittaa toimintansa 1.1.2026 ja hoitaa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen elinvoimaan, liikenteeseen, maaseutuun ja ympäristöön liittyvistä tehtäviä.

Aluehallinnon uudistuksessa perustetaan kymmenen uutta elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskusten pohjalta. Sisä-Suomen keskus palvelee Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä yli 710 000 asukasta, 71 500 yritystä ja 5100 maatilaa. Se hallinnoi alueen 7500 kilometriä valtion maanteitä. Päätoimipaikka on Tampereella, toinen Hämeenlinnassa, ja keskuksessa työskentelee noin 190 asiantuntijaa.
Sisä-Suomen elinvoimakeskuksessa hoidetaan mm. elinkeinoihin, osaamiseen, maahanmuuttoon, kotoutumisen, maatalouteen, maaseudun kehittämiseen, liikenteen ja tienpitoon, alueidenkäyttöön ja luonnon monimuotoisuuteen liittyviä tehtäviä.
Pitkä kokemus Pirkanmaalta ja Kanta-Hämeestä
Juha Sammallahti on toiminut Pirkanmaan ELY-keskuksen ylijohtajana vuodesta 2020 lähtien. Lisäksi hän on toiminut Pirkanmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueen johtajana vuodesta 2010 alkaen. Valtaosan työurastaan hän on tehnyt ELY-keskusta edeltäneissä organisaatioissa, kuten Tiehallinnon Hämeen tiepiirissä. Sen myötä molemmat maakunnat ovat tulleet tutuiksi.
" Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen toimintaympäristö on monipuolinen ja strategisesti merkittävä. Se sijoittuu keskeisesti Suomen kasvukäytävälle, erityisesti valtatie 3:n ja pääradan varrelle. Tämä tarjoaa erinomaiset edellytykset kulkemiselle, logistiikalle ja yritystoiminnalle. Alue tunnetaan vetovoimaisuudestaan niin asumisen, yrittämisen kuin vapaa-ajan näkökulmasta", Juha Sammallahti sanoo.
"Haluan vahvistaa alueen vaikuttavuutta, kilpailukykyä ja kumppanuuksia kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin kanssa sekä varmistaa, että keskuksen toiminta on asiakaslähtöistä, tehokasta ja kestävää. Uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus mahdollistaa uudella tavalla alueen kehittämisen, sillä tunnemme jo entuudestaan alueen, sen tarpeet ja toimijat", Sammallahti summaa.
Työuransa aikana Sammallahti on osallistunut lukuisiin eri hallinnonalojen valtakunnallisiin työryhmiin. Lisäksi 35-vuotisen julkishallinnon työuran myötä hänelle on syntynyt laajat yhteistyöverkostot.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus: ylijohtaja Juha Sammallahti, p. 0295 03 6210, sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Työ- ja elinkeinoministeriö: neuvotteleva virkamies Mia Jacobsson, p. 029 5047 200
Liitteet
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakennuttamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aloite maisemanhoitoalueesta Nokian Siuroon on herättänyt paljon keskustelua29.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Maisemanhoitoalueet vaalivat arvokkaita maisemia ja mahdollistavat maiseman suunnitelmallisen hoidon maisemakokonaisuuksien säilyttämiseksi. Nokian Siuron alueelle tehty maisemanhoitoaluealoite siirtyy Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn vuodenvaihteen jälkeen.
Pirkanmaan ELY-keskuksen toiminta päättyy – uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus ottaa vastuun vuoden alussa29.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät uudelle Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle. Se vastaa laajasti muun muassa elinkeinojen, osaamisen, maahanmuuton ja kotoutumisen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen, liikenteen ja tienpidon sekä luonnon monimuotoisuuden tehtävistä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
