SDP:n Kim Berg vaatii kaikille hyvinvointialueille lisäaikaa ja rahoitusmallin uudistusta
SDP:n kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Kim Berg näkee hyvänä, että hallitus on viimein suostunut antamaan lisäaikaa hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen, mutta ei ymmärrä miksi lisäaikaa myönnetään edelleen vain osalle alueista.

– On todella hyvä, että hallitus heräsi todellisuuteen, mutta ratkaisu on edelleen riittämätön. Miksi lisäaikaa ei anneta kaikille alueille, jotka sitä mahdollisesti tarvitsevat? Berg korostaa.
Bergin mukaan Orpon hallitus olisi voinut välttää kriisin, jos se olisi korjannut rahoitusmallin ajoissa.
– Hallituksen leikkaukset hyvinvointialueiden rahoitukseen sekä haluttomuus toimia ajoi alueet seinään ja kaiken aikaa hallitus vain toisteli, ettei lisäaikaa anneta. Nyt kun irtisanomiset ja palvelujen rapautuminen ovat tosiasia, linja muuttui, mutta vain pakon edessä ja vain osittain, Berg sanoo.
Hän muistuttaa, että monien alueiden velvoite kattaa alijäämät vuoteen 2026 mennessä on ollut alusta asti epärealistinen.
– Alueet aloittivat syvässä alijäämässä, eikä hallitus ole huomioinut inflaatiota, palkkaratkaisuja tai vuokralääkärikustannusten nousua. Tämän lain mekaaninen noudattaminen voi johtaa jopa perustuslain vastaisiin tilanteisiin. Se on vastuutonta, Berg painottaa.
Berg korostaa, että kaikki Suomen hyvinvointialueet ovat olleet yksimielisiä rahoitusmallin korjaustarpeista.
– Kun kaikki 21 aluetta sanovat samaa, hallitus ei voi teeskennellä, ettei ongelmaa ole. Rahoitus on liian matala ja malli ei reagoi kustannuksiin. Tätä kriisiä ei paikata laastarilla, Berg lataa.
Hän vaatii rahoituslain perusteellista uudistamista ja lisäaikaa kaikille alueille.
– Orpon hallituksen on lopetettava vastuunpakoilu. Alueet on ajettu tilanteeseen, jossa leikkaaminen on ollut ainoa vaihtoehto. Tämä ei ole mikään luonnonlaki, vaan hallituksen oma valinta. Nyt tarvitaan kokonaisvaltainen lakiuudistus, ja lisäaika kaikille alueille, Berg linjaa.
Berg esittää, että rahoitusmallin uudistaminen tehdään parlamentaarisesti.
– Kyse on koko suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Siksi olen esittänyt parlamentaarista työryhmää. Se olisi kestävin tapa korjata hallituksen tekemät virheet. Toivon, että hallitus vielä näkee valon ja tarttuu tähän, Berg päättää.
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Joona Räsänen: Myönsivätkö jo Partanen ja Satonen sen, mitä pääministeri Orpo ja työministeri Marttinen eivät uskalla – kokoomuksen työllisyyslupaus on petetty14.1.2026 13:51:33 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen vaatii pääministeri Petteri Orpolta ja työministeri Matias Marttiselta rehellisyyttä työllisyystilanteen suhteen. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen ja entinen työministeri Arto Satonen ovat jo myöntäneet julkisesti, ettei hallituksen työllisyystavoite toteudu.
SDP:n Harakka ja Skinnari: Milloin ja miten Suomen hallitus aikoo tuomita USAn asettaman viisumikiellon entiselle EU-komissaarille Thierry Bretonille?10.1.2026 11:33:14 EET | Tiedote
Kansanedustajat Timo Harakka ja Ville Skinnari (sd) ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen Yhdysvaltain hallituksen ulkoministeri Marco Rubion 23.12.2025 ilmoittamasta viisumikiellosta EU:n komission entiselle jäsenelle Thierry Bretonille sekä neljälle muulle Britannian ja Saksan kansalaiselle. — Suomen ja EU:n on reagoitava viipymättä, kansanedustajat vaativat.
SDP:n Tuppurainen: Pääministeri Orpo tarttui opposition esitykseen parlamentaarisesta sote-työryhmästä31.12.2025 13:50:05 EET | Tiedote
Suomalaiset kantavat myös vuonna 2026 huolta siitä, saavatko he hoitoa kun sitä tarvitsevat. Nykyisen sote-järjestelmän yhdessä todettuja ongelmia on korjattava yhdessä kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa. Opposition vaatimus parlamentaarisesta sote-työryhmästä sai vastakaikua pääministerin uudenvuoden tervehdyksessä.
SDP:n Kymäläinen: Kiinteistöalalla pystyttävä paremmin selvittämään tosiasialliset edunsaajat – kyseessä on turvallisuuskysymys19.12.2025 12:05:07 EET | Tiedote
Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mukaan Suomen lainsäädäntö on jäänyt ajastaan jälkeen tosiasiallista edunsaajaa kiinteistöalalla koskevissa kysymyksissä. Kymäläinen kirittää hallitusta puuttumaan tähän epäkohtaan turvallisuuden vahvistamiseksi sekä rikollisuuden torjumiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
SDP:n Eskelinen ja Kymäläinen: Hallitus vierittää liikennepolitiikan vaikeat ratkaisut seuraajalleen18.12.2025 14:08:49 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Suna Kymäläinen pitävät hyvänä, että kauan odotettu selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037 (Liikenne 12) on viivyttelystä huolimatta viimein annettu eduskunnalle. – Valitettavaa on kuitenkin, että Liikenne 12 -työn työkaluja ja painoarvoa on jo ehditty tällä kaudella rapauttaa, eikä suunnitelmaan sisältyvä rahoitusohjelma tarjoa ratkaisuja pitkän aikavälin ongelmiin, edustajat toteavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme