Helsingin kaupunki valmistelee hoito- ja käyttösuunnitelmia Mustavuoren luonnonsuojelualueille
Helsingin kaupunki valmistelee hoito- ja käyttösuunnitelmia Mustavuoren–Porvarinlahden luonnonsuojelualueelle ja Mustavuoren eteläosan valmistelussa olevalle luonnonsuojelualueelle. Molemmilla alueilla on monipuolisia luontoarvoja ja aktiivista virkistyskäyttöä.

Kummankin alueen länsiosa sijaitsee Mustavuoren laajalla metsäselänteellä, missä metsätyypit vaihtelevat rinteiden lehdoista yläosien kangasmetsiin ja kalliometsiin. Monilla alueilla on runsaasti lahopuuta, ja sitä on syntymässä koko ajan lisää. Vanhalla puulla viihtyy monipuolinen kääpälajisto, johon kuuluvat muun muassa koko maassa silmälläpidettävät korpiludekääpä ja rusokantokääpä. Vanhassa ja vaihtelevassa metsässä viihtyviä lintulajeja ovat uhanalaiset valkoselkätikka sekä hömö- ja töyhtötiainen.
Alueiden itäosaa luonnehtivat Porvarinlahden alavat, ruovikkoiset rannat, missä pesii silmälläpidettävä taivaanvuohi. Mustavuoren-Porvarinlahden itäosassa on arvoniittynä hoidettava Porvarinlahden niitty, jonka värikkäillä reunuksilla kukkii silmälläpidettävä ketoneilikka. Luontokartoituksissa alueilta löytyi useita uusia, aiemmin tuntemattomia noroja ja lähteitä.
Molemmat alueet ovat vilkkaassa virkistyskäytössä. Vuonna 1987 perustetulla Mustavuoren-Porvarinlahden luonnonsuojelualueella on rauhoitusmääräysten mukaan kulku kielletty merkittyjen polkujen ulkopuolella 1.4.–15.7. välisenä aikana. Kiellon tarkoituksena on estää häirintää lintujen pesimäkautena. Hoito- ja käyttösuunnitelmissa ei esitetä muita kulkurajoituksia alueelle, vaan kulkua pyritään ohjaamaan merkityille reiteille. Alueen metsiin syntyneet eniten käytetyt polut virallistetaan reiteiksi, joille tulee opasteet. Polkujen kulkukelpoisuudesta pidetään huolta päällystämällä vettyvät kohdat jollain päällystemateriaalilla tai pitkospuin.
Kaivoslammelle levähdyspaikka ja kaksi uutta luontopolkua
Mustavuoren eteläosan muinaisjäännöksenä suojellulle Kaivoslammelle tehdään katselutasanne, jolta pääsee katsomaan vedellä täyttynyttä louhosta. Lammen viereen tuodaan pöytä ja penkkiryhmiä. Kaivosalueelle tehdään myös luontopolku, jonka avulla esitellään ympäröivän lehdon luontoa ja maastoon jääneitä merkkejä vanhasta kaivostoiminnasta. Mustavuoren-Porvarinlahden luonnonsuojelualueen länsiosaan tehdään rengasmaisesti kierrettävä luontopolku, jolle pääsee sekä Mellunmäen että Vuosaaren suunnasta. Uudet polut ja rakenteet on tarkoitus toteuttaa vuoteen 2028 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Seitapuro
kaupunkiympäristön toimiala
ympäristöpalvelut
hanna.seitapuro@hel.fi
puh. 040 178 7378
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Den mikrobiologiska kvaliteten på livsmedel som förpackas i butiker varierar1.12.2025 09:12:55 EET | Pressmeddelande
Under 2025 har Helsingfors stads enhet för livsmedelssäkerhet undersökt hur den mikrobiologiska kvaliteten under hållbarhetstiden ser ut hos livsmedel som dagligvaruaffärer själva förpackar. Även om majoriteten av proverna bedömdes vara av god kvalitet, var en tredjedel av dålig eller medelgod kvalitet. Undersökningen visar att aktörerna bör vara noggranna med förpackningshygienen, temperaturkontrollen samt hur hållbarhetstider fastställs och motiveras.
Kauppojen pakkaamien elintarvikkeiden mikrobiologinen laatu vaihtelee1.12.2025 09:12:55 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin elintarviketurvallisuusyksikkö tutki vuonna 2025 helsinkiläisten vähittäismyymälöiden itse pakkaamien elintarvikkeiden mikrobiologista laatua säilyvyysaikana. Vaikka suurin osa näytteistä arvioitiin hyviksi, kolmasosa oli laadultaan huonoja tai välttäviä. Selvityksen perusteella toimijoiden tulee kiinnittää huomiota pakkaamishygieniaan, lämpötilanhallintaan sekä säilyvyysaikojen asettamiseen ja perustelemiseen.
Totalrenoveringen av Fredrikstorget inleds i Rödbergen28.11.2025 11:01:10 EET | Pressmeddelande
Torget får nya planteringsområden och bänkar. Totalrenoveringen börjar i december 2025 och blir klar hösten 2026.
Fredrikintorin peruskorjaus alkaa Punavuoressa28.11.2025 11:01:10 EET | Tiedote
Torille tulee uusia istutusalueita ja penkkejä. Peruskorjaus alkaa joulukuussa 2025 ja valmistuu syksyllä 2026.
Renovation of Fredrikintori Square to begin in Punavuori28.11.2025 11:01:10 EET | Press release
The City will add new planting areas and benches to the square. The renovation will start in December 2025 and be completed in autumn 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme