Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen ympäristölupa on peruutettu
28.11.2025 14:27:55 EET | Pirkanmaan ELY-keskus | Tiedote
Tampereen Ruskossa pitkittynyttä ja kohtuutonta haittaa erityisesti alueen asukkaille aiheuttanut jätteenkäsittelylaitoksen ympäristölupa on peruutettu. Aluehallintoviranomaisen päätös asiasta perustuu Pirkanmaan ELY-keskuksen valvonnassaan havaitsemiin toistuviin luparikkomuksiin.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on 28. marraskuuta antamalla päätöksellään peruuttanut Remeo Refining Oy:n Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvan Pirkanmaan ELY-keskuksen 2. joulukuuta 2024 tekemän aloitteen pohjalta.
Päätös ei ole vielä lainvoimainen, sillä sitä koskeva valitusaika päättyy 5. tammikuuta 2026. Päätös astuu voimaan 6. tammikuuta, mikäli päätöksestä ei valiteta, tai jos päätöksestä valitetaan, tulee se lainvoimaiseksi ratkaisun jälkeen. Jätteenkäsittelylaitos saa jatkaa nykyisen ympäristöluvan mukaisesti siihen asti, kunnes 28.11.2025 annettu päätös on lainvoimainen.
Toistuvat luparikkomukset päätöksen takana
Päätös perustuu pitkälti valvontaviranomaisen eli Pirkanmaan ELY-keskuksen valvonnassa havaitsemiin toistuviin luparikkomuksiin erityisesti jätteiden varastointiin liittyen laitoksen toiminta-aikana. Jätteenkäsittelylaitoksen toiminta on aiheuttanut ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, kuten jätteiden leviämistä ympäristöön sekä haju- ja pölyhaittaa ja yleisen viihtyisyyden vähenemistä. Aluehallintovirasto katsoo, että laitoksen ympäristöluvan lupamääräysten rikkomisesta on aiheutunut ympäristöluvan vastaisia seurauksia.
Laitoksen varautuminen isompiin onnettomuustilanteisiin on ollut riittämätöntä ja laitoksella tapahtuneista tulipaloista on aiheutunut muun muassa pitkittynyttä ja kohtuutonta haju- ja viihtyisyyshaittaa lähialueen asukkaille ja toimijoille. Lukuisten muistutusten ja muun selvityksen perusteella suurpalosta on aiheutunut laitosalueen läheiselle asutukselle ja alueen yritysten henkilöstölle kohtuutonta rasitusta.
Lisäksi päätöksessä kerrataan jo aiemmin esitettyä havaintoa siitä, että Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen rakenteet eivät olennaisilta osilta vastaa ympäristöluvan määräyksiä.
Pirkanmaan ELY-keskus ja Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen tekivät aikaisemmin hakemukset ympäristölupamääräysten muuttamisesta, jotta esimerkiksi varastoitavien jätteiden määrää saatiin pienennettyä ja näin toiminnasta aiheutuvia haittoja vähennettyä. Luvan muuttamisella ei kuitenkaan saatu korjattua tilannetta riittävästi. Aluehallintovirasto toteaa, että toiminnanharjoittaja ei ole toiminut ympäristölupahakemuksen tai ympäristölupamääräysten mukaisesti, joten toiminnan jatkamisen edellytykset eivät täyty ympäristölupaa muuttamalla.
Aluehallintoviraston päätöksen mukaan luvan peruuttamisen edellytykset täyttyvät edellä mainittujen selvien, pitkään jatkuneiden ja vaikutuksiltaan vakavimpien lupamääräysten rikkomisen vuoksi.
Aluehallintoviraston päätöksessä edellytetään toiminnanharjoittajaa toimittamaan valtion lupaviranomaiselle yksityiskohtainen suunnitelma toiminnan lopettamiseen liittyvistä toimista. Toiminnanharjoittaja vastaa toiminnan päätyttyä tarvittavista toimista pilaantumisen ehkäisemiseksi ja toiminnan vaikutusten selvittämisestä ja jätteiden siivoamisesta alueelta.
Tihennetty raportointi ja ympäristövaikutusten tarkkailu jatkuu
Pirkanmaan ELY-keskus on edellyttänyt Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen toiminnanharjoittajaa Remeo Refining Oy:tä jatkamaan tihennettyä raportointia laitoksen toiminnasta kuukausittain vähintään tämän vuoden loppuun saakka. Remeon toimittamien tietojen perusteella jätteiden varastointimäärät laitoksella ovat ympäristöluvassa edellytetyn mukaiset.
Jätteenkäsittelylaitoksen toiminnan ympäristövaikutusten tarkkailu jatkuu ympäristöluvan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Yksikön päällikkö Tuija Sievi-Korte, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, p. 0295 036 383 (31.12.2025 asti)
Ylitarkastaja Emmi Pajunen, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, p. 0295 021 381 (31.12.2025 asti, 7.1.2026 alkaen etunimi.sukunimi@lvv.fi )
Valvontaviranomaisen tehtävä siirtyy Lupa- ja valvontavirastoon 1.1.2026 alkaen, p. 0295 254 000 (vaihde)
Linkit
- Remeon jätteenkäsittelylaitos siivottu – voimassa olevan ympäristöluvan vuoksi toiminta on sallittava, mutta tehostetusti valvottuna
- Pirkanmaan ELY-keskus: Remeon jätteenkäsittelylaitokselle haetaan ympäristöluvan peruuttamista
- Pirkanmaan ELY-keskus: Ruskon paloalueen jätteiden käsittely voi aiheuttaa hajuhaittaa
- Pirkanmaan ELY-keskus: Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen on hoidettava ympäristövelvoitteensa vuoden loppuun mennessä
- Ruskon laitoksen palon ympäristö- ja terveysvaikutuksia seurataan aktiivisesti
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakennuttamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aloite maisemanhoitoalueesta Nokian Siuroon on herättänyt paljon keskustelua29.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Maisemanhoitoalueet vaalivat arvokkaita maisemia ja mahdollistavat maiseman suunnitelmallisen hoidon maisemakokonaisuuksien säilyttämiseksi. Nokian Siuron alueelle tehty maisemanhoitoaluealoite siirtyy Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn vuodenvaihteen jälkeen.
Pirkanmaan ELY-keskuksen toiminta päättyy – uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus ottaa vastuun vuoden alussa29.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät uudelle Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle. Se vastaa laajasti muun muassa elinkeinojen, osaamisen, maahanmuuton ja kotoutumisen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen, liikenteen ja tienpidon sekä luonnon monimuotoisuuden tehtävistä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme