Norrback, Ollikainen ja Ingo – Kirjallinen kysymys kurjen kannanhoidosta ja poikkeusluvista

– Viljelijöiltä puuttuvat usein toimivat keinot satonsa suojaamiseen. Kun vahingot uhkaavat kasvaa huomattaviksi ja taloudellisesti raskaiksi, on varmistettava, että lainsäädäntö antaa riittävästi liikkumavaraa, toteaa Norrback. 

Suomessa kurjen rauhoituksesta poikkeaminen edellyttää tiukkaa tapauskohtaista lupamenettelyä. Vaikka järjestelmän tavoitteena on turvata lajin suojelutaso, käytännössä lupahakemusten käsittely venyy ja päätökset ovat hyvin rajattuja. Samalla monet pelottelukeinot menettävät tehonsa, kun linnut tottuvat niihin. Ruotsissa puolestaan käytössä on kaksiosainen malli: sekä maakunnan viranomaisilta haettavat luvat että tietyin ehdoin maanomistajien itse harjoittama suojametsästys.

– Monet viljelijät ovat nostaneet tämän esille, ja heidän käytännön kokemuksensa osoittavat, että pelkät pelottelukeinot eivät aina riitä rajoittamaan kurkien aiheuttamia vahinkoja. Odotan ministeriön vastausta siihen, pitävätkö he nykyisiä käytäntöjä riittävinä, jotta viljelijät voivat suojella satojaan, Ollikainen sanoo.

Kirjallisessa kysymyksessä tiedustellaan muun muassa, toimiiko nykyinen sääntely käytännössä, voitaisiinko poikkeuslupien prosessia yksinkertaistaa toistuvissa vahinkotilanteissa, ja pitäisikö hallituksen selvittää Ruotsin mallin kaltaista selkeämpää ja nopeampaa järjestelmää, joka tehostaisi maanomistajien mahdollisuuksia suojella viljelyksiään.

– Ilmastonmuutos tuo mukanaan uusia haasteita, joista yksi on muuttolintujen määrän kasvu. Akuuttien ongelmien, kuten lisääntyvien satotappioiden, lisäksi myös tartuntariski on kasvanut, kun lintujen määrä pelloillamme on kasvanut liian suureksi. Suomella on tuotantoeläinten osalta maailman tiukimmat bioturva käytännöt. Mutta muuttolintujen bioturvan osalta nykyinen lainsäädäntö ei kanna riittävästi vastuuta, sanoo Ingo.