Kokoomuksen Sammallahti: Hallitus turvaa miljardiluokan tuulivoimainvestoinnit Suomeen
28.11.2025 15:37:30 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Hallitus pääsi sopuun tuulivoiman vähimmäisetäisyydestä asutukseen. Lausuntokierroksen jopa yli kaksikilometrisen etäisyysvaatimus laskettiin alas 1,25 kilometriin. Kokoomuksen Tere Sammallahden mukaan tämä on linja, joka mahdollistaa tuulivoiman kasvun myös Etelä-Suomessa ja varmistaa miljardien eurojen investoinnit Suomeen.

Hallitus esittää ensi vuoden alussa uudessa alueidenkäyttölaissa, että tuulivoimaloiden vähimmäisetäisyys asutuksesta on 1,25 kilometriä. Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Tere Sammallahti pitää ratkaisua merkittävänä onnistumisena energiainvestointien kannalta.
– Kokoomukselle oli ehdoton kynnyskysymys, ettei Suomeen rakenneta sääntelyä, joka pysäyttäisi tuulivoiman investoinnit. Lausuntokierroksella esitetty jopa yli kahden kilometrin vähimmäisetäisyys olisi tehnyt uuden tuulivoiman rakentamisesta käytännössä mahdotonta etenkin Etelä-Suomessa, Sammallahti sanoo.
Lausuntokierroksella esillä ollut 2000 metrin, tai jopa 2800 metrin, vähimmäisetäisyys korvattiin nyt 1,25 kilometrillä. Sammallahden mukaan neuvottelutulos on selkeä parannus ja vahva viesti siitä, että Suomi pitää kiinni puhtaan energian kasvusta.
– Lasku yli kahdesta kilometristä 1,25 kilometriin on iso saavutus. On täysin selvää, että Suomesta ei tule vihreän siirtymän kärkimaata, jos samalla rakennamme sääntelyä, joka pysäyttää investoinnit.
Etäisyysvaatimusta ei sovelleta alueilla, jotka on jo otettu tuulivoimakäyttöön, ja siitä voidaan poiketa, jos 4/5 asuinrakennuspaikkojen omistajista sitä kannattaa. Vaatimus koskee pääosin maakuntakaavojen ulkopuolisia alueita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tere SammallahtiKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Autto: SDP:n Timo Harakka levittää vääriä väitteitä Israelista ja Häkkäsestä24.9.2026 15:17:29 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto tyrmää SDP:n kansanedustaja Timo Harakan Facebook-päivityksen, jossa tämä arvosteli puolustusministeri Antti Häkkäsen virkamatkaa Israeliin.
Kokoomuksen Jäntti SDP:lle: Millä rahoitatte tämänkin uuden menon?24.9.2026 15:00:56 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Aleksi Jäntti vaatii SDP:tä kertomaan, millä rahalla se taittaisi väyläverkon korjausvelan kasvun. SDP:n liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet arvostelevat tienpitoa, mutta oma vaihtoehto loistaa poissaolollaan.
Kokoomuksen Heikkinen: SDP ja keskusta löysivät toisensa yrittäjän lompakolta24.9.2026 09:47:52 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin veropaneelissa SDP ja keskusta löysivät yhteisymmärryksen monista veronkorotuksista. Keskustalla ja SDP:llä on sama suunta – se on yrittäjän lompakkoa kohti. Tämä osoittaa kokoomuksen kansanedustajan ja verojaoston puheenjohtajan Janne Heikkisen mielestä, miten kauas keskusta on ajautunut yrittäjäjuuriltaan.
Kokoomuksen Kilpi: Päällystämme asfalttia yli neljänneksen maapallon ympärysmitasta23.9.2026 17:19:17 EEST | Tiedote
Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Marko Kilpi iloitsee hallituskauden panostuksista tiestön kunnossapitoon. Hallituskauden aikana maanteitä päällystetään arviolta noin 11 000 kilometriä. Matka vastaa yli neljännestä maapallon ympärysmitasta.
Lindberg kysyy vihreiltä ja vasemmistoliitolta: Miten Daavidin lingon huolto ja päivitykset turvataan?23.9.2026 13:40:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg nostaa esiin käytännön kysymyksen vihreiden ja vasemmistoliiton arvosteltua puolustusministeri Antti Häkkäsen Israelin-vierailua: miten Suomen kriittisen ilmatorjuntajärjestelmän toimitukset, päivitykset ja huoltovarmuus niiden mielestä pitäisi turvata?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme