Espoo 6 pistettä, Turku 0 – Oilers ja Indians selviin voittoihin
F-liigassa oli perjantain teemana Espoo vastaan Turku, kun Oilers isännöi kotonaan Tapiolassa TPS:aa ja Westend Indians matkusti Kupittaalle FBC Turun vieraaksi. Kaikki sarjapisteet päätyivät Espooseen Oilersin voittaessa ottelunsa 12-5 ja Indiansin omansa 5-1.
Oilers teki pelin selväksi nopeasti karatessaan kymmenen minuutin sisään 4–1-johtoon. Antti Suomela, Markus Markkola ja Jasper Auvinen takoivat tilanteeksi 3-0, ja vieraiden Valtteri Molkan kavennuksen jälkeen osui vielä Markkola uudelleen. Toisen erän Öljymiehet veivät vielä selvemmin 6-2, ja päätösjaksolla joukkueet osuivat sitten jo vuorotahtiin. Markus Markkola kuorrutti tänään hattutemppunsa yhdellä maalisyötöllä, ja illan kolmen pisteen öljymies oli Santeri Lindfors saldolla 1+2. TPS:n syksyn tehokaksikko Alex Eklund– Eero Jalo oli tänäänkin virkeänä Eklundin merkkauttaessa 2+1 ja Jalon syöttäessä kaksi osumaa.
Turussa päätti Tatu Havula Indiansin ylivoimapelin oikeasta siivestä sipaistuun ylivoimamaaliin, ja vieraiden toinen osuma syntyi isäntien kannalta epäonnekkaasti puolustajan lähettämän pallon livahtaessa etukulmasta omaan verkkoon. Samuli Junnila vei vieraat toisen erän avausvaihdossa kolmen maalin johtoon, mutta sitten oli FBC Turun hienon kavennuksen vuoro. Latvialaismaalivahti Gabriels Silins vapautti kovalla avausheitollaan Veeti Hiltusen läpiajoon, ja hyökkääjä harhautti Indians-vahti Juuso Jokisalon. Tämän jälkeen osui kuitenkin enää Indians, kun toisessa erässä maalasi Niko Einiö nopealla kaukolaukauksella ja kolmannessa maajoukkuepuolustaja Tuomas Harjula Setti Roimelan poikkisyötöstä.
Neljännessä perättäisessä ottelussaan kaksinumeroiset voittolukemat takonut mestari Oilers nousi voitollaan taas sarjan piikkipaikalle ja 38 pisteeseen. Sen takana on SPV:llä 37 ja ottelun vähemmän pelanneella Classicilla 33 pistettä.
Sarja jatkuu lauantaina otteluilla LASB–SPV, EräViikingit–Classic ja Westend Indians–Hawks.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Classic kaatoi mestarit upeiden maalien illassa11.1.2026 21:07:48 EET | Tiedote
Eilen Seinäjoella hävinnyt Classic palasi tänään voittajaksi, kun se kaatoi kotonaan Lempäälässä Oilersin 9-6. Hallitsevalle mestarille Oilersille tappio oli toinen perättäinen. Illan 15 maaliin mahtui 945 katsojan iloksi monta todella näyttävää osumaa
SB-Pro jatkaa kärjessä, Janella Järvinen hurjasteli TPS:lle yhdeksän pistettä10.1.2026 20:45:51 EET | Tiedote
SB-Pro jatkaa F-liigan naisten sarjakärjessä kaadettuaan vieraissa SaiPan 5-1. Voitto oli nurmijärveläisille jo seitsemäs perättäinen.
Kolme punakorttia ja Juuso Keskisen viisi maalia värittivät kärkiottelua10.1.2026 20:17:59 EET | Tiedote
F-liigan lauantain kärkiottelu pelattiin Seinäjoella, jossa SPV kaatoi 970 katsojan riemuksi Classicin 8-6. Tapahtumarikasta iltaa värittivät kolme punaista korttia ja kotijoukkueen Juuso Keskisen viiden maalin näytös.
LASB yllätti Indiansin, KrP kukisti mestarit9.1.2026 21:31:01 EET | Tiedote
F-liigassa pelattiin perjantaina neljä ottelua, joista yllätyksellisimmässä toiseksi viimeisenä oleva LASB kukisti vieraissa sarjaviitonen Westend Indiansin jatkoajalla 3-2. Illan kärkiottelussa Nokian KrP puolestaan kaatoi kotonaan mestari Oilersin selvästi 6-2.
Kärkitrio löi tahdin kun naiset palasivat joulutauolta6.1.2026 19:19:45 EET | Tiedote
F-liigan naisten sarja palasi tänään joulutauolta täydellä kuuden ottelun kierroksella. Kärkikolmikko kasvatti etumatkaansa pääjoukkoon, kun SB-Pro, TPS ja Classic voittivat ottelunsa samalla kun niiden takana EräViikingit ja SSRA hävisivät. Eroa kolmannen ja neljännen välillä on nyt kuusi pistettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme