Pysäköintivirheiden määrä tuplaantui presidentti Stubbin itsenäisyyspäiväjuhlissa

Jaa

Joulun juhliminen näkyy selvästi pysäköintivirhetilastoissa: pelkästään joulun aikaan 2023–2024 virheiden määrä kasvoi 45 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pikkujoulukauden aikana Oulu on noussut virhetilastojen kärkeen lähes Helsingin rinnalle, ja Jyväskylässä virheiden määrä kasvoi yli kaksinkertaiseksi. Yllättäen presidentti Stubbin ensimmäisissä itsenäisyyspäiväjuhlissa pysäköintivirheiden määrä tuplaantui presidentinlinnan lähistöllä verrattuna Niinistön viimeisiin juhliin. 

Joulun ja pikkujoulujen viettäminen näkyy selvästi Suomen kaupunkien pysäköintivirhetilastoissa. "Koko Suomi pysähtyy jouluna" -sanonta ei enää pidä paikkaansa. Pelkästään joulun aikaan vuosina 2023–2024 virheiden kokonaismäärissä tapahtui noin 45 prosentin kasvu. 

ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsärannan mukaan joulukauden pysäköintivirheiden määrän kehitys on huolestuttavaa.  

”Kulunut vuosi alkoi poikkeuksellisen vilkkaasti, kun pysäköintivirheiden määrä kasvoi peräti 70 prosenttia edelliseen uuteenvuoteen verrattuna”, Metsäranta kertoo. 

Pikkujoulukaudella suomalaiset pysäköivät entistä tökerömmin 

Pikkujoulukauden aikana (1.11.–23.12.) Helsingissä tehdään ylivoimaisesti eniten pysäköintivirheitä joulukauden juhlien ja jouluostosten myötä. Vuonna 2024 Helsingin keskustassa tehtiin runsaat neljä prosenttia kaikista Suomen pysäköintivirheistä. Helsingin osuudessa oli kuitenkin laskua edellisvuoden yli viidestä prosentista. 

Oulun keskusta on noussut virhetilastojen kärkeen pikkujoulukauden aikana lähes 3,5 prosentin osuudellaan. Vantaan Tikkurila sijoittui kolmanneksi yli 2,5 prosentilla.  

Jyväskylän keskustassa on tapahtunut jotain poikkeuksellista: pikkujoulukauden virheiden määrä nousi vuonna 2024 yli kaksinkertaiseksi edellisvuoteen verrattuna. Jyväskylän osuus nousi yli 2,3 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli vain 1,25 prosenttia. Tampereen keskusta sen sijaan putosi viidenneksi 1,35 prosentin osuudella. 

"Pikkujoulukausi on muuttunut pysäköintikaaokseksi ympäri Suomen. Kun Jyväskylässä virheet tuplaantuvat ja Oulu nousee kärkeen, voin vain todeta, että suomalaiset juhlivat ja shoppailevat paljon ja pysäköivät entistä tökerömmin”, Metsäranta sanoo. 

Stubbin juhlat tuplasivat presidentinlinnan lähialueen virheet 

Itsenäisyyspäivänä 2024 presidentti Alexander Stubbin ensimmäisissä itsenäisyyspäiväjuhlissa tapahtui jotain erikoista: pysäköintivirheiden määrä tuplaantui presidentinlinnan lähistöllä verrattuna Sauli Niinistön viimeisiin juhliin. Kilometrin säteellä presidentinlinnasta virheet kasvoivat huimat 140 prosenttia edellisvuodesta, ja kahden kilometrin säteellä kasvu oli yli 112 prosenttia. 

”Oliko linnan juhlien uudistettu kutsulista täynnä huolettomia vieraita, vai oliko kenties kyytejä vähemmän tarjolla? Oletamme toki, että turvajärjestelyt ja suljetut alueet ovat olleet samanlaiset molempien juhlissa. Toisissa juhlissa niiden välillinen vaikutus vain ilmeisesti oli enemmän havaittavissa”, Metsäranta pohtii. 

Espoolaiset pikkujoulujen viettäjät ajavat Helsinkiin saamaan valvontamaksun 

Joulunpyhien aikana (24.12.–26.12.) Helsinki dominoi pysäköintivirhetilastoja selvästi. Vuonna 2024 pääkaupungissa tehtiin yli viidennes (22 %) kaikista Suomen pysäköintivirheistä, vaikka osuus olikin laskenut vuoden 2023 huikeasta yli 29 prosentista. 

Oulu nousi joulunpyhinä tilastoissa hopeasijalle noin 11,5 prosentin osuudella. Tiukasti sen kannoilla olivat Espoo (11,07 %) ja Vantaa (11 %). Tampere oli viidentenä vajaan kahdeksan prosentin osuudella ja Turku kuudentena vajaalla seitsemällä prosentilla. 

Uutenavuonna suurten kaupunkien sijoitus virhetilastoissa on muuten lähes sama kuin joulunpyhinä, paitsi että Espoo oli vuodenvaihteen tilastoissa viides eikä kolmas. 

”Pysäköintivirhetilastojen perusteella espoolainen juhlii pikkujouluja ja uuttavuotta Helsingissä ja viettää joulun kotona. Pikkujoulukaudella Espoossa eivät virhetilastot nimittäin päätä huimaa, mutta joulunpyhinä ja uutenavuonna espoolaiset nousevat virhetilastoissa muiden suurten kaupunkien rinnalle”, Metsäranta toteaa. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ParkkiPate

Kymmenen kaupunkia kattaa kolme neljäsosaa kaikista Suomen pysäköintivirheistä10.11.2025 07:35:00 EET | Tiedote

Suomen suurimman pysäköintialan työllistäjän ParkkiPaten tilastot paljastavat yllättäviä eroja suomalaisten kaupunkien välillä. Oulussa tehdään ylivoimaisesti eniten pysäköintivirheitä, vaikka yleisessä turvattomuudessa Vantaa ja Turku johtavat synkkiä tilastoja. Helsinki puolestaan on pudonnut asukaslukuun suhteutettuna viidenneksi valvontamaksutilastoissa, kun taas Kuopio ja Pori erottuvat tilastoissa rauhallisimpina kaupunkeina.

Polaris-mönkijöiden osuus pysäköintivirheistä yli tuplaantunut vuodessa – Skoda-kuljettajat osaavat käyttäytyä parkkipaikoilla29.9.2025 07:10:00 EEST | Tiedote

Nuorison suosimat mopoautot ja mönkijät keräävät suhteessa enemmän valvontamaksuja kuin niiden osuus ajoneuvoista antaisi odottaa, kertovat ParkkiPaten uudet tilastot. Samaan aikaan sähköautojen pysäköintivirheet ovat lisääntyneet, ja premium-automerkit BMW, Mercedes ja Audi keräävät edelleen eniten valvontamaksuja suhteessa niiden määrään. Volkswagen- ja Toyota-kuljettajat saavat yhdessä lähes neljäsosan kaikista valvontamaksuista.

Suomalaisten pysäköintikäyttäytyminen heikentynyt rajusti – luvaton pysäköinti invapaikoille yleistynyt hälyttävästi22.4.2025 06:35:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten pysäköintikäyttäytyminen on muuttunut entistä vastuuttomammaksi, paljastavat Suomen suurimman pysäköintialan työllistäjän ParkkiPaten tuoreet tilastot. Valvontamaksujen määrä kasvoi yli 13 prosenttia vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna. Erityisen huolestuttavaa on, että luvaton invapaikoille pysäköiminen lisääntyi yli kolmanneksella.

Satasairaalan pysäköintialue tammikuussa ParkkiPaten vastuulle13.12.2024 07:15:00 EET | Tiedote

Pysäköinnissä Satasairaalan alueella tapahtuu muutoksia alkaen 1.1.2025. Alueen maksullista pysäköintiä ja pysäköinninvalvontaa operoi jatkossa Suomen suurin pysäköintialan työllistäjä ParkkiPate. Pysäköintiä varten asiakkaille on edelleen tarjolla useita maksutapoja kuten EasyPark- ja ParkMan-sovellukset sekä lippuautomaatit. Sairaalan henkilökunnan pysäköinnissä otetaan käyttöön digitaalinen OmaRuutu-sovellus.

Pysäköintivirheiden määrä laskenut taantuman aikana BMW:llä ja Audilla – Opel pudonnut Top 10 -listalta4.11.2024 07:20:00 EET | Tiedote

Taantuma vaikuttaa suomalaisten pysäköintikäyttäytymiseen, paljastavat Suomen suurimman pysäköintialan työllistäjän, ParkkiPaten, tilastot. Vuoden 2023 ja tammi–syyskuun 2024 välillä on tapahtunut muutoksia eri automerkkien pysäköintivirheissä. Vaikka Volkswagen ja Toyota jatkavat edellisvuosien tapaan valvontamaksutilastojen kärjessä, taloudellinen tilanne näkyy eri tavoin eri merkkien kuljettajien käytöksessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye