Omppulaa muistava taideteos valmistunut Pikkolan päiväkotiin
Kangasalan Pikkolan päiväkotiin on valmistunut kuvataiteilija Jenni Yppärilän taideteos, joka kunnioittaa pihapiirin purettua Omppula-rakennusta.

Yli 120-vuotias Omppula toimi aikanaan Pikkolan tilan päärakennuksena ja myöhemmin päiväkoti- ja opetuskäytössä. Rakennuksen kunto osoittautui jatkoselvityksissä huomattavasti heikommaksi kuin aiemmin arvioitiin, ja korjausasteen laajuuden vuoksi rakennus päätettiin purkaa kesällä 2025. Alkuperäinen tavoite oli peruskorjata se pienten lasten yksikön käyttöön. Purkamisen johdosta kaupunki päätti tilata rakennusta muistavan taideteoksen, joka tuo Omppulan muiston osaksi päiväkodin arkea.
“Omppula oli monelle rakas ja tärkeä rakennus, joka nyt onneksi jää elämään taiteen muodossa”, kertoo Kangasalan kaupungin taide- ja kulttuuriasiantuntija Eljas Suvanto.
Valmistunut teos on noin 1,5 metriä leveä ja kuvataiteilija Jenni Yppärilän käsialaa. Teos rakentuu useasta eri perspektiivistä ja esittää puretun rakennuksen eri kuvakulmia. Mintunvihreästä julkisivusta voi nähdä lasten tekemiä piirroksia ikkunoissa sekä tutun OMPPULA-tekstin. Taustalla kohoavat lehtipuut luovat teokselle elävän ympäristön.
Teos on toteutettu osana Lumoava Kangasala -ympäristö- ja taideohjelmaa, jonka ydinajatus on, että laadukkaat ja elämykselliset arkiympäristöt parantavat asumismukavuutta ja asukkaiden hyvinvointia. Pysyvät taideteokset luovat sijaintipaikkaansa ja alueelleen omaa identiteettiä, vahvistavat paikantuntua ja tekevät alueen historiaa, siihen liittyviä muistoja ja tarinoita näkyviksi.
“Halusin teoksella tallentaa Omppulan kerroksellisen historian ja sen merkityksen yhteisölle. Rakennukset kantavat muistoja, ja taiteen avulla ne voivat jatkaa elämäänsä uudessa ympäristössä,” Yppärilä kertoo.
Jenni Yppärilä tunnetaan rakennuksia kuvaavista kolmiulotteisista maalauksista
Jenni Yppärilä (s. 1980) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen teoksensa sijoittuvat maalauksen ja kuvanveiston välimaastoon, ja hänet tunnistaa omaperäisistä, rakennuksia kuvaavista kolmiulotteisista maalauksista. Yppärilän tuotanto käsittelee hylättyjen, purettujen ja arkisten rakennusten estetiikkaa sekä ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta.
Yppärilä on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2010. Hänen teoksiaan on muun muassa Kiasman, Oulun taidemuseon, Porin taidemuseon, Turun taidemuseon ja Tampereen taidemuseon kokoelmissa. Julkisen taiteen teoksiin kuuluvat esimerkiksi “Pispala” (2024) Pispalan koulussa Tampereella ja “1+1=2” (2023) Pohjoisväylän koulussa Porissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eljas Suvanto
Taide- ja kulttuuriasiantuntija, hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelut
+358 40 121 6803
eljas.suvanto@kangasala.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Kangasala palkittiin Tärkeissä töissä -kampanjan innostavimpana kuntana2.12.2025 10:45:36 EET | Tiedote
Kangasalan kaupunki sai innostavimman kunnan palkinnon KT Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien ja pääsopijajärjestöjen Tärkeissä töissä-kampanjassa. Palkinto luovutetaan kaupungin edustajille 2.12.2025 Helsingin kulttuurikasarmilla Tärkeissä töissä-gaalassa. Kangasalan kaupungilta Tekojen torille on tänä vuonna ilmoitettu yhteensä 26 kehittämistekoa. Kaupunkikonsernista kehittämistekoja on ilmoitettu yhteensä 29, sillä myös konserniyhtiöt Business Kangasala Oy ja Kangasala-talo Oy osallistuivat kampanjaan. - Kannustamme henkilöstöämme työn ja toimintatapojen aktiiviseen kehittämiseen kaupunkistrategiamme mukaisesti, toteaa kaupunginjohtaja Oskari Auvinen. Tärkeissä töissä -kampanjassa palkitaan myös yksittäisiä kehittämistekoja. Kangasalta palkinnon sai neljä kehittämistekoa. Kangasalan lukio palkittiin oppimisen tuen ja hyvinvoinnin vahvistamisesta. Syksyllä 2024 alkaneen hankeen tavoitteena on ollut vahvistaa opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Lukiolla hal
Kangasala on valittu vuoden 2027 Lastenmusiikkipääkaupungiksi27.11.2025 16:37:57 EET | Tiedote
Lastenmusiikki ry on myöntänyt Kangasalan kaupungille Vuoden Lastenmusiikkipääkaupunki 2027 -tunnustuksen.
Kangasala sijoittui top-10 kuntien joukkoon kuntien elinvoimavertailussa18.11.2025 10:11:31 EET | Tiedote
Kangasala sijoittui kuntien top-10 joukkoon yhdeksänneksi WSP Finlandin vuosittaisessa alueiden elinvoimatutkimuksessa. Sijoitus nousi kolmella edellisvuoden 12:sta sijasta. Tutkimuksessa kuntien menestysten tarkastelu perustuu useisiin indikaattoreihin, kuten työllisyysasteeseen, tulotasoon, yritysten liikevaihtoon ja väestönkehitykseen.
Talvikauden aloitusta odotellaan Kangasalla innokkaasti14.11.2025 16:42:43 EET | Tiedote
Valmistelut sekä hiihtoladuilla että luistelukentillä ovat käynnissä.
Lasten oikeuksien viikon tapahtumassa sirkusesitys ja temppurata13.11.2025 15:06:00 EET | Tiedote
Kangasalan kulttuuripalvelut järjestää Ruutanan monitoimitalolla Lasten Kangasala -tapahtuman lauantaina 22.11. Ohjelmassa on erilaisia toimintapisteitä ja kokonaisuuden päättää sirkusesitys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


