Espoon Asunnot Oy

Espoon Asunnot rakennuttaa 85-asuntoisen kerrostalon puretun luhtitalon tilalle

Jaa

Espoon Asunnot on solminut urakkasopimuksen SSA Rakennus Oy:n kanssa kerrostalokohteen rakentamisesta Espoon Kalajärvelle. Rakennustyöt käynnistyvät loppuvuodesta 2025, ja kohde valmistuu keväällä 2027.

Punatiiliset kerrostalot ja vehreä piha-alue Espoossa. Henkilöitä kävelemässä ja pyöräilemässä.
Havainnekuva Espoon Asuntojen uudiskohteesta Niipperintie 97, jossa punatiiliset kerrostalot ja suojaisa piha-alue muodostavat viihtyisän pihapiirin (Visualisointi: ARCADIA OY ARKKITEHTITOIMISTO)

Uudisrakentaminen toteutetaan Espoon Asuntojen omalle tontille, jolla aiemmin sijainnut luhtitalokohde oli tullut teknisen käyttöikänsä päähän. Vuonna 1986 valmistuneiden rakennusten korjaamista vaikeuttivat perustamistapaan liittyneet rakenteelliset vauriot.

Korjaamisen sijaan kohteessa päädyttiin kaavakehitykseen, jonka tuloksena rakennusoikeus kaksinkertaistui 3 000:sta 6 000 kerrosneliömetriin. Samalla asuntojen määrä nousee 43:sta 85:een.

Niipperintie 97 muodostuu kolmesta nelikerroksisesta kerrostalosta ja kolmesta yksikerroksisesta piharakennuksesta. Asuntojen koot vaihtelevat 47,5–75,5 m² välillä, ja suurin osa asunnoista on kaksioita ja kolmioita.

– Tämä hanke on hyvä esimerkki siitä, miten voimme kiinteistökehityksen keinoin uudistaa kiinteistökantaamme ja hyödyntää tehokkaasti jo rakennettua kaupunkia. Samalla tuotamme lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, sanoo rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä Espoon Asunnoilta.

A-energialuokan kohde ja ilmastotavoitteet huomioitu

Rakennukset toteutetaan A-energialuokkaan, ja ne liitetään kaukolämpöverkkoon. Yhden kerrostalon katolle asennetaan aurinkosähköpaneelit, jotka tuottavat osan kiinteistön tarvitsemasta sähköstä.

Kohteen ontelolaatat ja sisäpuolen betonielementit ovat vähähiilistä, GWP.85-luokituksen mukaista betonia. Rakennusten hiilijalanjälki täyttää Espoon Asuntojen kaikille uudiskerrostalokohteille asettaman tavoiterajan, joka on 16 kgCO₂e/m²,a.

Asukkaiden käyttöön tulee yhteistiloja, kuten saunaosasto, pesula, kuivaushuoneet, irtaimistovarastot ja lastenvaunuvarasto. Pihapiiriin rakennetaan 66 maantasoista autopaikkaa.

Yhteistyö SSA Rakennuksen kanssa jatkuu

Niipperintie 97:n rakentamisesta vastaava SSA Rakennus Oy on aiemmin toteuttanut Espoon Asunnoille vuonna 2024 valmistuneen kerrostalokohteen Niittykumpuun. Yhteistyö jatkuu nyt Kalajärvellä.

– On hienoa päästä jatkamaan yhteistyötä Espoon Asuntojen kanssa myös tämän hankkeen parissa. Tämän kaltaisten kohteiden rakentaminen kuuluu SSA Rakennus Oy:n ydinosaamiseen, ja odotamme innolla mahdollisuutta toteuttaa Kalajärvelle moderni, laadukas ja energiatehokas kerrostalokokonaisuus, SSA:n toimitusjohtaja Tommi Heikkilä kommentoi.

Kohteen investointiarvo on noin 16 miljoonaa euroa. Se toteutetaan valtion tukemana vuokratuotantona, ja asukasvalinnoissa noudatetaan tulo- ja varallisuusrajoja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Punatiiliset kerrostalot ja vehreä piha-alue Espoossa. Henkilöitä kävelemässä ja pyöräilemässä.
Havainnekuva Espoon Asuntojen uudiskohteesta Niipperintie 97, jossa punatiiliset kerrostalot ja suojaisa piha-alue muodostavat viihtyisän pihapiirin (Visualisointi: ARCADIA OY ARKKITEHTITOIMISTO)
Lataa

Linkit

Espoon Asunnot lyhyesti

Espoon Asunnot Oy on Espoon suurin vuokra-asuntojen tarjoaja, jonka tehtävänä on tarjota espoolaisille kohtuuhintaisia, turvallisia ja viihtyisiä koteja. Yhtiöllä on yli 17 000 asuntoa, ja sen tavoitteena on käynnistää vuosittain noin 300 uuden asunnon rakennustyöt. Vuonna 2024 Espoon Asuntojen liikevaihto oli 167,2 miljoonaa euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon Asunnot Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye