Uusi 200 mailin ultrajuoksu itärajan tuntumassa – Pogostan Ultra Trail paketoi 328 kilometriä elokuussa

Jaa

”Karjalan korpi antaa kovan haasteen siinä missä alppimaiden vuoretkin”, sanoo yli kymmenessä maassa vuori- ja polkujuoksuja kiertänyt Ville Maksimainen.

Pogostan Ultra Trailin reitit ovat 328 km, 180 km ja 50 km. Samaan aikaan juostaan perinteinen Pogostan polkujuoksu, jossa matkoina ovat 10 km ja 19,5 km.
Pogostan Ultra Trailin reitit ovat 328 km, 180 km ja 50 km. Samaan aikaan juostaan perinteinen Pogostan polkujuoksu, jossa matkoina ovat 10 km ja 19,5 km.

Alpeilla on vuoret, Suomella suot ja metsät – kumpikin tarjoaa haasteita polkujuoksijalle, sanoo kangasalalainen Ville Maksimainen, 50.

Ultrapitkiä polkujuoksuja harrastavan Maksimaisen yksi ensi vuoden päätavoitteista on ensimmäistä kertaa järjestettävä Pogostan Ultra Trail -polkujuoksu ja sen pisin sarja 328 kilometriä. 

Elokuun lopussa järjestettävän tapahtuman reitti kulkee Suomen ja EU:n itärajan tuntumassa, läpi kahden kansallispuiston ja Ruunaan retkeilyalueen. Maali sijaitsee Ilomantsin – maan itäisimmän kunnan – kirkonkylällä eli Pogostalla.

Eksotiikkaa itärajalta

Maksimainen on hakenut juoksukokemuksia yli kymmenestä maasta, aina Uudesta-Seelannista ja Etelä-Amerikan Ecuadorista saakka.

Eksoottisista matkakohteista huolimatta juoksijan sydän sykkii suomalaiselle suolle ja metsälle.   

”Sielunmaisemani löytyy tämän reitin varrelta. Metsäiset vaarat, lampien ja järvien välissä kiertelevät harjut ja avarat suot ovat ominta itseäni”, Maksimainen sanoo.

Kangasalalainen aloitti polku-ultrajuoksun samoissa maisemissa 2010-luvun alkuvuosina. Silloin hän juoksi omana harjoituksenaan 90 kilometriä pitkän Susitaival-retkeilyreitin, joka muodostaa osan Pogostan UItra Trailin reittiä.

Tuleva urakka ei konkaria hirvitä, mutta takki auki ei voi matkaan lähteä.

”Vaikka mäkeä ei tulekaan yhtä paljon kuin Alpeilla, niin kyllä EU:n itärajan ja Karjalan korpi antaa kovan haasteen siinä missä alppimaiden vuoretkin.”  

Aidot metsäpolut vetävät

Muut Pogostan Ultra Trailin reittivaihtoehdot ovat 180 ja 50 kilometriä.

Yksi 180 kilometrille suuntaavista on polkujuoksumaajoukkueen Juuso Simpanen.

Hän vertaa urakkaansa polkujuoksun tunnetuimpiin klassikoihin kuuluvaan Ultra Trail du Mont-Blanciin (UTMB).

”Tämä on täysin erilainen haaste kuin saman pituinen UTMB, jossa kivutaan jatkuvasti vuoria ylös alas ihmismassan kannustaessa. Pogostalla pääsen nauttimaan aidoista, rauhallisen kauniista metsäpoluista, mikä on aina ollut itselleni lajin ykkösjuttu.”

Yhdessä Pogostan polkujuoksun kanssa

Samana viikonloppuna juostaan perinteinen, Ilomantsin Urheilijat ry:n järjestämä Pogostan polkujuoksu Petkeljärven kansallispuistossa ja sen tuntumassa. Reitit ovat 10 ja 19,5 kilometriä.

”Saamme lisää vaihtoehtoja, kun yhdistämme voimamme samalle viikonlopulle”, sanoo Pogostan Ultra Trailin takana olevan ItäTrail Oy:n Jukka Vanhanen.

Vanhanen sai idean uudesta polku-ultrasta, kun hän osallistui NUTS +300 -juoksutapahtumaan pohjoisimmassa Lapissa.

”Suomalaiset ovat viime vuosina saaneet kerätä hienoja kokemuksia Pohjois-Suomessa. Vaativa, 200 mailin polkujuoksu ei ole enää vain ulkomailla koettava juttu. Nyt tarjoamme mahdollisuutta pitkän matkan tunnelmaan maan itäisimmässä kolkassa.”

Ilmoittautuminen avataan maanantaina 1.12.2025 kello 2025.

INFO: Pogostan Ultra Trail ja Pogostan Polkujuoksu

  • Aika: 25.-29.8.2026
  • Paikka: Kuhmon eteläosista Lieksaan ja Ilomantsin kulkeva reitti, joka tukeutuu olemassa oleviin retkeilyreitteihin kuten Karhunpolku, Susitaival ja Taitajan Taival. Pisimmässä sarjassa juoksijat etenevät Ruunaan retkeilyalueen sekä Patvinsuon ja Petkeljärven kansallispuistojen läpi.
  • Reitit: Pogostan Ultra Trailin reitit ovat 328 km, 180 km, 50 km ja lauantaina 29.8. juostavan Pogostan polkujuoksun reitit 10 km ja 19,5 km. Reitit kulkevat mm. Karhunpolku-, Susitaival- ja Taitajan taival -retkeilyreiteillä sekä Petkeljärven ja Patvinsuon kansallispuistoissa ja Ruunaan retkeilyalueella. Pogostan Ultra Traililla juoksijat tukeutuvat retkeilyreittien opasteisiin sekä gpx-jälkeen. Erillistä tapahtumakyltitystä reitille ei tule.
  • Vastuulliset järjestäjät: ItäTrail Oy ja Ilomantsin Urheilijat ry
  • Kotisivu: https://www.pogostanultra.fi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jukka VanhanenKilpailunjohtajaPogostan Ultra Trail

Puh:044 037 7557

Kuvat

Itärajan tuntumassa ja Pogostan Ultra Trailin reitillä maasto on metsän, suon ja harjujen mosaiikkia. Kuva Petkeljärven kansallispuiston tuntumasta.
Itärajan tuntumassa ja Pogostan Ultra Trailin reitillä maasto on metsän, suon ja harjujen mosaiikkia. Kuva Petkeljärven kansallispuiston tuntumasta.
Kuva: Harri Tarvainen
Lataa
Pogostan Ultra Trail -reitit kulkevat olemassa olevilla retkeilyreiteillä. Juoksijat tukeutuvat retkeilyreittien opasteisiin sekä gpx-jälkeen. Erillistä tapahtumakyltitystä reitille ei tule. Kuva Patvinsuon kansallispuistosta.
Pogostan Ultra Trail -reitit kulkevat olemassa olevilla retkeilyreiteillä. Juoksijat tukeutuvat retkeilyreittien opasteisiin sekä gpx-jälkeen. Erillistä tapahtumakyltitystä reitille ei tule. Kuva Patvinsuon kansallispuistosta.
Kuva: Harri Tarvainen
Lataa
Ville Maksimainen on kerännyt juoksukilometrejä noin kymmenessä maassa. Tässä Maksimainen vuonna 2023 Mont Blancin maisemissa Gran Trail Courmayeur -tapahtumassa.
Ville Maksimainen on kerännyt juoksukilometrejä noin kymmenessä maassa. Tässä Maksimainen vuonna 2023 Mont Blancin maisemissa Gran Trail Courmayeur -tapahtumassa.
Lataa
Helsinkiläinen polkujuoksija ja valmentaja Juuso Simpanen on muun muassa kaksinkertainen Ultra Trail Tour Finland -voittaja.
Helsinkiläinen polkujuoksija ja valmentaja Juuso Simpanen on muun muassa kaksinkertainen Ultra Trail Tour Finland -voittaja.
Kuva: Petteri Kari
Lataa
Pisimmän eli 328 kilometrin sarja starttaa Kuhmon eteläosista, kulkee Karhunpolku-reittiä pitkin Lieksan läpi ja jatkuu Susitaival-reitillä kohti Petkeljärven kansallispuistoa.
Pisimmän eli 328 kilometrin sarja starttaa Kuhmon eteläosista, kulkee Karhunpolku-reittiä pitkin Lieksan läpi ja jatkuu Susitaival-reitillä kohti Petkeljärven kansallispuistoa.
Lataa
Patvinsuon kansallispuisto Lieksan ja Ilomantsin rajalla on maa-alueeltaan suurin Suomen kansallispuistoista Kainuun eteläpuolella. Pogostan Ultra Trailin 328 ja 180 kilometrin reitit kulkevat Patvinsuon kansallispuiston läpi.
Patvinsuon kansallispuisto Lieksan ja Ilomantsin rajalla on maa-alueeltaan suurin Suomen kansallispuistoista Kainuun eteläpuolella. Pogostan Ultra Trailin 328 ja 180 kilometrin reitit kulkevat Patvinsuon kansallispuiston läpi.
Lataa

Pogostan Ultra Trail - pykälän pärhäkämpi polkujuoksu

Elokuun lopussa järjestettävän tapahtuman reitti kulkee Suomen ja EU:n itärajan tuntumassa kahden kansallispuiston ja Ruunaan retkeilyalueen läpi maan itäisimmän kunnan, Ilomantsin, kirkonkylälle eli Pogostalle.

Pogostan Ultra Trail ja Pogostan Polkujuoksu

Aika: 25.-29.8.2026
Paikka: Kuhmon eteläosista Lieksaan ja Ilomantsin kulkeva reitti, joka tukeutuu olemassa oleviin retkeilyreitteihin kuten Karhunpolku, Susitaival ja Taitajan Taival. Pisimmän sarjan reitillä juoksijat liikkuvat Ruunaan retkeilyalueen sekä Patvinsuon ja Petkeljärven kansallispuistojen läpi.
Reitit: Pogostan Ultra Trailin reitit 328 km, 180 km, 50 km ja lauantaina 29.8. juostavan Pogostan polkujuoksun reitit 10 km ja 19,5 km. Reitit kulkevat mm. Karhunpolku-, Susitaival- ja Taitajan Taival -retkeilyreiteillä sekä Petkeljärven ja Patvinsuon kansallispuistoissa ja Ruunaan retkeilyalueella. Juoksijat tukeutuvat retkeilyreittien opasteisiin sekä gpx-jälkeen. Erillistä tapahtumakyltitystä reitille ei tule.
Vastuulliset järjestäjät: ItäTrail Oy ja Ilomantsin Urheilijat ry
Kotipesä internetissä: www.pogostanultra.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ItäTrail Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye