ProAgria Tapahtumat Oy

Farmarin lipunmyynti on auki

Jaa

Farmari on kesällä 2026 Kalajoen Hiekkasärkkien kupeessa ensi kertaa. Tapahtuman lipunmyynti on nyt auki. Edellisen kerran tapahtuma on ollut Keski-Pohjanmaan alueella 2009, kun Farmari oli Kokkolassa. 

Farmarin tunnelmakuva
Farmari maatalousnäyttely on Kalajoella 25.- 27.6.2026.

”Olemme saaneet lukuisia toiveita, että lippuja olisi mukava ostaa jo pukinkonttiin. Kuuntelimme toiveita ja päätimme avata lipunmyynnin jo joulukuun alussa. Aiemmin lippukauppa on auennut vasta lähempänä tapahtumaa", kertoo tapahtumatuottaja Niina Lampinen, joka kertoo tapahtuman näytteilleasettajamyynnin käyvän vilkkaana.

Kalajoki tapahtumapaikkana kiinnostaa runsaasti yrityksiä ja eri organisaatioita. Paikkamyynti on ollut avoinna syyskuusta saakka ja näytteilleasettajien varaustahti on ollut vilkasta.

”Kalajoella on jo nyt näyttelynpuitteet kovassa iskussa. Näyttelyalueelle on tehty parannuksia, aluetta on esimerkiksi asfaltoitu ja huoltoreittejä on tulossa lisää. Se jouduttaa liikennettä tapahtuman aikaan. ”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

ProAgria Tapahtumat Oy:n ydintoimintaa on maatalousalan ammattinäyttelyiden järjestäminen. Sen tunnettuja näyttelyitä ovat Farmari-maatalousnäyttely, KoneAgria sekä Jyväskylässä järjestettävät Wemmi-sadonkorjuumarkkinat. Näyttelyt ovat ProAgrian omistajien eli viljelijöiden haluamia uuden teknologian, tiedon ja menetelmien tutustumispaikkoja ja suosittuja kohtaamis- ja verkostoitumispaikkoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ProAgria Tapahtumat Oy

Syksyn satoa, ruokaa ja käsitöitä runsaasti esillä Wemmi-sadonkorjuumarkkinat täyttää jälleen Jyväskylän Paviljongin alueen 20.–21.9.11.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Wemmi-sadonkorjuumarkkinat ovat varma merkki värikkäästä ja aktiivisesta syksyn alusta Jyväskylässä. Silloin Paviljongin alue täyttyy näytteilleasettajista ja -vieraista, joita yhdistää suomalainen ruoka, ruoka-annokset ja käsityöt. Näytteilleasettajia on tänä vuonna lähes 250, joten alueelle on luvassa melkoinen kuhina. Wemmi on auki 20.–21.9., lauantaina klo 10–17 ja sunnuntaina klo 10–16. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye