Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Maksumuistutusten lähettäminen jatkuu – kuolinpesien perintä keskeytetty tammikuun loppuun asti

Jaa

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluehallitus päätti 1.12.2025 maksumuistutus- ja perintäprosessin jatkosta. Kuolinpesien perintään tuodaan tapauskohtaista harkintaa, ja muutoksen vuoksi kuolinpesien perintä pysyy keskeytettynä tammikuun lopulle. Muiden maksumuistutuskirjeiden lähettämistä jatketaan joulukuun alussa. Asiakkaille on tarjolla yksilöllistä tukea sekä joustoa huolehtia maksuista ilman lisäkuluja.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Aluehallitus päätti, että kuolinpesien perinnän periaatteita täydennetään. Yli 1 000 euron kuolinpesien perinnästä voidaan luopua tapauskohtaista harkintaa käyttäen. Harkinta perustuu hakemukseen ja asiakkaan kokonaistilanteeseen. Alle 1 000 euron saatavia kuolinpesiltä ei peritä, jos menehtymisestä on yli 6 kuukautta. 

Asiakkaille kuolinpesien perintä pyritään tekemään mahdollisimman vaivattomaksi. Asiointia kehitetään ja asiakkaiden ohjeet täydennetään Varhan verkkosivuille viikon 49 aikana (varha.fi/asiakaslaskutus). 

Muutoksen vuoksi kuolinpesien perintä pysyy keskeytettynä tämän hetken arvion mukaan tammikuun loppuun saakka. Kaikkiaan noin 1 600 kuolinpesällä on yhteensä 3,3 miljoonan euron edestä näitä perusterveydenhuollon tai sosiaali- ja vammaispalveluiden maksamattomia laskuja vuosilta 2023–2025. Vastaavasti noin 10 400 kuolinpesää on maksusuorituksen tehnyt, yhteensä 15 miljoonan euron edestä. 

Laskujen toimitusten selvitys valmistui: järjestelmistä ei tunnistettu teknisiä virheitä 

Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon muiden kuin kuolinpesien maksumuistutusten lähettämistä jatketaan viikon 49 lopulla. Sisäinen selvitys on valmistunut, eikä järjestelmistä tai laskujen toimitusketjusta ole tunnistettu teknisiä virheitä. Selvityksessä on käyty läpi vuosien 2023–2025 laskuaineistojen siirtyminen asiakkaille. Muistutusten lähettäminen on ollut keskeytettynä lokakuun lopusta lähtien.  

– Tunnistetut ongelmat liittyvät merkittäviin viiveisiin, joita laskutuksessa oli vuonna 2023. Ymmärrettävästi näin pitkä aika aiheuttaa epäselvyyksiä alkuperäisen laskun ja vasta tänä syksynä saapuneen maksumuistutuksen yhdistämisessä. Kannamme vastuumme laskujen ja maksumuistutuskirjeiden viiveistä, konsernipalvelujohtaja Laura Saurama pahoittelee. 

Laskuja lähetetään vuosittain noin 1,5 miljoonaa. Laskutusprosessin systemaattisuutta arvioidaan edelleen käynnin kirjaamisesta lähtien. Suuntaa antavan arvion mukaan hyvinvointialueen laskutuksesta noin 10–13 prosenttia erääntyy ja etenee sen perusteella muistutukseen. Tämä merkitsee vuosittain noin 150 000–195 000 maksumuistutusta. 

Joustot asiakkaiden tukemiseksi täydentyvät 

Vuosina 2023–2025 erääntyneistä laskuista maksumuistutuksia saaneiden asiakkaiden tilanteen helpottamiseksi hyvinvointialueella on sovellettu tähän mennessä seuraavia joustoja: 

  • Maksumuistutusten maksuaikaa on toistaiseksi pidennetty aiemmasta 15 vuorokaudesta 45 vuorokauteen. Normaalisti maksumuistutuksissa ja maksuvaatimuksissa on 15 vuorokauden maksuaika. Asiakas saa erääntyneistä laskuista kaksi maksumuistutusta ja yhden maksuvaatimuksen. Varhan laskuissa on 30 vuorokauden maksuaika.  

  • Yli kaksi viikkoa ylittävät eräpäivän siirrot eli maksuajan pidentämiset ovat toistaiseksi maksuttomia kaikille Varhan maksumuistutuksia Roposta saaneille. 

  • Viivästyskorkoja Varha ei peri mistään maksumuistutuksista tai maksuvaatimuksista. 

  • Maksun voi jakaa useampaan erään ilman kuluja. 

  • Kuolinpesiltä Varha ei peri alle 1 000 euron saatavia, jos menehtymisestä on yli kuusi kuukautta aikaa. 

Näiden lisäksi kuolinpesien perinnän periaatteita vanhojen saatavien osalta täydennetään seuraavalla tavalla: 

  • Yli 1 000 euron kuolinpesien perinnästä voidaan luopua tapauskohtaista harkintaa käyttäen. 

  • Harkinta perustuu hakemukseen, jossa kuvataan perinnän aiheuttamat kulut tai haitta. 

  • Perinnästä luopumista perustelevia syitä voivat olla esimerkiksi kuolinpesän osakkaiden suuri määrä, päällekkäiset jakamattomat kuolinpesät, laskutuksen merkittävä viive verrattuna kuolinpesän selvitystilanteeseen, kuolinpesän varattomuus, osakkaan haavoittuva asema (toimeentulotuen asiakkuus tai edunvalvonnan tarpeessa oleminen) tai todennettu taloudellinen haitta. 

  • Perinnästä luopuminen perustuu kuitenkin aina kokonaisharkintaan eikä yksittäiseen olosuhdetekijään. 

Asiakaspalvelu neuvoo arkipäivisin 

Asiakkaiden on tärkeä olla yhteydessä Varhan asiakaspalveluun, jos laskuissa on epäselvyyksiä tai asiakas haluaa saada alkuperäisestä laskusta kopion. 

– Teemme parhaamme, jotta voimme vastata kaikkiin kysymyksiin viipymättä. Tarjoamme asiakkaille yksilöllistä palvelua sekä joustoa huolehtia maksuista ilman lisäkustannuksia, talousjohtaja Ville Rajahalme painottaa. 

Asiakkaita palvellaan puhelimitse (p. 02 313 1141) arkisin kello 9–11. Jos linja on varattu, numeroon kannattaa jättää takaisinsoittopyyntö. 

Saapuneisiin puheluihin ja takaisinsoittopyyntöihin vastataan saman päivän aikana. Käsiteltävää asiaa ei kuitenkaan välttämättä saada ratkaistua heti, vaan yksilöllinen selvittäminen ja tuki voi asiakkaan tilanteen mukaan viedä useita päiviä. 

Asiakaspalveluun saa yhteyden myös Suomi.fi-viestien kautta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye