Vankilavirkailijain liitto: Vankeinhoito on kriisissä
Vankilavirkailijain liitto varoittaa vankeinhoidon kriisistä Suomessa. Vankiloiden yliasutus uhkaa turvallisuutta, ja henkilöstön työhyvinvointi on heikentynyt resurssipulan vuoksi. Vartijoiden koulutuspaikkoja on lisätty, mutta työvoiman riittävyys ja turvallisuus ovat yhä haasteita. Työterveyshuolto on myös heikentynyt säästöjen seurauksena.
Vankiloissa on tällä hetkellä ja tulevaisuudessa merkittävä yliasutus. Kaikissa suljetuissa vankiloissa ja useimmissa avovankiloissa on vankeja enemmän kuin vankipaikkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että osastoilla ja selleissä on enemmän vankeja kuin sinne on suunniteltu asutettavaksi. Kuitenkaan henkilöstömäärä ei ole kasvanut tilanteen mukaan, vaikka vankeja on vankiloissa enemmän kuin aikaisemmin.
Yliasutus pakottaa sijoittamaan vankeja avovankiloihin ja valvottuun koevapauteen tilanteissa, joissa se ei ole turvallisuuden näkökulmasta ihanteellista. Tämä lisää riskejä sekä avovankiloissa että laajemmin yhteiskunnassa. Riittävän valvonnan järjestäminen avoseuraamuksiin nykyisellä henkilöstömäärällä on mahdotonta.
Vankimäärän kasvaessa yksintyöskentely on lisääntynyt, vaikka sitä tulisi turvallisuussyistä välttää. Samaan aikaan vankien/tuomittujen/epäiltyjen henkilökuntaan kohdistamat uhka- ja vaaratilanteet ovat lisääntyneet sekä vankiloissa että yhdyskuntaseuraamustoimistoissa. Henkilöstön työturvallisuus on päivittäin uhattuna.
Resurssipula on merkittävä ja lisää koulutettua henkilöstöä pitää saada.
Rikosseuraamuslaitos (Rise) vähensi Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa koulutettavien vartijoiden aloituspaikkoja, koska Risen päättäjät olivat silloin sitä mieltä, ettei vartijoita tarvitse kouluttaa niin paljon.
Koulutukseen hyväksyttiin vuosina 2010–2019 yhteensä vain 402 opiskelijaa, eli keskimäärin 40 vuodessa. Nyt tuota koulutusvelkaa maksetaan rajusti. Onneksi opiskelijoiden määrää on nostettu. Viimeisen viiden vuoden aikana koulutukseen on valittu yhteensä 558 opiskelijaa.
Rikosseuraamusalan koulutuskeskus on pystynyt vastaamaan hyvin koulutettavien määrien muutoksiin, vaikka heiltäkin on henkilöstö- ja tilaresursseja vähennetty. Koulutus on säilynyt laadukkaana. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen olemassaolo on turvattava tulevaisuudessa.
Henkilöstön työhyvinvointi ei ole hyvä. Rikosseuraamuslaitoksessa sairauspoissaolot ovat taas kasvussa ja koko valtionhallintoon verrattuna melkein kaksinkertaiset. Jatkuva kiire, työmäärän lisääntyminen ja yliasutus aiheuttavat voimakasta psykososiaalista kuormitusta.
Säästösyistä Rise on vähentänyt henkilöstön työhyvinvointiin liittyvän toiminnan minimiin ja heikentänyt työterveyshuoltoa. Tämä ei paranna henkilöstön työhyvinvointia, koska esimerkiksi yhteiset liikunta- ja kulttuuritapahtumat ovat olleet hyvin pidettyjä henkilöstön keskuudessa.
Vankilavirkailijain liiton edustajisto
Lisätietoja:
Seija Mäenpää, Pääluottamusmies ja puheenjohtaja VVL ry., seija.maenpaa@om.fi, 050 348 1930
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seija Mäenpääpääluottamusmies, puheenjohtajaVankilavirkailijain Liitto VVL ry
Puh:0503481930seija.maenpaa@om.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Hallitus aikoo halpuuttaa työntekijöiden työsuhteet11.12.2025 12:46:23 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vastustaa jyrkästi hallituksen valmistelemia työsopimuslain heikennyksiä. Erityisen huolestunut liitto on julkisella puolella tapahtuvista määräaikaisuuksien ketjuttamisista.
JHL: Hallituksen tekemät SASKin rahoitusleikkaukset heikentävät työelämän ihmisoikeuksia5.12.2025 14:05:40 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n kumppanin Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin rahoitusleikkaus heikentää merkittävästi työntekijöiden oikeuksien eteen tehtävää työtä maailmalla. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Tavion (ps.) johdolla rahoitusta leikataan noin 40% nykytasoon verrattuna.
JHL: Hyvinvointialueiden palvelut on turvattava – Henkilöstön jaksaminen ja potilasturvallisuus vaarassa5.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL on syvästi huolissaan hyvinvointialueiden tilanteesta, kun ne joutuvat turvautumaan laajoihin henkilöstövähennyksiin taloudellisten paineiden vuoksi. Tämä ei ole pelkästään hallinnollinen kysymys: kyse on ihmisten terveydestä, turvallisuudesta ja työntekijöiden jaksamisesta. Ratkaisuksi liitto esittää, että hyvinvointialueiden rahoituslaki avataan. Näin alueille voidaan antaa kohtuullinen lisäaika alijäämien kattamiseen ja kestävien ratkaisujen löytämiseen.
JHL vaatii: Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuuston ei pidä heikentää pelastustoimen palvelutasoa30.11.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuustoa perumaan päätöksen pelastustoimen palvelutason heikentämisestä vuosille 2025–2029. JHL vaatii aikalisää ja selvityksen käynnistämistä vaikutuksista.
JHL’s survey: One third of the trade union’s members have experienced discrimination at workplace25.11.2025 09:30:00 EET | Press release
EMBARGOED UNTIL TUE 25 NOVEMBER 9:30 AM EET Most often the person whose actions are perceived as discrimination is a supervisor or manager. Women face discrimination more often than men. There are no significant differences between age groups in how often people experience discrimination.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme