Avain

Kirjailija Sirkka Knuutila ja Rosmariini-tonttu odottavat jo joulua

Jaa

Sirkka Knuutila kirjoittaa Kustantamon kuuluumisia -blogissa lastenkirjojensa sankarista Rosmariini-tontusta ja heitä yhdistävästä piirteestä. "Olen luonteeltani tavattoman malttamaton. Usein olen kuullut piikikkään huomautuksen, että tuo se ei ainakaan ole ollut siinä jonossa, jossa kärsivällisyyttä jaettiin. Erityisen usein kuulin tuota lapsena, varsinkin odottaessani joulua. Joulu oli perheessämme suuri ja iloinen juhla, johon liittyi paljon ihanaa salaperäisyyttä, kujeilua, touhua ja tohotusta. Jotain olen säilönyt sydämeeni tuosta kaikesta, sillä edelleen odotan joulua innokkaasti ja haluan luoda kotiimme lämminhenkisen, perheen ja ystävät yhteen kokoavan valon juhlan keskelle talven pimeyttä."

Blogi on julkaistu 2.12.2026: Kustantamon kuulumisia

Toki eletyt vuodet ovat lisänneet kärsivällisyyttäni, mutta osaan yhä niin hyvin samaistua malttamattomana joulua odottavaan lapseen. Siksi kaikki kuusi Rosmariini-sarjan kirjaani keskittyvät tavalla tai toisella lyhentämään joulunodotusta. Ensimmäiset viisi ovat joulukalenterikirjoja, joissa tarinakokonaisuus muodostuu 24 omasta luvustaan. Kuudes, tänä syksynä ilmestynyt Rosmariinin satumaisen hyvä joulusoppa sai sivuilleen jännittävien tarinoiden lisäksi uudenlaisia sattumia.

Uusin Rosmariini tarjoaa touhukkaan tonttutytön ja hänen ystäviensä seikkailuja, mutta myös paljon muuta. Askartelua, pelejä, leikkejä ja herkkuohjeita. Kirja houkuttelee pienet lukijat muovailemaan noitanainen Anelman taikataikinasta tuikkivia tähtiä. Ja näpertelemään tonttuoven, käpytonttukiikun tai suloisen Tiuku-poron pullonkorkeista.

Se kutsuu myös pelastamaan joulun taian tai etsimään kadonnutta lumiukkoa kirjan sivuilta löytyvillä lautapeleillä. Ja jos saamme jouluksi kipakkaa pakkasta, taikomaan pihalle jääpalloja ja -lyhtyjä. Entä mikä lämmittäisikään mieltä ja pakkasen nipistelemiä näppejä paremmin, kuin noitapoika Peevelin äidin talvinen herkkujuoma Hoppenpoppeli tai kupillinen kuumaa kaakaota, jonka päällä loikoilee vaahtokarkkilumiukko.

Kun Rosmariinin satumaisen hyvää joulusoppaa kehittelin ja keittelin, mielessäni pyöri ajatus siitä, että jospa joulua malttamattomana odottava voisi kirjani tarinoilla, leikeillä, peleillä ja puuhilla taikoa tuota aikaa lyhyemmäksi. Ja mikä ihan kaikkein parasta, jos aikuisetkin ehtisivät mukaan. Siksi kirja ei ole kielletty aikuisiltakaan, jotka uskovat joulun taikaan ja haluavat yhdessä lasten kanssa rakentaa omannäköisen ja -makuisen joulun.

Hyvää ja puuhakasta mutta samalla leppoisaa joulunodotusta!

Toivottavat Sirkka ja Rosmariini

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

kansikuva: Rosmariinin satumaisen hyvä joulusoppa
kansikuva: Rosmariinin satumaisen hyvä joulusoppa
Lataa
Sirkka Knuutila_c_Mikko Knuutila
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avain

Avaimen kevään 2026 kustannusohjelma on julkistettu3.11.2025 09:15:00 EET | Tiedote

Avaimen kevään 2026 kustannusohjelma tarjoaa kaikenlaisille lukijoille valikoiman laatukirjallisuutta. Kirjallisuuden dosentin Pekka Vartiaisen loistokas romaani Murhakertomuksen anatomia vie kuohuvaan sotien väliseen 1920-luvun Berliiniin. Susanna Makaroffin esikoisromaanissa Piiri pieni pyörii ratkotaan menneisyyden syntejä espoolaisessa taloyhtiössä Liane Moriartyn hengessä. Tietokirjallisuudessa on tarjolla muun muassa taiteilijakoteja, true crimea Pohjanmaalta ja tekoälyn algoritmeja. Pirkko Soinisen intiimissä matka- ja esseekirjassa Siellä missä sydän on. Kylässä taiteilijakodeissa vieraillaan suomalaisissa taiteilijakodeissa. Niko Jutilan Paha Pohjanmaa. Henkirikoksia lakeuksilta 1900–1950 on historiallista true crimea Suomesta. Jarno Alastalo pohtii kirjassaan Musta laatikko. Tekoälyttömyyden ajan alku maailmaa, jossa algoritmit ja tekoäly muokkaavat tunteitamme, valintojamme ja yhteisöjämme. Selkolukijoille ilmestyy ilmestyy kaunoa ja tietoa. Esa Juntusen suosittu Vaurastu vi

KUTSU: Minna Sadeniemen Lääkärin sairauskertomus -teoksen julkkarit16.10.2025 12:00:00 EEST | Kutsu

Tule juhlistamaan kanssamme LT, psykiatri ja kirjailija Minna Sadeniemen Lääkärin sairauskertomus -teosta Keskustakirjasto Oodiin (Töölönlahdenkatu 4, Hki) Saarikoski-matolle (3.krs) torstaina 30.10.2025 klo 17-18. Sadeniemi kertoo tilaisuudessa omakohtaisesta ja sairaanhoidon tilaa kommentoivasta teoksestaan, sairastumisestaan syöpään ja mielialahäiriöön, sekä lääkärin sairastamisen stigmasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye