Kirjassa "Katkelmia" Kuvataiteilija Reijo Puranen pukee sanoiksi pohjoisen luontoyhteyden.
Kuvataiteilija ja kirjailija Reijo Puranen julkaisee uuden teoksen "Katkelmia". Kirja on sarja fiktiivisiä, erillisiä tarinoita, jotka ovat saaneet vaikutteita mytologiasta ja kansantarinoista, tarjoten mielikuvitusta ruokkivan katsauksen Meänmaan ja Tornionlaakson elämään Ruotsin sekä Suomen puolelle.

Teoksesta
Katkelmia teoksen kerronta vaihtelee eri aikatasojen välillä, käsitellen sekä lapsuutta että vanhuutta, ja sekoittaen todellisia ja kuviteltuja tapahtumia. Tapahtumat sijoittuvat Meänmaalle (Tornionlaaksoon) sekä Etelä-Suomeen.
Kirjan keskeisimmät teemat ovat luontoyhteys sekä suomalainen ja saamelainen mytologia. Puranen on käsitellyt samoja teemoja pitkään myös kuvataiteessaan ja halusi nyt kirjoittaa sanoiksi sen, mikä häntä näissä tarinoissa kiehtoo. Tekstit ovat syntyneet vuosikymmenten aikana kerätyistä ideoista ja muistiinpanoista.
Kirjailijasta
Puranen on pitänyt kuvataiteilijana lukuisia näyttelyitä Euroopassa ja Japanissa. Hän on aiemmin julkaissut omaelämäkertaa mukailevan fiktiivisen RPNB-kirjasarjan.
Kirjan tiedot:
Nimi: Katkelmia
Kirjailija: Reijo Puranen
Kustantaja: Calidris Kustannus / Bookea Finland Oy
Julkaisuvuosi: 2025
Sivumäärä: 236
ISBN: 9789527603383
Saatavilla: kirjakaupoista ja verkkokaupoista kautta maan
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Reijo Puranen, tekijä
+358408257020
reijo.puranen@gmail.com
Calidris Kustannus / Bookea Finland Oy
+35825122172
info@calidriskustannus.fi
https://www.calidriskustannus.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Santeri SandbergKustantajaCalidris Kustannus
Kirjailijalähtöinen kustantaja ja sananvapautta kannattava ammattitaitoinen kirjojen kustantaja
Calidris Kustannus julkaisee kaikkien genrejen edustajien laadukkaimmat teokset
Olemme riippumaton ruotsalaislähtöinen kustantamo, ja julkaisemme laadukasta kirjallisuutta kirjailijan ehdoilla. Arvoinamme on luotettavuus, läpinäkyvyys, sekä taiteilijan vapaus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Calidris Kustannus
Yksi ilta, yksi ateria ja elämän mittainen tilitys – Hanna Vilkan esikoisromaani Elosiivous perkaa ylisukupolviset taakat16.1.2026 13:52:26 EET | Tiedote
Hämeenlinnalainen yliopistonlehtori ja tietokirjailija Hanna Vilkka on julkaissut esikoisromaaninsa Elosiivous. Teos on tiivis ja tunnelmallinen kuvaus naisen elämänvaiheista, ylisukupolvisista taakoista ja rakkauden muuttuvista kasvoista.
Homo stultus – Uusi teos tekee uskonnot tarpeettomiksi selittämällä jumalat biologiana13.1.2026 09:50:02 EET | Tiedote
Onko uskonnoilla enää paikkaa tieteen aikakaudella? Miksi ihminen on luonut jumalat? Kirjailija ja ajattelija Santtu Sorri haastaa maailmankuvamme uudella teoksellaan Homo stultus.
Sudenkaato on uusi romaani, joka vie lukijan rautakauden mystiikkaan9.12.2025 14:15:20 EET | Tiedote
Tarinankertoja Tiitu Ranta julkaisee kauan odotetun esikoisromaaninsa "Sudenkaato". Runollisuutta ja kekseliäitä kielikuvia yhdistelevä teos on rautakauteen sijoittuva seikkailu, jossa on teemana muun muassa luonnonvoimien vaikutus ihmisiin.
Elämän parketeilla: Uusi runokirja elämästä, rakkaudesta ja Kuusamon erämaista8.12.2025 14:22:38 EET | Tiedote
Utajärvellä syntynyt eläkeläiskirjailija Aarno Rimpiläinen julkaisee kattavan runokokoelman "Elämän parketeilla". Kirja on poikkeuksellinen katsaus yhden miehen maalliseen vaellukseen teini-iästä eläkeikään – ajanjakso, joka kattaa lähes kuusi vuosikymmentä.
Pöllö & Gebo I, Mytologiavaikutteinen fantasiaseikkailusarja alkaa!5.12.2025 15:08:31 EET | Tiedote
Mainospiirtäjä Susanna Lavikainen julkaisee esikoisromaaninsa Pöllö & Gebo – Karhuvyön salaisuus I, joka johdattaa lukijan muinaiseen, pohjoismaista mytologiaa hehkuvaan fantasiamaailmaan. Uniin pohjautuva teos yhdistää seikkailun, luonnon ja kasvutarinan visuaalisesti rikkaaksi kokonaisuudeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme