SDP Helsinki

Helsinkiläisten työttömyyden kasvu on taitettava

Jaa

Helsingin sosialidemokraatit ry
Syyspiirikokouksen julkilausuma 29.11.2025

SDP Helsingin piirijärjestön logo.

Helsingin Sosialidemokraatit ovat huolestuneita pääkaupungin työttömyyden kehityksestä. Helsingin työttömyysaste on noussut 13,4 prosenttiin, mikä ylittää valtakunnallisen työttömyysasteen trendin kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä. Luku on hälyttävä maan korkeimpien asumiskustannusten kaupungissa, samoin nuorten ja korkeakoulutettujen työttömyyden maan keskiarvoa selkeästi nopeampi kasvu.

Kaikki koulutus- ja ammattiryhmät läpäisevä työttömyys viestii talouden näkymien pysyvästä kurjistumisesta. Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle painottuvien uuden luomiseen ja kehitystyöhön keskittyvien työpaikkojen väheneminen vaikuttaa pidemmällä aikavälillä kielteisesti työllisyyskehitykseen tuotanto- ja palvelualoilla koko maassa. Helsingin SDP vaatii nopeita toimia uuden kasvun käynnistämiseksi.

Heikentynyt kulutuskysyntä on jo nyt pahentanut työttömyystilannetta palvelualoilla ja romahduttanut rakennusalan. Pääkaupunkiseudun osuus koko maan uudisrakentamisesta on viime vuosina ollut noin 40 prosenttia, minkä vuoksi työllisyysvaikutukset ovat erityisen raskaat täällä. Rakennusalan ahdinkoon ei ole näköpiirissä pikaista helpotusta markkinoilta, koska työttömyys rakentamisen keskeisten ammattiryhmien keskuudessa työntää ammattilaisia pois alalta eikä houkuttele kouluttautumaan alalle. Kaupunki ryhtyy alentamaan omistamassaan rakennuskannassa korjausvelkaa.

Helsingin Sosialidemokraattien syyspiirikokous kiittää SDP:n valtuustoryhmää määrätietoisesta kasvavan työttömyyden ongelmaan tarttumisesta ja vaatii kaupungin johdolta toimenpiteitä tilanteen kääntämiseksi. Kaupunki on jo suunnitellut rakennus- ja korjausinvestointeja ensi vuodelle yli miljardilla eurolla. Lisätoimet tulisikin kohdentaa työmarkkinoilla vaikeimmassa asemassa olevien ryhmien tukemiseen: nuorten ja osa- tai täsmätyökykyisiin, vammaisiin henkilöihin sekä Suomeen hiljattain tulleisiin maahanmuuttajiin.

Päävastuu koko Suomen karmeaan työttömyyskehitykseen vastaamisessa on kuitenkin maan hallituksella. Koska Helsingin Sosialidemokraateista on ilmeistä, ettei Petteri Orpon hallitus aio olla aloitteellinen työttömyyden vähentämisessä, olisi sen lopetettava leikkaaminen kaupungeilta, joilla on kykyä ja tahtoa tarttua toimeen.

Helsingin sosialidemokraatit esittävät neljää keinoa työttömyyden torjumiseksi:

  1. Selvitetään sosiaalisen vastuun kriteereiden käyttöönottoa kaupungin hankinnoissa, joka velvoittaa hankintakilpailutusten voittajia osa- ja täsmätyökykyisten, nuorten, maahanmuuttaneiden ja vammaisten henkilöiden palkkaamiseen.
  2. Valmistellaan kokeilu koulutuspaikkojen ja muuntokoulutusmahdollisuuksien lisäämisestä työvoimapula-aloille työnantajien ilmoittamien osaamistarpeiden pohjalta.
  3. Helsinkiin on perustettava korkean työelämävalmiuden ja osaamisen maahanmuuttajien osaamiskeskus ja lisättävä hiljattain maahan tulleille tarjottavaa kieli- ja työelämäkoulutusta.
  4. Kehitetään välityömarkkinoita tukemalla järjestöjä ja muita toimijoita sekä selvitetään avustavien tehtävien kehittämismahdollisuuksia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP Helsinki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye