Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Kenen vastuulla palovaroittimet ovat jatkossa? – Palovaroitinuudistuksen siirtymäaika päättyy 31.12.2025

Jaa

Pelastuslain palovaroittimia koskeva uudistus astui voimaan vuoden 2024 alussa, ja siirtymäaika päättyy vuodenvaihteessa 2025. Mitä velvollisuuksia muutos tuo rakennuksen omistajalle ja asukkaalle? Pohjantähti kokosi tärkeimmät vastuut yhteen.

Palovaroitin katossa savun ympäröimänä
r.classen / Shutterstock

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 5 000 rakennuspaloa tai rakennuspalovaaraa, käy ilmi Pelastustoimen Pronto-tietojärjestelmästä. Moni onnettomuus saa alkunsa huomaamatta ja usein juuri palovaroitin ratkaisee, ehtiikö asukas pelastautua ja voidaanko palo sammuttaa ajoissa. 

“Palovaroitin on kodin tärkein turvalaite. Se havaitsee savun ja antaa ensihälytyksen kriittisten minuuttien aikana”, Pohjantähden korvausasiantuntija Suvi Santajärvi muistuttaa. 

Kahden vuoden siirtymäaika päättyy ensi vuodenvaihteessa 

Pelastuslain palovaroittimia koskeva uudistus tuli voimaan 1.1.2024, ja siirtymäaikaa on tämän vuoden loppuun saakka. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää vastuita ja parantaa palovaroittimien hankinnan ja kunnossapidon toteutumista. 

Mikä muuttuu? Vastuu siirtyy rakennuksen omistajalle 

Uudistuksen myötä vastuu palovaroittimista siirtyy huoneiston haltijalta rakennuksen omistajalle. Asunto-osakeyhtiöissä vastuu kuuluu jatkossa taloyhtiölle.  

Rakennuksen omistajan tai asunto-osakeyhtiön velvollisuudet: 

  • hankkia ja asentaa riittävä määrä palovaroittimia 
  • huolehtia palovaroittimien kunnossapidosta: 
    • paristojen vaihto 
    • viallisten laitteiden uusiminen 
    • vanhentuneiden varoittimien vaihtaminen 
  • luoda selkeät ohjeet siitä, miten ja kenelle asukas ilmoittaa vioista  
  • dokumentoida kaikki toimenpiteet. 

Asukkaan velvollisuudet: 

  • testata palovaroittimet ohjeiden mukaan 
  • ilmoittaa vioista ja pariston loppumisesta 
  • olla poistamatta tai vahingoittamatta palovaroitinta
  • ilmoittaa mahdollisista erityistarpeistaan.  

”Erityistarpeita ovat muun muassa erilaiset lisälaitteet, kuten kuulovammaisen tärinä- ja vilkkuhälytin sekä pyörätuolia käyttävän alas sijoitettu testauspainike. Näiden asennuksesta ja huollosta vastaa asukas. Lisälaitteet voivat olla maksuttomia, jos hyvinvointialueen vammaispalvelut ovat ne myöntäneet. Joissain tapauksissa myös taloyhtiö voi maksaa lisälaitteiden asennuksen”, Santajärvi kertoo.  

Mikä ei muutu? Perusvaatimukset pysyvät ennallaan 

  • Palovaroittimien tulee olla EN 14604 -standardin mukaisia. 
  • Varoittimia on oltava vähintään yksi jokaista alkavaa 60 m2 kohden per kerros. 
  • Palovaroittimet on edelleen asennettava kattoon. 
  • Majoitustiloissa, hoitolaitoksissa ja palvelu- ja tukiasumisessa vastuu säilyy toiminnanharjoittajalla. 
  • Pelastuslaitos valvoo edelleen pelastuslain noudattamista. 

Vakuutusyhtiön suojeluohje velvoittaa edelleen huoneiston haltijaa 

Santajärvi alleviivaa, että Pohjantähden kotivakuutuksen suojeluohje edellyttää toimintakuntoisia palovaroittimia asuinhuoneistoihin ja vapaa-ajan asuntoihin myös jatkossa. 

”Huoneiston haltija on velvollinen varmistamaan, että palovaroittimet ovat olemassa ja toimivat, vaikka omistaja tai taloyhtiö velvollisuuttaan rikkoisi. Palovaroittimien puute saattaa vaikuttaa mahdollisen vahingon korvattavuuteen”, Santajärvi painottaa. 

Vaikka vastuu palovaroittimista siirtyy taloyhtiöille, voi asukas halutessaan asentaa myös omia varoittimia lain vaatiman vähimmäismäärän lisäksi. ”Palovaroittimia on suositeltavaa olla ainakin makuuhuoneissa ja eteisessä. Varastotilat sekä autotalli kannattaa varustaa ketjutetuilla hälyttimillä, jolloin ne hälyttävät tulipalon sattuessa myös asuinhuoneiston puolella”, Santajärvi korostaa.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Palovaroitin katossa savun ympäröimänä
r.classen / Shutterstock
Lataa

Linkit

Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Pohjantähti on ihmisen kokoinen vakuutusyhtiö, joka palvelee asiakkaitaan henkilökohtaisella otteella verkossa, puhelimessa sekä lähes 30 konttorilla Helsingistä Rovaniemelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye