SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Asuntorahaston lakkauttaminen heikentää kasvun mahdollisuuksia

Jaa

– Asuntorahaston lakkauttaminen vaarantaa valtion tukemien kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisen. Yhdellä nuijankopautuksella voidaan sinetöidä päätös, jolla hallitus katkaisee asuntopolitiikan jatkuvuuden ja vaikeuttaa talouskasvua, työvoiman liikkuvuutta sekä myös tavallisten työssäkäyvien asumista, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).   

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

– Kohtuuhintaisten asuntojen puute voi kasvun kannalta pahimmillaan myös estää teollisuuden sijoittumista alueelle. Suomessa on vireillä tällä hetkellä useita pitkäaikaisia puolustusteollisuuden hankkeita ja tulossa runsaasti työllistävä jäänmurtajatilaus, jotka kaikki tarvitsevat työntekijöitä, jotka puolestaan tarvitsevat asuntoja.   

– Rovaniemellä vakava asuntopula on johtanut tilanteeseen, jossa kasvavan matkailualan on vaikea saada työvoimaa. Korkeakoulut ovat joutuneet siirtämään opetusta opiskelijoiden asuntojen heikon saatavuuden takia talvisesonkina. Asuntojen vähyydestä kärsivät kaikki muut paitsi kovaa tiliä tekevät asuntosijoittajat.

– Seuraukset tuntuvat myös väestöltään vähenevillä alueilla, jossa palvelut heikentyvät keskustojen ulkopuolella ja yhdyskuntarakenne tiivistyy. Jos näillä alueilla ei pystytä vastaamaan uudisrakentamisen tarpeisiin, kiihtyy väestön väheneminen näillä alueilla entisestään.

– Suomen asuntopolitiikkaa voi kutsua kansainvälisesti katsoen onnistuneeksi. Tästä on suuresti kiittäminen valtion asuntorahastoa, joka on varmistanut rahoituksen riittävyyden, mahdollistanut pitkäjänteisen suunnittelun ja toiminut suhdannepoliittisena välineenä. Nyt asuntorahasto aiotaan lakkauttaa, mutta korvaavaa suunnitelmaa ei ole.

– Euroopassa vallitsee kohtuuhintaisen asumisen kriisi. EU-komissio on tällä kaudella korostanut kohtuuhintaisen asumisen merkitystä ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden ja koko Euroopan tulevaisuuden kannalta. On käsittämätöntä, miksi samaan aikaan Orpon hallitus haluaa kulkea tätä huonoksi todettua tietä, jolla huolehditaan vain kaikkein haavoittuvimpien ryhmien asumisesta.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Orpon-Purran työttömyyshallitus jättää karmean perinnön seuraavalle hallitukselle2.12.2025 12:28:23 EET | Tiedote

-Orpon-Purran työttömyyshallituksen tulostaulu näyttää karmealta. Viime viikolla saimme kuulla, että EU:n komissio esittää Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn ja tänään saatiin tiedot, että konkurssien määrä nousee jälleen uuteen ennätykseen ja Suomesta tullut työttömyydessä Euroopan kärkimaita. Hallitus on jättämässä karmean perinnön seuraajalleen, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

Puolustusvaliokunnan sd-edustajat: Reserviläisten osaaminen saatava joustavammin käyttöön muuttuneessa turvallisuusympäristössä27.11.2025 12:47:32 EET | Tiedote

Asevelvollisuuslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että asevelvollisuuden ja reserviin kuulumisen yläikäraja nostetaan nykyisestä 60 vuodesta 65 vuoteen. Puolustusvaliokunta sai tänään valmiiksi yksimielisen mietintönsä reservin yläikärajan nostamista koskevasta lakiesityksestä. Valiokunnan sosialidemokraattiset jäsenet, kansanedustajat Mika Kari, Riitta Kaarisalo, Jani Kokko ja Paula Werning pitävät tärkeänä, että jo pitkään tarpeellisena pidetty ja toivottu muutos etenee.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye