Prisma Keljon uudistus on valmis – entistä sujuvampaa ja viihtyisämpää asiointia
Prisma Keljon laaja uudistus on valmistunut aikataulussa, ja myymälän avajaisia juhlistetaan 3.–7.12. Myymälän päivittäistavaraosasto on laajentunut lähes 500 neliömetrillä. Palvelut ja tilaratkaisut on kehitetty vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita, ja energiatehokkuutta on parannettu merkittävästi. Lisäksi parkkihallin toiminnallisuuksia on uudistettu, jotta pysäköinti olisi entistä helpompaa ja sujuvampaa kaikille asiakkaille.

Osuuskauppa Keskimaan Prisma Keljon elokuussa alkanut myymäläuudistus on valmistunut aikataulussa. Uudistuksen myötä myymälän päivittäistavaraosastoa on laajennettu merkittävästi, erityisesti leipäosaston, panimotuotteiden, hedelmien ja vihannesten sekä pakasteiden ja hygieniatuotteiden osalta. Käyttötavaraosaston tilankäyttöä on tehostettu, mutta valikoima on säilynyt lähes ennallaan.
− Uudistuksen keskeisimpinä tavoitteina on ollut parantaa myymälän toiminnallisuuksia ja edistää kiinteistön energiatehokkuutta. Asioinnin sujuvuutta on kehitetty muun muassa myymäläilmeen selkeyttämisellä, leveämpien pääkäytävien toteutuksella, pikakassojen määrän lisäämisellä, ahtaiden kohtien poistamisella sekä ruoan verkkokaupan noutopalvelun toimivuuden parantamisella, avaa Prismajohtaja Mikko Lehtinen.
Keljon Prisman ruoan verkkokauppapalvelun noutopisteen sijaintia on siirretty toimivuuden parantamiseksi. Samalla taustatilat on optimoitu, mikä mahdollistaa palvelukapasiteetin kasvattamisen. Noutopisteen uusi sijainti on tuonut mukanaan pieniä muutoksia kiinteistön vuokralaisten sijoitteluun.
Myymälän muut palvelut, kuten Ilonan kukkakauppa ja Fazerin myymäläleipomo, jatkavat toimintaansa entisillä paikoillaan. Itsudemon sushibaari on siirtynyt Ruokatorin yhteyteen.
Parkkihalli tehokkaaseen käyttöön ja panostus energiatehokkuuteen
− Keljon Prismassa erityisesti sesonkiaikoina pysäköintitilojen riittävyys on ollut haasteena. Pysäköintipaikkojen määrän lisäämiseksi olemme toteuttaneet pysäköintihallin uudistuksia leventämällä sisäänajoa sekä ottamalla käyttöön pysäköinnin opastusjärjestelmän ja pysäköinnin valvonnan, mikä ehkäisee pitkäaikaispysäköintiä. Pysäköinti on kuitenkin edelleen ilmaista kolmen tunnin ajan, Lehtinen kertoo.
Energiatehokkuutta on parannettu vaihtamalla kylmäkalusteet ovellisiin ja hiilidioksiditekniikalla toimivaan järjestelmään. Keskimaa on sitoutunut pienentämään liiketoimintansa ympäristövaikutuksia ja tukemaan ekologisesti vastuullista toimintaa. Kylmäkalusteiden uudistus on osa Keskimaan pitkäjänteistä vastuullisuustyötä. Lisäksi kiinteistössä on otettu käyttöön maalämpö sekä lauhdelämmön talteenotto.
Myymälän luoteiskulmaan on rakennettu laajennus, joka tarjoaa lisää varastotilaa sekä henkilökunnalle uudet tauko- ja toimistotilat.
Koko uudistusprojekti on toteutettu asiakaslähtöisesti, ja muutostyöt on pyritty hoitamaan mahdollisimman vähäisin häiriöin asiakkaille.
− Laajamittainen uudistus suuressa myymälässämme on vaatinut merkittäviä ponnisteluja sekä henkilöstöltämme että asiakkailtamme. Haluamme kiittää asiakkaita kärsivällisyydestä viimeisten neljän kuukauden aikana, jolloin myymälässä on tehty jatkuvia muutoksia ja tuotteiden sijoittelua on uudistettu. Nyt myymälän valmistuttua meillä on erinomaiset lähtökohdat joulukaupan käynnistämiseen, toteaa Mikko Lehtinen.
Hankkeen kokonaisinvestointi oli noin 7 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko LehtinenPrismajohtajaOsuuskauppa Keskimaa
Puh:010 767 3032mikko.lehtinen@sok.fiKuvat








Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 760 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 143 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaan henkilöstölle viidettä vuotta peräkkäin ylimääräinen tulospalkkio1.12.2025 10:40:41 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa palkitsee koko henkilökuntansa yhteensä yli 1,5 miljoonan euron ylimääräisellä tulospalkkiolla kiitoksena vuoden 2025 tuloksesta. Ylimääräisen tulospalkkion piirissä ovat kaikki Keskimaan koko- ja osa-aikaiset työntekijät, yhteensä yli 2 000 henkilöä, johtoryhmää lukuun ottamatta. Tämän lisäksi Keskimaan koko henkilökunta on pysyvän tulospalkitsemisen piirissä. Nyt maksettava ylimääräinen tulospalkkio on jo viides peräkkäinen kerta – ensimmäinen vastaava ylimääräinen tulospalkkio maksettiin vuoden 2021 tuloksesta.
Break Sokos Hotel Himos on valmis vastaanottamaan ensimmäiset asiakkaat20.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Himoksen Länsirinteiden juurelle valmistunut Break Sokos Hotel Himos avaa ovensa asiakkaille perjantaina 21.11.2025. Hotellin rakentaminen alkoi toukokuussa 2024, ja se on valmistunut suunnitellussa aikataulussa talvikauden sesonkiin. Uuden hotellin valmistuttua majoituskapasiteetti Himoksen alueella nousee lähes 500 vuodepaikalla.
Osuuskauppa Keskimaa vetoaa - asiallisesti joulukaupoilla!17.11.2025 08:10:00 EET | Tiedote
Keskimaan toimipaikoissa vierailee ostoksilla päivittäin lähes 100 000 asiakasta ympäri Keski-Suomen, joukkoon mahtuu monenlaisia kohtaamisia.
Osuuskauppa Keskimaa ja Laukaan kunta ovat solmineet esisopimuksen liikekiinteistön ostosta13.11.2025 12:02:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa ja Laukaan kunta ovat allekirjoittaneet ehdollisen esisopimuksen liikekiinteistön ostamisesta Leppävedeltä ruokakaupan rakennushanketta varten.
Osuuskauppa Keskimaan edustajiston vaaleissa ennätyksellisen hyvä äänestysprosentti29.10.2025 14:25:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan edustajiston vaaleissa annettiin yhteensä 44 559 ääntä, mikä on 9 525 ääntä enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänestysprosentiksi muodostui ennätyksellinen 32,3 % (edellisessä vaalissa 27,0 %). Äänioikeutettuja vaalissa oli 138 126 Keskimaan jäsentä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme